Valkoisen miehen taakka ei ole rasittanut suomalaista lähetystyötä

 

Risto Jukko puhui Yhteinen missio -tapahtumassa, jossa juhlittiin satavuotista Suomen lähetysneuvostoa. Lähetysneuvosto perustettiin vuonna 1919 lähetysjärjestöjen yhteistyöelimeksi. Kutsu esitettiin viidelle järjestölle, Suomen Lähetysseuralle, Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle (Sley), Suomen Vapaalle Lähetykselle, Nuorten Naisten Kristilliselle Yhdistykselle ja Israelin ystäville, jotka kaikki hyväksyivät kutsun. Kuva: Pia Korhonen

Suomalaisen lähetystyön alkua leimasivat pienuuden tuoma realismi, vapaus siirtomaahallinnon tuomista rasitteista ja naisten vahva rooli lähetteinä, puhui Risto Jukko Yhteinen missio -tapahtumassa.

Suomalainen lähetystyö alkoi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Suomen Lähetysseura perustettiin vuonna 1859, ja se tuki aluksi saksalaisia lähetysseuroja ennen kuin ensimmäinen nimikkolähetti, saksalainen Herman Onasch lähetettiin Intiaan. Sittemmin muutkin kirkkokunnat ja lähetysjärjestöt alkoivat lähettää työntekijöitä maailmalle, kertoi evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko Yhteinen missio -tapahtumassa, jossa juhlittiin Suomen lähetysneuvoston satavuotista taivalta.

 

Sansa syyskeräys neliöb

Kolonialismi ei kuormittanut lähetystyötä

Vasta seuraavalla vuosisadalla itsenäistynyt Suomi ei ole siis lähetystyörintamalla kärsinyt — suuressa mittakaavassa tarkasteltuna — niin kutsutusta valkoisen miehen taakasta. Vertailukohteena Jukko mainitsi Ison-Britannian ulkolähetyksen Society for the Propagation of the Gospel in the Foreign Parts, joka perustettiin 1701. Kuningas Vilhelm III Oranialainen kyllä antoi ulkolähetyksen perustamiselle luvan, mutta kolmella ehdolla: sen oli ”pidettävä Ison-Britannian merentakaisilla alueilla oikeauskoista papistoa opettamassa kuninkaan uskollisille alamaisille uskontoa”, ”ryhdyttävä muihin tarpeellisiin toimiin kristillisen uskon levittämiseksi” ja ”otettava vastaan kuninkaan alamaisilta lahjoja, hoidettava ja käytettävä niitä”.

– Eli kuningas niputti politiikan, siirtomaavallan ja uskonnon yhteen, Risto Jukko totesi.

Suomen pienuus on pakottanut lähetystyöntekijät väkisinkin opettelemaan ja kunnioittamaan uusia kieliä ja kulttuureja sekä toimimaan yhteiskristillisesti. Jukko totesi, että suomalainen lähetystyö on onnistunut menemään ruohonjuuritasolle ja kohtaamaan toisen ihmisen.

Yksi merkittävä suomalaisen lähetystyön alun piirre on ollut myös naisten osuus. Suomen Vapaakirkkoa edeltäneen Suomen Vapaan Lähetyksen ulkolähetystyö alkoi Kiinassa, ja ensimmäisestä kuudesta Kiinan-lähetistä viisi oli naisia. Suunnilleen sama prosentti oli ylipäänsä suomalaisten lähetystyöntekijöiden sukupuolijakaumassa 1800-luvulla.

 

Miten rahoitus vaikuttaa lähetystyöhön?

Suomalaisella lähetystyöllä olisi kyllä opittavaakin muilta, Jukko lisäsi. Miten esimerkiksi tänä päivänä otetaan huomioon ympäristö ja ihmisoikeudet: seurataanko sitä, mitä maailmalla nyt tapahtuu? Toisaalta suomalaisen lähetystyön vahvuutena mainitut sisu ja sitoutuneisuus voivat koitua rasitteeksikin, jos resurssien kannalta olisi viisaampaa tuoda lähetti pois pitkäaikaiselta lähetyskentältä.

Rahoitus voi myös koitua esteeksi, jos tulojen lähde alkaa vaikuttaa liiaksi lähetystyön sisältöön, Jukko muistutti. Kun tulot tulevat yksityisiltä tahoilta, evankeliumia on helppo pitää esillä. Jos rahoitus on julkista, painopiste voi siirtyä evankeliumin julistuksesta kehitysyhteistyöhön, koska jälkimmäiseen löytyy rahoitusta. Jukko korosti, ettei vastusta kehitysyhteistyötä, mutta kehotti valppauteen.

– On varottava rahan vallan huonoa vaikutusta, myös lähetystyössä.

 

Yhteinen missio -tapahtuma järjestettiin Tampereella Teopoliksessa 11. ja 12. lokakuuta, ja se jatkuu paikallisseurakunnissa jumalanpalveluksina sunnuntaina 13. lokakuuta.