Yksilöllisiin, uskonnollisiin valintoihin suhtaudutaan entistä suopeammin

 

Lappeenrantalaisen Johanna Lindhin väitöskirjatutkimuksen mukaan uskonnollinen identifioituminen ei vaadi pitkäaikaista sitoutumista uskonyhteisöön, eikä sen tapojen ja uskonkäsitysten syvällistä sisäistämistä. Kuva: Sarri Lindh

Tuoreen filosofian tohtorin, Johanna Lindhin, mukaan yhä useampi uskova ottaa vauhtia hengelliseen kasvuunsa eri seurakuntien tilaisuuksista.

Kulttuuriantropologi Johanna Lindh paneutui syyskuussa tarkastetussa väitöskirjatutkimuksessaan poikkikristillisyyteen. Se tarkoittaa yksilöllisiä kristillisiä rajanylityksiä, joista monissa yhteisöissä käyminen on vain yksi esimerkki.

– Näen poikkikristillisyytenä myös jatkuvan, hengelliseen toimintaan liittyvän yhteydenpidon muiden tunnustuskuntien kristityiden kanssa, vaikka henkilö osallistuisi itse vain oman tunnustuskuntansa tapahtumiin.

Radio Dei Jumis

Lindh havaitsi, että Suomessa, Saksassa ja Yhdysvalloissa poikkikristillisyyden yleistymiseen vaikuttavat samankaltaiset syyt.

– Yksilötasolla niitä ovat henkilökohtaiset kriisit, uskonnollisten käsitysten muuttuminen sekä institutionaalisen ja sosiaalisen kontrollin vastustaminen.

– Yleisesti poikkikristillisyyttä ovat vauhdittaneet ekumeeninen keskustelu, yhteiskristillinen toiminta sekä evankelikaalisen herätyskristillisyyden lisääntyminen.

Lindhin mukaan yksilöllisistä uskonnollisista valinnoista on tullut kulttuurisesti hyväksyttävämpiä yhteiskuntien moniarvoistumisen, sitoutumattomuuden kulttuurin ja nykyajalle tyypillisen yksilönkorostamisen ansiosta.

Se, mihin itse kukin kuuluu, määrittyy sen mukaan, onko uskonnollinen yksilöllistyminen olosuhteisiin vastaamista vai omaehtoista valintaa.

– Uskovat siirtyvät yhteisöstä ja seurakunnasta toiseen, kun edellisessä petytään esimerkiksi opetukseen, huonoon ilmapiiriin, kontrollointiin tai vaatimuksiin. On niitäkin, jotka palaavat eri tahoilla viipyiltyään ensimmäiseen hengelliseen kotiinsa.

Suomessa poikkikristillisyyden yleistyminen näkyy esimerkiksi lisääntyvinä kotikokouksina.

– Ne ovat vertaisryhmätoimintaa; virallista järjestäjää ei ole vaan eri tunnustuskuntiin kuuluvat kristityt järjestävät kokoontumiset itse.

Lindh ei näe poikkikristillisyyttä vaarallisena asiana:

– Poikkikristillisille henkilökohtainen usko on tärkeämpi kuin uskonto. He etsivät vilpittömästi elinikäistä kasvua uskolleen. Heille seurakunta tarkoittaa sitä joukkoa, jota yhdistää usko Jeesukseen Kristukseen.

Johanna Lindh varttui esikoislestadiolaisuudessa, mutta siirtyi evankelis-luterilaisuuden pariin aikuistuttuaan.

– Olen kuitenkin pitänyt yhteyttä sekä esikoisiin jääneisiin että sieltä lähteneisiin sukulaisiini ja ystäviini. Esikoislestadiolaisista voi ”erota”, mutta pitää silti välit hyvänä sen jäseniin.

Lindh teki esikoislestadiolaisuudesta aikanaan myös pro gradu -työnsä.