Virolainen Eenok Haamer vietti joulun 1952 maan alla, bunkkerissa rukoillen – venäläisiltä piilossa ja muiden metsäveljien kanssa

 

Mustveen seurakunnan kirkkoherran, Eenok Haamerin (oik.), ja hänen Ehan-vaimonsa kolme poikaa ovat pappeja. Tytär (ei kuvassa) työskentelee Saksassa musiikinopettajana. Kuva: Eenok Haamerin arkisto

– Niinä aikoina elämässäni oli monia vaikeita tilanteita, mutta koin myös Jumalan huolenpidon, muistelee Mustveen nykyinen kirkkoherra.

Viron kristityt joutuivat hätään ja ahdinkoon, kun Neuvostoliitto miehitti maan vuonna 1940.

Helmikuussa 1948 Eenok Haamerin Harri-isä pidetettiin, tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankileirille ja lähetettiin Venäjän Kaukoitään.

IK-opisto vuosisop.,vko3-4, neliöb,MJa

Harri Haamer oli työskennellyt Paavalin seurakunnan kirkkoherrana Tartossa.

Minut, kasvattiveljeni ja äitini uhattiin kyytiä Siperiaan. Niin lähdimme Tartosta ja ryhdyimme Etelä-Virossa piileskelemään viranomaisilta. Olin silloin 13-vuotias, kertoo Eenok Haamer.

Elämäntapa muuttui totaalisesti.

Vieraat ihmiset eivät saaneet nähdä meitä, emmekä voineet puhua kuuluvasti. Meillä ei ollut mahdollisuutta tehdä, mitä halusimme, sillä meidän piti ottaa kaikessa huomioon ne hyväntekijämme, jotka antoivat majapaikan ja ruokkivat meidät.

Joulua 1952 kolmikko vietti erään talon riihen takana, bunkkerissa maan alla. Seuraan liittyi kymmenisen muuta metsäveljeä, joiksi kutsuttiin Haamerien tavoin niitä, jotka piileksivät miehittäjiltä.

Joululahjoja ei ollut, mutta tärkeintä olikin yhdessäolo. Lauloimme joululauluja, rukoilimme, rohkaisimme toisiamme ja pyysimme yhtä meistä – Voldemar Iljaa – pitämään joulupuheen.

Koska silloisten majoittajiemme talossa oli pieni paja ja työvälineitä, olimme itse pystyneet valmistamaan kynttilämuotteja. Meillä oli hieman vahaa, jonka joukkoon sulatimme lampaanrasvaa. Niin saimme nauttia kynttilöiden tunnelmasta.

Seuraavana vuonna Venäjän sotilaat tekivät iskun Voldemar Iljan kotiin ja passittivat hänet kahdeksi vuodeksi vankileirille.

Siellä Jumala puhutteli niin, että mies teki tärkeän ratkaisun.

Vapauduttuaan Voldemar Ilja lähti opiskelemaan teologiaa ja päätyi professoriksi ja lopulta dekaaniksi Viron Luterilaisen kirkon Teologiseen Instituuttiin.

Eenok Haamer eli kaikkiaan kuusi ja puoli vuotta metsäveljenä, viranomaisia pakoillen.

Vaikka koin paljon vaikeita tilanteita, Jumala piti huolta. Hän pelasti meidät sotilailta, sairauksilta ja nälältä.

Kun kyseessä on hengissä säilyminen, pitää olla valmis muutoksiin. Siksi nyt ihmettelen ihmisiä, jotka protestoivat koronaohjeita vastaan eivätkä suostu rajoittamaan elämäänsä.