Väitös: Urho Muroma ei varsinaisesti ollut luterilainen, mutta silti hän perusti luterilaisen herätysliikkeen

 

Heikki Haataja väitöstilaisuudessa Helsingin yliopiston Metsätalossa. Kuva: Jani Laukkanen.

Heikki Haatajan väitöstutkimus esittelee ristiriitaisen teologin, joka piti ihmisen pelastusta kokonaan Jumalan tekona mutta sanoi toisaalta, että ihmisen ”tahtoratkaisusta” riippuu kaikki.

Heikki Haatajan systemaattisen teologian väitöskirja ”Tahtoratkaisustamme riippuu lopulta kaikki” – Urho Muroman käsitys uudestisyntymisestä ja pyhityksestä tarkastettiin Helsingin yliopistossa 15.10.

Kyseessä on ensimmäinen väitöskirja, joka Muroman teologiasta on tehty.

Karkku, neliöb 1/2: 20.11.-5.12. MJa

Urho Muroma (1890-1966) tunnetaan niin sanotun viidennen herätysliikkeen perustajana. Siihen kuuluvia järjestöjä ovat nykyään Suomen Raamattuopisto, Kansanlähetys, Kansan Raamattuseura ja OPKO.

Haatajan mukaan ”evankelioiva herätyskristillisyys” henkilöityi 1920-luvulta lähtien Suomessa Urho Muromaan, joka piti herätyskokouksia ja perusti myöhemmin julistuksensa tukikohdaksi Suomen Raamattuopiston.

Haataja pureutui väitöskirjassaan Muroman käsitykseen uudestisyntymisestä ja pyhityksestä. Näillä alueilla Muroman näkemyksiä ei voida Haatajan mukaan pitää kovin luterilaisina.

– Muroman mukaan kukaan ei joudu kadotukseen perisynnin takia, Haataja referoi Muromaa.

Etsikkoaika – mahdollisuus valita

Muroma irtisanoutui voimakkaasti Lutherin Sidottu ratkaisuvalta -teoksesta, jossa Luther hahmottelee ”predestinaatiokäsityksensä”. Luther esittää, että ihminen ei voi valita taivaan ja helvetin väliltä. Ihminen kykenee Lutherin mukaan valitsemaan vain helvetin. Usko ja taivaaseen pääseminen ovat kokonaan Jumalan tekoja.

Muroma taas sanoo, että ”tahtoratkaisustamme riippuu lopulta kaikki”.

– Ihmisen tahto on Pyhän Hengen ohella kääntymyksen subjekti, Haataja kuvailee.

– Väistämättä Muroman teologiassa on tällainen synergistinen piirre.

Synergismillä tarkoitetaan teologiassa sitä, että ihmisen kääntyminen Jumalan puoleen on Jumalan ja ihmisen yhteistyötä.

Muroman mukaan Jumala antaa ihmiselle etsikkoajan. Silloin ihmisellä on mahdollisuus valita. Jumalan työn toteutuminen riippuu ihmisen valinnasta. Muroman mukaan luterilaisen kristillisyyden heikkous oli se, että ”se pelkäsi panna ihmisen ratkaisun eteen”.

– Tahdonratkaisu ei ole yhtä kuin uudestisyntyminen, vaan se on uudestisyntymisen edellytys.

Haatajan mukaan Muroman käsitykseen vaikutti hänen oma kääntymiskokemuksensa, jossa oli ”ekstaattisia piirteitä”. Muroma koki vuonna 1912 voimakkaan hengellisen herätyksen norjalaisen Albert Lunden evankeliointikokouksessa Helsingin Johanneksenkirkossa. Muroma kertoi tajunneensa, kuinka syntinen hän on, langenneensa Herran eteen ja pyytäneensä päästä hänen omakseen. Muroma sanoi vaipuneensa hurmokseen ja ”tunteneensa ennen kokematonta rauhaa sisällään”. Raamattu avautui hänelle uudella tavalla.

– Tällaista Pyhällä Hengellä täyttymisen kokemusta Muroma edellytti myös muilta kristityiltä.

– Muroma arvosteli rankasti niin sanottua kasvatuskristillisyyttä, jota hän piti petoksena. Hieman yllättäen hän vetosi psykologiaan sanoessaan, ettei pienellä lapsella voi olla uskoa. Tällainen argumentti ei ole Muromalle tyypillinen, sillä hän oli biblisisti. Hän pyrki yleensä argumentoimaan pelkästään Raamatulla, Haataja toteaa.

”Hedelmä on kuitenkin ollut hyvää”

Haataja jatkaa, että Muroma kirjoitti erittäin paljon kasteesta, joka lienee Muroman teologian epäluterilaisin osa-alue. Muroma kyllä kannattaa lasten kastamista, mutta hänen mukaansa kaste ainoastaan ”lahjoittaa Kristuksen kastettavan ulottuville”. Tämä lahja omistetaan myöhemmin ”henkikasteessa” eli siis edellä kuvatun kaltaisessa uskoontulokokemuksessa.

– Muroman kastekäsitys sisältää tietyn jännitteen. Yhtäältä hän painottaa vesikastetta armonvälineenä ja Jumalan pelastustekona, jonka kautta Jumala lahjoittaa ihmiselle itse Kristuksen.

– Muroma ei pidä kastetta vertauskuvallisena, Haataja huomauttaa.

– Mutta toisaalta Muroma tekee toistuvasti selväksi, ettei vesikaste ilman erillistä henkikastetta vaikuta kastettavassa sitä, mitä siihen ”objektiivisena Jumalan tekona sisältyy”.

– Muroma ei näytä ajatelleen, että Kristus ja Pyhä Henki annetaan kasteen vedessä, vaan pikemminkin veden ohessa. Muroma ei voinut hyväksyä luterilaisen tradition ajatusta, että Kristus ja Henki lahjoitetaan Sanan liittyessä veteen, Haataja analysoi.

Vaikka Haataja rajasi väitöskirjansa koskemaan ainoastaan Muroman teologisia näkemyksiä, hän avasi väitöstilaisuudessa myös näkemyksiään siitä vaikutuksesta, joka Muromalla on edelleen.

– Tämän päivän Raamattuopisto on sitoutunut luterilaiseen tunnustukseen. Se opettaa paikoin aivan toisin kuin Muroma. Viides liike ei kaiken kaikkiaan edusta nykyään Muroman teologiaa. Siitä huolimatta on syytä huomata, että Muroman hedelmä on ollut hyvää. Muroman julistuksessa on ollut hoitavia, sielunhoidollisia piirteitä, jotka jäävät toisinaan kiistakysymysten varjoon.

– Muroman teologiaa jäsentää ajatus Jumalasta oikeudenmukaisena rakkautena, Haataja kiteyttää.

Tilaisuudessa viitattiin myös Hanna Salomäen tutkimuksiin, joiden mukaan Muroman vaikutus tuntuu edelleen, tavalla tai toisella, melkein jokaisessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa.

– Onko meillä tänä päivänä ollenkaan herätyssaarnaajia, jotka yhtä vaikuttavasti kuin Muroma julistaisivat lakia ja evankeliumia, Haataja kysyy.

Heikki Haatajan väitöskirja on luettavissa täällä

 

Aiheet