Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Ville Niinistö: Eheytymishoidoista kirjoitettu kohujuttu kuuluu sananvapauden piiriin

 

KUUNTELE KLIPPI. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö puolustaa Aslanin eheytymiskurssista kohujutun tehneen toimittajan oikeutta kirjoittaa kokemuksistaan, vaikka tämä ei ollut kertonut olleensa kurssilla toimittajan roolissa. – Jutun tekemisen kohteeksi joutunut voi itse kokea sen tungettelevaksi, mutta se kuuluu sinällään sananvapauden piiriin, joka mahdollistaa sen, että meillä on mahdollisuus käydä julkista keskustelua myös vaikeista ilmiöistä, sanoi Niinistö Radio Dein vaalitentissä torstaina.

Viime lauantaina ilmestyi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen juttu, jossa toimittaja Antti Pikkanen soluttautui Aslanin järjestämälle Elävät vedet -kesäseminaariin. Aslanin mukaan kurssilla pyritän auttamaan niitä, jotka kokevat elämässään olevan ihmisyyttään ja identiteettiään häiritseviä tekijöitä kuten masennus, väkivallan uhriksi joutuminen, seksiriippuvuus tai homoseksuaalinen suuntautuminen, josta henkilö haluaa päästä eroon.

Radio Dei kysyi kuntavaalitentissä vierailleelta ympäristöministeri Ville Niinistöltä, kuinka tämä suhtautuu  juttuun ja siitä käynnistyneeseen keskusteluun.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

– On selvää, kuten arkkipiispa [Kari] Mäkinenkin on todennut, että ihmisen seksuaalisuuden puolustaminen on tärkeä arvo. Sellaista mielikuvaa ei saisi tulla tämäntyyppisistä kursseista, että esimerkiksi homoseksuaalisuus tai kuuluminen seksuaaliseen vähemmistöön olisi jotain, mitä pitäisi korjata tai jossa olisi jotain lähtökohtaisesti väärin.

Entä jos asianomainen henkilö itse näin haluaa?

– Ihminen voi saada apua erilaisiin toiveisiinsa, mutta sellaisesta luontaisesta taipumuksesta, mikä ihmisten erilaisuuteen kuuluu, ei ole soveliasta antaa ymmärtää, että siinä olisi jotain halveksuttavaa, väheksyttävää tai korjattavaa, Niinistö vastasi.

”Henkilökohtaista vakaumusta syytä kunnioittaa”

Vihreiden puheenjohtaja puntaroi Radio Dein haastattelussa uskonnonvapauden sekä uskonnollisten instituutioiden ja yksilöiden välistä suhdetta.

– Kristillisillä instituutioilla on tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa ja sitä on syytä vaalia, mutta myös erilaisuudella ja niillä toimintatavoilla, jotka eivät ole kristillisen toiminnan piirissä on oikeus toimia tässä yhteiskunnassa.

– Näkisin, että erilaiset yhteiskunnallisen toiminnan muodot ansaitsevat yhteiskunnan tukea samalta viivalta ja on selvää, että niiden yhteisöjen merkitys, joissa valtaosa suomalaisista on – kuten luterilainen kirkko – on suurempi. Mutta se ei tarkoita sitä, että pienempien yhteisöjen toiminta pitäisi estää.

Niinistön mukaan vihreät ovat valmiita puolustamaan uskonnonvapautta ”oikeusvaltion puitteissa”.

– Uskonnonvapauteen kuuluu mahdollisimman tasapuolinen suhtautuminen erilaisiin ajattelutapoihin. Se korostaa sitä, että uskonnot ovat ihmisille henkilökohtaisesti arvokkaita asioita ja jokaisen henkilökohtaista vakaumusta on syytä kunnioittaa oikeusvaltion puitteissa.

 

Lue myös: Helsingin Sanomien toimittaja soluttautui Aslanin eheytymisseminaariin

Radio Dei lähettää Ville Niinistön  vaalitentin uusintana sunnuntaina 14.10. kello 20.30. Haastattelu on kuunneltavissa myös Radio Dein ohjelma-arkistossa.

Kuuntele, mitä vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vastasi kysymykseen, onko vihreällä kuntavaaliehdokkaalla lupa olla arvokonservatiivi? (Toimittaja A-P Kaipiainen)

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)