Vapaakirkon Kesäjuhlien ensiapu toteutetaan yhteistyössä yli seurakuntarajojen

 

Vapaakirkon Kesäjuhlien ensiapua luotsaava Jouni Kröger on koonnut ympärilleen tiimin, jossa toteutuu kristittyjen yhteys, ammattitaito ja halu auttaa.

Heinäkuun alussa vietettävien kesäjuhlien ensiaputiimissä kristittyjen yhteistyö näkyy todella hyvin.

Heinäkuun alussa (1.–3.7.2016) vietettävien Vapaakirkon Kesäjuhlien ensiaputiimissä kristittyjen yhteistyö näkyy todella hyvin, sillä tiimissä on mukana henkilöitä Hämeenlinnan vapaakirkosta, Hämeenlinnan helluntaiseurakunnasta, Ev.lut. seurakunnasta ja Linkkiseurakunnasta.
– Yhteistä meille kaikille on se, että kannamme huolta lähimmäisistämme ja haluamme auttaa heitä hädän hetkellä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja kun on kysymys Vapaakirkon kesäjuhlista, ei pieni rukouskaan autettavien puolesta ole kiellettyä, EA-tiimistä vastaava Jouni Kröger kertoo.

Kyky vastata kaikkiin ensiapuhaasteisiin

Ensiaputiimiin on ilmoittautunut tähän mennessä 10 henkilöä, joista kaksi on lääkäriä.
– Meillä on todella rautainen tiimi, joka pystyy vastaamaan Kesäjuhlien aikana mihin EA-haasteeseen tahansa. Minimissään tiimiin tarvitaan 12 vähintään EA2-tason taidot omaavaa henkilöä, Jouni kertoo.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Vaikein ja työläin asia valmisteluissa on tiimin kokoaminen ja päivystysvuorojen jakaminen. Tämän lisäksi valmisteluihin kuuluu ensiapupisteen ja lepohuoneen valinta, kalustaminen ja opasteiden tekeminen sekä ensiapuvälineiden kerääminen. Valmisteluihin kuuluu myös turvallisuussuunnitelman tekeminen ja juhlapaikan pelastussuunnitelman läpikäynti yhdessä turvallisuuspäällikön kanssa sekä ilmoitukset keskussairaalaan ja pelastuslaitoksen lääkintäesimiehelle.
– Tiimin ryhmähengen luominen ja porukan tiivistäminen on yksi tärkeimmistä ennakkovalmisteluista, Jouni kertoo.

Huolellinen valmistelutyö minimoi riskit

Ensiapupisteellä varaudutaan kaiken tyyppisiin tapauksiin. – Yleisimpiä ovat varmaankin hiertymät ja rakot, mutta jos sää on helteinen, myös korkeasta lämpötilasta johtuvat tapaukset lisääntyvät. Meillä on normaalin ensiapuvälineistön (laastarit, siteet, kylmähauteet, ym.) lisäksi käytössämme defibrillaattori ja rankalauta. Meillä on myös lääkäri koko kesäjuhlien ajan paikalla. Se mihin emme varaudu ensiapupisteellä, on ylimääräiset verenpaine- tai sokerimittaukset, Kröger kuvailee.

Riskien minimointi tehdään turvallisuussuunnitelmaa laadittaessa. Oman haasteensa tähän tuo se, että tapahtuma on fyysisesti kolmessa eri paikassa.

Yksi suurimpia vaaratekijöitä on juhlapaikan vierestä kulkeva vilkkaasti liikennöity katu. Kesäjuhlilla on osaavat liikenteenohjaajat, jotka pienentävät huomattavasti tätä vaaratekijää. Heidän antamiaan ohjeita on syytä noudattaa. Lisäksi kesäjuhlilla on asiansa osaavat järjestyksenvalvojat, jotka antavat tarvittaessa ohjeita turvalliseen liikkumiseen ja oleskeluun juhla-alueella.

– Tulkaa paikalle iloisella ja vastaanottavalla asenteella. Muistakaa nauttia riittävästi nestettä. Jos lämpötila on yli 20 celsius astetta, pitäisi juoda vähintään 3 litraa nestettä vuorokaudessa. Muistakaa myös ruokailut, jotta veren sokeritasapaino pysyy kunnossa, Kröger ohjeistaa.

Teksti: Karoliina Leikkari
Kuva: Krögerien perhealbumi