Utössä mieli rauhoittuu

 

Utö on Suomen eteläisin asuttu ulkosaari. Kuva: Sari Savela

Kesytön luonto ja meri tekevät Suomen eteläisimmästä ulkosaaresta ainutlaatuisen. Saarella elämä asettuu oikeisiin mittasuhteisiin ja Jumalakin tuntuu olevan lähempänä kuin kaupungin kiireissä.

Myrskyluoto –kirjasarjan kirjoittaneesta ahvenanmaalaisesta Anni Blomqvistista tuli kirjailija, kun hänen miehensä ja poikansa hukkuivat traagisesti myrskyssä. Blomqvist purki suruaan kirjoittamalla. Myöhemmin Blomqvist menetti myös toisen poikansa merelle. Saaristossa ikänsä asunut Blomqvist sai kokea meren armottomuuden. Nuorimman poikansa kuolemaan liittyvää surutyötä Blomqvist käy läpi viimeisimmässä teoksessaan Eikä merta enää ole. Blomqvist kertoo, mitkä kaikki asiat auttoivat häntä kestämään. Keskeisenä jaksamisessa oli toivo jälleen näkemisestä ja syvä luottamus Jumalaan. Herra antaa ja Herra ottaa. Usko kantoi surussa.

Saaristolaistunnelmaan pääsee hyvin Utön saarella, joka on Suomen eteläisin asuttu ulkosaari. Elämä saaristo-olosuhteissa on kovaa. Voi vain kuvitella, millaista se oli ennen. Utöllä tuulee aina, enemmän tai vähemmän. Toisinaan saarella käydessäni, sää on ollut kaunis ja tuuli lempeä. Silti koko ajan on kuulunut rauhoittava aaltojen pauhina. Meren pauhina tuo mieleen kuvauksen Ilmestyskirjasta: ”…hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu” (Ilm. 1:15). Siis Kristuksen.

Parikanniemisäätiö neliöb. vko26. MJa
Kuva: Sari Savela

Utö on ollut minulle ensimmäinen kunnon kontakti saaristoon ja sen jylhään luontoon. Karun kaunis luonto, linnut, meri, meri ja majakka tekevät Utöstä ainutkertaisen kokemuksen. Vaikka saari on melko pieni (matkaa pohjoiskärjestä eteläkärkeen on vajaa kaksi kilometriä), siellä on monenlaisia mikromaailmoja: on satama-alue, vierasvenesatama, majakkamäki, niitty, pieni metsä ja paljon kalliota ja kivikkoa. Osa saaresta on puolustusvoimien hallussa. Puolustusvoimat oli vahvasti läsnä Utössä aina vuoteen 2005, jolloin valmiuslinnake muutettiin vartiolinnakkeeksi.

Saarella ihminen asettuu oikeisiin mittasuhteisiin ja harhaluulo ihmisen kyvystä hallita maailmaa huuhtoutuu aaltojen mukana kauas pois. Kun meri ja tuuli näyttävät voimansa, ihminen on aika pieni.  Siellä ymmärtää, ettei ihminen ole maailmankaikkeuden keskipiste. Jumala on Jumala ja ihminen on ihminen. Luojan suuruus kirkastuu uudella tavalla. Luonto kertoo Luojasta. Sanotaan, että Jumala on kirjoittanut kaksi kirjaa: Raamatun ja luonnon. Utö tarjoaa ihanteelliset olosuhteet hiljentymiselle ja näiden kahden ”kirjan” tutkimiselle.

Muutama vuosi sitten lähdin yksin muutamaksi päiväksi Utön saarelle hiljentymään. Kun pääsin perille, aluksi tuntui vaikealta laskeutua hiljaisuuteen. Mieli kävi vielä kierroksilla ja järki jarrutteli. ”Mitä ihmettä teen täällä yksin kolme päivää”, kummastelin. Mutta kun pääsin rauhoittumaan ja löysin saaren verkkaisen rytmin, alkoi sujua. Aloin olla sinut itseni kanssa ja löytää yhteyttä sisimpääni. Raamatun sanan mietiskely ja rukoushetket Herran kanssa luonnon helmassa virittivät sisintäni taivastaajuudelle ja asiat alkoivat asettua oikeisiin mittasuhteisiin.

Kun ensimmäistä kertaa vierailin Utön majakkasaarella tammikuussa 2013, sinne oli joitakin viikkoja aikaisemmin saapunut harvinainen vierailija, kettusirkku. Pohjois-Amerikasta Suomeen harhautunut pikkulintu houkutti viikosta toiseen saaren täyteen lintubongareita. Saari on normaalistikin lintuharrastajien suosiossa, sillä lintujen muuttoaikoina monet harvinaisemmatkin lajit viivähtävät joitakin aikoja Utön saarella. Tavallisesti alkuvuosi on hiljaista aikaa Utön ulkosaarella, missä ympärivuotisia asukkaita on alle 40. Kesäisin asukkaiden määrä saarella monikertaistuu. Vakituista asutusta saarella on ollut jo 1740-luvulta lähtien.

Tammikuussa 2013 saarta ympäröivä meri oli jäässä ja maa valkoisena. Yhteysalus joutui tunteja kestävällä matkallaan murtautumaan läpi jäisen meren. Meriteiden ollessa sulia matka saarelle kestää viitisen tuntia. Siinä ajassa sielu ehtii mukaan. Nykyisin Pärnäisten ja Utön väliä liikennöi islantilaista alkuperää oleva M/S Baldur (aikaisemmalta nimeltään M/S Eivor). Yhteysalus mantereen ja saaren välillä kulkee vain noin joka toinen päivä.

Olimme saapuneet saarelle ystävän syntymäpäiväjuhliin. Muistan, kun hurmiossa tutustuin saareen sen luontoa kuvaten. Olin silloin sairauslomalla, toipumassa uupumuksesta, joka oli syntynyt usean vuoden ylikuormituksen seurauksena. Utössä tunsin olevani elossa. Saaren rauha ja luonto elvyttivät lamaantunutta henkeäni ja hoitivat sieluani. Ympäristö tarjosi juuri sopivasti virikkeitä ja etäisyys mantereesta auttoi päästämään irti arkielämän vaatimuksista. Uupunut ottaa vastaan, mutta ei pysty itse antamaan, ainakaan samalla tavalla kuin täysissä sielun ja ruumin voimissa oleva. Uupuneen ihmisen aivojen tiedonkäsittelyjärjestelmä on häiriintynyt eikä pysty samoihin toimintoihin kuin terveen ihmisen aivot. Utössä väsynyt mieleni sai levätä ja aivot latautua.

Ensikäynnin jälkeen minulla on ollut tilaisuus vierailla saarella eri vuodenaikoina, yhdessä puolison kanssa, ystävien seurassa ja yksin. Kaikkiaan reissuja on kertynyt kuusi ja seuraava matka on jo suunnitteilla.

hiekkatie-jonka-päässä-rukoushuone
Utön rukoushuone. Kuva: Sari Savela

Utössä on kaksi kirkkotilaa, majakkakirkko ja rukoushuone. Utön nelikulmainen majakka on rakennettu 1814. Saarelaisten hengellisiä tarpeita palvelemaan majakkaan rakennettiin 1840-luvulla kirkkotila. Koska majakkakirkkoon pääseminen edellyttää kiipeämistä jyrkkiä portaita pitkin, oli kirkkoon pääseminen kylän vanhimmille vaivalloista. Saarelaiset päättivätkin rakentaa toisen esteettömän kulun kirkkorakennuksen. Utön rukoushuone rakennettiin talkoovoimin ja se otettiin käyttöön 1910. Rukoushuoneen seinällä alttarin vieressä on kirjoitettuna teksti: ”Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat ja talutat väkevällä kädelläsi.” (Ps. 139: 9,10)

Nykyään Utössä käy pappi kerran vuodessa, yleensä alkukesästä, pitämässä siellä messun. Muuta seurakunnan toimintaa saarella ei ole. Rukoushuone on kuitenkin avoinna hiljentymistä varten ympäri vuoden.

 Utön saarella on useita muistomerkkejä haaksirikkoutuneista laivoista ja mereen hukkuneista ihmisistä. Saarella sijaitsevalla niityllä on heinien keskellä yksinäinen hauta, jota somistaa raskaiden metalliketjujen kehystämä risti. Haudassa lepää Saksan keisarillisen laivaston matruusi Buchwaldt. Hänen ruumiinsa löytyi rantaan huuhtoutuneena Västra Uddenilta joulukuussa 1916.

Utön rukoushuoneessa on muisto amerikkalaisen Park Victory –höyrylaivan haaksirikossa hukkuneiden miesten muistoksi. Laiva upposi joulupäivänä 1947. Kun Utön asukkaat saivat tietää onnettomuudesta, he riensivät auttamaan. 48 hengen miehistöstä onnistuttiin pelastamaan 38 miestä. Nämä viettivät joulun utöläisten kodeissa. Kymmenen miehistön jäsentä hukkui. Heidän nimensä on kaiverrettu kymmenhaaraiseen kynttilänjalkaan, joka on rukoushuoneen alttarilla.

Saarelaiset muistavat myös Estonian uppoamisen syysyönä 1994. Estonian uppoamispaikka on Utön saaren eteläpuolella. Saarelle tuotiin haaksirikossa menehtyneitä.

Saaristossa tiedetään, että meri on armoton ja ihmisiä kuolee. Anni Blomqvistille Ilmestyskirjan sanoma toi lohtua. Kerran koittaa aika, jolloin merta ei enää ole. Silloin on aika, josta sanotaan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” (Ilm. 21:3,4)

Juttu on julkaistu Elämä-lehdessä 5/2022