Kirjoittanut
Kongon demokraattisessa tasavallassa on aiemmin ajateltu, että vammaisuus johtuu kirouksesta. Nyt myös vammainen lapsi halutaan ottaa vastaan lahjana. Miten asenteet muuttuivat?
Bukavun kaupungissa oli tapana ajatella, että jos raskaana oleva nainen näkee vammaisen lapsen, hänen syntyvä lapsensa on vammainen. Vammaisuutta – mitä tahansa sairautta tai vammaa – pidettiin seurauksena kirouksesta tai vanhempien synneistä. Se heijastui siihen, miten lasta kohdeltiin. Hänellä ei nähty olevan arvoa. Konfliktien runtelemassa Kongon demokraattisessa tasavallassa on miljoonia vammaisia.
Kongolalaisella pastori Mugabane Rubangukalla on paljon sanottavaa vammaisuudesta. Asia kosketti häntä henkilökohtaisesti, kun hänen perhepiiriinsä syntyi vammainen lapsi.
– Olen nähnyt, mitä vammaisuus merkitsee arjessa ja minkälaista on hoitaa omaa lastaan kulttuurissa, jossa vammaisuus nähdään häpeänä, mies kertoo.
Pastori Rubanguka oli jo pidempään pohtinut, kuinka seurakunta voisi auttaa vammaisten lasten perheitä, ja miten hän voisi muuttaa yhteisön ajattelutapaa vammaisuudesta, kun hän vuonna 2009 sai kutsun viisipäiväiseen seminaariin. Sinne mennessään hän ei osannut arvata, että se tulisi muuttamaan hänen ja koko hänen yhteisönsä elämän.
Muutos lähtee yhteisöstä
Rubanguka matkusti Tansaniaan, Tangan kaupunkiin, jossa Fida järjesti koulutuksen vammaisuudesta. Koulutuksessa puhuttiin muun muassa vammaisten henkilöiden oikeuksista ja esteettömyydestä. Koulutuksen aikana osallistujat kävivät kotikäynneillä vammaisten lasten perheissä ja oppivat, kuinka tärkeää on ymmärtää jokaisen perheen yksilöllinen tilanne.
– Keskustelimme siitä, että vammaisilla ihmisillä on samanlaiset ihmisoikeudet kuin muillakin, ja mietimme, kuinka voimme omassa toiminnassamme ottaa vammaisten tarpeet huomioon, Mugabane Rubanguka muistelee.
– Ymmärsin koulutuksen kautta, että köyhyys ja vammaisuus kulkevat käsi kädessä. Yhteisöillä on suuri rooli muutoksen aikaansaamisessa. Koulutus oli minulle toteutunut unelma – sieltä sain käytännön työkaluja siihen, mistä olin haaveillut.
Vammaiset lapset ovat tulleet näkyviksi
Rubangukan seurakunnassa oli pohdittu jo aiemmin, että vammaiset lapset pitäisi kutsua mukaan toimintaan. Seurakuntalaiset olivat rukoilleet heidän puolestaan ja vieneet ruokaa perheille. Nyt he saivat pastorin välityksellä tietoa siitä, miten tehdä kirkosta kaikille avoin.
Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat ymmärtää, että vammaisuus ei ole kirous, vaan jokainen lapsi on lahja perheelle.
Rubanguka ja hänen seurakuntalaisensa käärivät hihansa ja ryhtyivät työhön. He kävivät keskusteluja ja pitivät seminaareja, joihin kutsuttiin paikallisia päättäjiä, kyläpäälliköitä, koulun johtajia sekä yläkouluikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan.
– Yhdessä opimme lasten oikeuksista, vammaisuudesta ja jokaisen osallistumisen tärkeydestä. Se oli kuin aalto, joka muutti asenteita ja ajatuksia – ihmisillä ei ollut ollut riittävästi tietoa ja siksi vammaisuudesta oli ajateltu väärin. Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat ymmärtää, että vammaisuus ei ole kirous, vaan jokainen lapsi on lahja perheelle. Aluksi vammaisia lapsia vielä piiloteltiin koteihin, mutta aloitettuamme kotikäynnit he ovat tulleet näkyviksi ja päässeet mukaan seurakunnan toimintaan, Rubanguka iloitsee.
Oma koulu vammaisille lapsille
Pastori Rubangukan seurakunta aloitti vuonna 2009 vammaisten lasten päiväkeskuksen, Mefibosetin, jonka toiminta on edelleen käynnissä yli vuosikymmen myöhemmin. Seurakunta rahoittaa keskusta enimmäkseen paikallisilta kerätyillä varoilla. Tällä hetkellä keskuksen koulua käy päivittäin noin 80 vammaista lasta. Keskus on avoin vain köyhien perheiden lapsille, sillä he ovat suurimmassa vaarassa jäädä ilman mitään tukea.
Tunnen valtavaa iloa, kun nämä lapset saavat rakkautta ja heidät hyväksytään. Hymy heidän kasvoillaan vie oman kipuni pois.
– Tunnen valtavaa iloa, kun nämä lapset saavat rakkautta ja heidät hyväksytään. Hymy heidän kasvoillaan vie oman kipuni pois. Lapset ja nuoret oppivat nyt viljelemään kasvimaata, heillä on musiikkihetkiä, he pääsevät mukaan seurakunnan toimintaan ja laulavat kuorossa. Tämä on mahtava esimerkki seurakunnalle siitä, että Jumalan valtakunta on kaikkia varten, Rubanguka iloitsee.
Pastorin mukaan asenteiden muuttaminen on kuitenkin hidasta työtä, joka vaatii valtavasti kärsivällisyyttä ja rakkautta. Hän käy nykyisin myös itse opettamassa Tangan seminaarissa ja kertoo muille ihmisille, että muutos on mahdollinen ja se voi lähteä liikkeelle pienestä.
– Olen onnellinen siitä, että tämä muutos on tapahtunut yhteisössäni ja seurakunnassa. Omassa elämässäni myös ympyrä on sulkeutunut – unelmani on käynyt toteen, kun olen saanut palvella vammaisia lapsia ja heidän perheitään.
Maailmassa on yli miljardi vammaista ihmistä, joista monen kohdalla heille kuuluvat oikeudet eivät toteudu. Fida tekee työtä vammaisten oikeuksien toteutumisen eteen eri puolilla maailmaa toimivien kehitysyhteistyöohjelmiensa kautta.
Teksti: Ninarose Maoz Kuva: Hannu Happonen
