Suomalaiset kristityt kuluttavat pornoa varsin runsaasti, vaikka enemmistö pitää sitä kristinuskon vastaisena ja eettisesti vääränä, jopa syntinä. Omien arvojen ja käytöksen välillä on siis vahva ristiriita, mikä aiheuttaa monille häpeää, syyllisyyttä ja kelpaamattomuuden tunnetta Jumalan ja ihmisten edessä.
Tämä selvisi TM, KK Pia Rendicin tuoreessa väitöstutkimuksessa, jossa hän havaitsi myös että pornon katsominen koetaan kristillisissä piireissä samanaikaisesti kiihottavana ja nautinnollisena mutta myös vahingollisena omille moraalisille ja seksuaalisille arvoille. Lisäksi pornon käyttö vaikuttaa parisuhteisiin aiheuttaen muun muassa luottamuspulaa, riittämättömyyttä, etääntymistä ja jopa pettämistä.
Rendicin mukaan yllättävää oli, että aktiivisimmat pornon käyttäjät löytyivät nuorten kristittyjen naisten joukosta, jotka osallistuvat aktiivisesti hengelliseen toimintaan. Syitä pornonkäytön aloittamiselle olivat kiinnostus ja uteliaisuus seksiä kohtaan. Pornon käytön jatkamisen yleisimpiä syitä puolestaan oli pornon käyttäminen itsetyydytyksen välineenä.
Pieni osa vastaajista koki pornon käytöllä olevan myös myönteisiä vaikutuksia, etenkin kun sitä katsottiin yhdessä kumppanin kanssa avoimesti.
Porno yleistyy – miten kristityt reagoivat?
Tutkimus keskittyy kristittyjen henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tuo aiheeseen uuden näkökulman. Aiemmin pornoon liittyvissä tutkimuksissa korostuvat pääasiassa tutkijoiden näkemykset ja määritelmät suhteessa pornografiaan ja sen käyttöön.
Rendicin mukaan pornon käytön räjähdysmäinen kasvu ja sen aiheuttamat moraaliset ja psykologiset seuraukset kristillisissä yhteisöissä herättävät tarpeen tarkastella aihetta niin koko yhteiskunnan kuin kirkon tasolla. Aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että vaikka pornografian käytöstä on tullut tietyllä tapaa kulttuurisesti hyväksytympää, niin kristillisissä yhteisöissä pornoa edelleen yleisesti vastustetaan ja pidetään seksuaalisena syntinä.
– Tutkimukseni nostaa pintaan myös aiheellisen kysymyksen siitä, muuttaako porno edelleen muotoaan suhteessa arvoihin ja arvostuksiin yhteiskunnan muutosten mukana, sulautuen osaksi kulttuuria ja muuttuen samalla jollain tasolla hyväksytyksi. Vai muokkaavatko pornoa kuluttavat kristityt omia moraalisia käsityksiään ja arvojaan suhteessa pornografiaan, jotta siitä tulisi heille hyväksyttävämpää, Rendic kysyy.
Käytännön hyötyjä kirkon työhön
Tutkimus tarjoaa tärkeää tietoa kirkon työntekijöille ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, jotka kohtaavat yhä useammin ihmisiä, jotka kamppailevat pornon käytön, riippuvuuden tai siihen liittyvien moraalisten ristiriitojen kanssa. Rendic toivoo tutkimuksen avaavan keskustelua kirkossa ja sen herätysliikkeissä siitä, miten seksuaalisuutta ja siihen liittyviä kysymyksiä voitaisiin käsitellä avoimemmin ja rakentavammin.
Tutkimus toteutettiin verkkokyselyllä, johon vastasi yli 500 itseään kristityksi identifioivaa pornon käyttäjää. Aineistoa analysoitiin sekä laadullisin että määrällisin menetelmin, ja tutkimuksessa yhdistettiin teologisia, psykologisia ja seksuaalisuuden tutkimuksen näkökulmia.
TM Pia Rendicin käytännöllisen teologian alaan kuuluva väitöskirja Synti vai nautinto? Suomalaisten kristittyjen kokemuksia ja ajatuksia pornosta ja pornonkäytön vaikutuksista tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti, akatemiatutkija Marjo Kolehmainen Turun yliopistosta ja kustoksena professori Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomenyliopistosta.