Kehittyvissä maissa vammaisjärjestöjen toimintaympäristön haasteet ovat aivan eri luokkaa kuin länsimaissa. Suomalaiselle osaamiselle onkin maailmalla tilausta.
Osaatko ajatella, millaista elämä olisi kuurona? Entä millaisia haasteita kohtaisit kuurona kehittyvässä maassa? Niinpä. Esimerkiksi Kambodzassa kuurojen yhteisö on hyvin nuori. Maan ensimmäinen kuurojen koulu perustettiin vasta 1990-luvulla, kun Suomessa vastaava toteutettiin jo 1800-luvun puolivälissä. Parhaillaan Kambodzassa etsitään perheistä kuuroja ihmisiä, jotka eivät ole koskaan oppineet viittomakieltä.
– Heillä ei ole yhteistä kieltä perheensä kanssa. Kun näitä kuuroja tuodaan Deaf development program -ohjelmassa opiskelemaan viittomakieltä ja elämäntaitoja, he saavat kielen. Samalla he oivaltavat, keitä ovat ne ihmiset, joiden kanssa he ovat eläneet, Vammaiskumppanuuden toiminnanjohtaja Anja Malm kuvaa.
Vasta kielen avulla nimittäin avautuvat käsitteet isä, äiti, täti, serkut ja isovanhemmat.
Vammaisuus ei ole pieni ilmiö. Maailmanpankin ja Maailman terveysjärjestön (WHO) yhteisessä raportissa arvioitiin, että vammaisia ihmisiä olisi 15 prosenttia maailman väestöstä.
– Globaalissa etelässä vammaisuutta lisäävät köyhyys, huono terveydenhuolto, komplikaatiot synnytyksissä ja kehno ravinto, Malm toteaa.
Vammainen perheenjäsen vaikuttaa koko perheen elämään, hän huomauttaa.
– Globaalissa etelässä vaikutus on suurempi, sillä usein yhteiskunnan tukitoimet puuttuvat. Usein vammainen ihminen ei pääse kouluun ja hän voi jäädä passiiviseksi niin perheessään kuin yhteiskunnassa.
Esimerkiksi Etiopiassa Addis Abebassa Invalidiliitto teki kartoituksen kaupungin peruskoulujen esteettömyydestä. Siinä havaittiin, että liikuntavammaiset lapset eivät pääse liikkumaan kouluissa eikä niissä ole heille soveltuvia wc-tiloja. Niinpä monen lapsen koulupolku katkeaa jo ennen alkamistaan tällaisiin kynnyksiin.
Vertaistuella on valtava merkitys, ja vammaisena elämisessä on paljon samaa riippumatta siitä, millaisessa yhteiskunnassa henkilö elää
Suomessa vammaisten ihmisten tieltä on raivattu kynnyksiä matalammiksi jo pitkään ja osaamista voidaan viedä globaaliin etelään. Vertaistuella on valtava merkitys, ja vammaisena elämisessä on paljon samaa riippumatta siitä, millaisessa yhteiskunnassa henkilö elää.
Anja Malm näkee muutoksen kristillisten järjestöjen ajattelussa, kun hyväntekeväisyydestä on tultu kohti ihmisoikeusperusteista vammaistyötä.
– Vammaisia ei nähdä armeliaisuuden kohteena vaan nähdään, että vammaisuus on osa ihmisyyden kirjoa. Jokainen ihminen on yhtä arvokas ja oikeutettu ihmisoikeuksiin, hän toteaa.
Vammaiskumppanuudessa ohjelmasuunittelijana työskentelevä Matleena Järviö painottaa vammaisjärjestöjen toimintaperiaatetta ”ei mitään meistä ilman meitä”. Eli vammaiset ihmiset ovat mukana kaikessa heitä koskevassa toiminnassa jo suunnitteluvaiheesta lähtien.
Järviö näkee kirkot merkittävinä asennevaikuttajina yhteisöissään, jos ne onnistuvat oikomaan vammaisiin liittyviä vääriä uskomuksia. Toisinaan käy päinvastoin. Esimerkiksi Burundissa pastori kieltäytyi vihkimästä sokeaa henkilöä, sillä hän piti vammaisuutta merkkinä kirouksesta.
Lähetysyhdistys Kylväjä ei ole vammaisjärjestö, mutta se pyrkii ottamaan vammaiset ihmiset huomioon omissa kehitysyhteistyöhankkeissaan. Pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä on saatu jo rohkaisevia tuloksia niin Mongoliassa kuin Bangladeshissa.
– Parikymmentä vuotta sitten Kylväjän toiminta-alueella Mongoliassa ei ollut vammaistyötä, mutta nyt siellä on seitsemän vammaisjärjestöä. Tämä on huikea kehitys, Matleena Järviö huomauttaa.
Bangladeshissa paikalliset vammaisjärjestössä toimivat ja itsekin vammaiset naiset ovat kouluttaneet syrjäseuduilla eläviä vammaisia.
– Kun osallistujat näkevät, että omassa maassa on mahdollista kouluttautua ja saada töitä, vaikka on vammainen ja nainen, he voimaantuvat.
Suomalaiset vammaistyön pioneerit vaikuttivat myös kansainvälisesti
Suomesta on noussut kansainvälisestikin arvostettuja vammaistyön pioneereja. Heistä tunnetuin on Kalle Könkkölä, joka vaikeasti vammaisena toimi kansanedustajana, perusti useita järjestöjä ja toimi niiden johdossa. Näiden lisäksi hän oli merkittävä kansainvälinen vaikuttaja.
– Hän näki, että suomalaisilla on annettavaa. Esimerkiksi Kosovossa Kalle oli monille vaikuttava esimerkki. Jo se, että hän vaikeasti vammaisena ihmisenä pystyi matkustamaan lentokoneella, oli monille rohkaisevaa. Hänen esimerkkinsä antoi toivoa ja taistelutahtoa monille vammaisille ihmisille, Vammaiskumppanuuden toiminnanjohtaja Anja Malm kertoo.
Yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa
Toinen puhutteleva esimerkki on Kuurojen liiton toiminnanjohtaja Liisa Kauppinen, joka 1980-luvulla kulki kuurona naisena reppuselässä pitkin Afrikan maita ja etsi kylistä kuuroja. Hän sai ensimmäisen pohjoismaalaisena YK:n ihmisoikeuspalkinnon, sen saman, jolla muun muassa Nelson Mandela ja Martin Luther King on palkittu. Hän oli vammainen nainen.
– Meillä on ollut tällaisia huikeita tyyppejä. Jos sanotaan, ettei yksi ihminen voi muuttaa maailmaa, niin vastaan, että kyllä voi, Malm painottaa.
