Uskonto ja politiikka – erottamattomat

 

Kuva: Sari Savela.

– Ihannetilanteessa politiikka on yhteisen hyvän teologiaa: heikkojen, köyhien ja sanattomien puolesta puhumista, kiteyttää perussuomalaisaktiivi ja Helsingin yliopiston dosentti Arto Luukkanen.

Luukkasen lisäksi Elämä-lehden kyselyyn uskonnon ja politiikan suhteesta vastasivat pastori ja Keskustan entinen puoluesihteeri Timo Laaninen sekä Sosialidemokraattien kansanedustaja ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä. Kukaan heistä ei halua erottaa uskontoa ja politiikkaa toisistaan kuin veitsellä leikaten.

– Niitä on mahdoton erottaa toisistaan, jos – kuten minun tapauksessani – kristinusko on koko maailmankatsomuksen perusta. Politiikkaahan tehdään maailmankatsomusten pohjalta. Aatteelliset ideologiat poikkeavat toisistaan, mutta niidenkin pohjana on jokin maailmankatsomus, Laaninen selventää.

IK-opisto vuosisop.,vko3-4, neliöb,MJa

Ojala-Niemelä toteaa, että etiikka ja moraali ovat tärkeitä useimmissa uskonnoissa. Etiikka ja arvot kuuluvat myös useimpiin poliittisiin ideologioihin.

– Uskonnoissa painottuu yleensä yksilöetiikka ja poliittisissa ideologioissa sosiaalietiikka, yhteisön arvopäämäärät, Ojala-Niemelä vertaa.

Vakaumus on kivijalka

Timo Laaninen kuvailee politiikkaa elinikäiseksi harrastuksekseen, joka oli hänelle jonkin aikaa myös ammatti.

– Kristinusko on minulle toisaalta henkilökohtaisesti todeksi koettu vakaumus, toisaalta maailmankatsomuksen perusta.

Johanna Ojala-Niemelää kristilliset arvot ovat ohjanneet kodin perintönä.

– Lapsena kävin pyhäkoulussa, ja toimin rippikoulun jälkeen isosena monena kesänä.

Ojala-Niemelän vakaumus joutui kriisiin, kun hänen äitinsä kuoli syöpään vain 43-vuotiaana.

– Menetyksen seurauksena kyseenalaistin suhteeni kirkkoon ja uskontoon. Sittemmin olen kokenut saavani uskonnosta turvaa elämän eri käänteissä.

Politiikan Ojala-Niemelä määrittelee yhteisten yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseksi, jossa on ylevä tavoite maailman parantamisesta konkreettisin keinoin.

– Tällä vaalikaudella ajankohtaisia tavoitteita ovat hoitajamitoitus, oppivelvollisuusiän pidentäminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jossa terveyseroja pyritään kaventamaan ja palvelut turvaamaan yhdenvertaisesti koko maassa.

Arto Luukkanen katselee uskontoa ja politiikkaa paitsi tunnustavan kristityn, voimakkaasti myös tutkijan näkökulmasta.

– Tutkijalle uskonto on yksi monista tekijöistä, jotka vaikuttavat yhteiskunnalliseen ja poliittiseen

tilanteeseen.

Luukkanen nostaa esimerkeiksi katolisen kirkon vaikutuksen Irlannin ja Puolan yhteiskunnallisiin arvoihin ja luterilaisen kirkon vaikutuksen suomalaisen kulttuurin kehittymiseen.

– Politiikka on parhaimmillaan yhteisten asioiden järkevää hoitamista. Rikkaat ja vahvat eivät tarvitse ketään puhumaan puolestaan, mutta heikot ja hiljaiset tarvitsevat. Ihmisen poliittisena motiivina voi olla uskonnon totuudesta löytyvä motivaatio tehdä hyvää kaikille ja etenkin niille, jotka ovat aineellisen ja henkisen avun tarpeessa, Luukkanen toteaa.

Politiikka ei saa ohjata uskoa

Mitä uskonto sitten voi antaa politiikalle? Timo Laanisen mielestä kristinusko voi tarjota vahvan arvopohjan, johon sisältyy esimerkiksi käsitys jokaisen ihmisen ihmisarvosta. Lisäksi se voi tarjota kunnioittavan tavan keskustella ja kohdella toista mieltä olevia.

Entä sitten politiikka uskonnolle?

– Tähän vastaan aika kriittisesti, Laaninen varoittaa.

– Kun politiikka ryhtyy ohjaamaan vaikkapa kristinuskoa ja uskovaisia, siitä ei yleensä hyvä seuraa. Kannattaa myös varoa uskonnon käyttämistä jonkin puoluepoliittisen agendan edistämiseen.

Johanna Ojala-Niemelä toteaa, että monissa uskonnoissa on sisään rakennettuna eettinen kutsumus kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamisesta. Sillä on myönteinen vaikutus politiikkaan.

– Länsimaisissa oikeusvaltioissa politiikka tuottaa ja ylläpitää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä mielipiteen- ja uskonnonvapautta. Politiikka suojelee uskonnon liikkumatilaa, Ojala-Niemelä summaa.

Arto Luukkanen toteaa, että Suomen poliittisessa historiassa on ollut paljon pappeja. Toisen maailmansodan jälkeen jotkut piispat painottivat kuitenkin, ettei pappien tehtävä ole toimia

politiikassa.

– Kirkko on hyvä pitää erillään päivänpolitiikasta, sillä se on karua ja raadollista. Siellä pystytetään

kultaisia sonneja ja kaadetaan niitä. Kieli on kovaa, mutta lopulta järkevät ihmiset kuitenkin voivat yhdessä rakentaa Suomea.

Luukkanen toteaa, että perussuomalaisissa on paljon kirkkoon kuulumattomia ja niitä, jotka eivät ole kirkossa aktiivisia.

– He uskovat, että tämä ”ilmastouudistunut” kirkkomme on hukannut sielunsa ja samalla

tavikset ja duunarit. Suolasta on hävinnyt maku. Pahinta on se, ettei se tiedä, mitä se menettää, kun se ei uskalla tulla pois lempeästä pullantuoksusta tai kahvikuppien turvallisesta kilinästä.

Luukkanen muistuttaa, ettei puoluekiistely ja kiivailu paremman Suomen puolesta saa koskea evankeliumia.

– Kirkossa ei ole puolueita. Poliittisen vallan taisteluissa uskontoa on tietenkin käytetty aina hyväksi.

Ylioppilaskoe juurrutti ”oikeita” asenteita

Arto Luukkanen nostaa tikunnokkaan ”tapaus Päivi Räsäsen”. Hän tarkoittaa syksyn ylioppilaskirjoitusten uskonnon ylioppilaskoetta, jossa abiturientteja pyydettiin arvioimaan istuvan kansanedustajan teologisia mielipiteitä homoudesta.

– En ota nyt kantaa homouden teologiseen hyväksyttävyyteen, mutta olen järkyttynyt siitä, että ylioppilastutkintolautakunta käytti ylioppilaskokeita moraaliposeerauksen keinona. Kyse ei ollut tiedollisesta osaamisesta vaan ”oikeiden” asenteiden juurruttamisesta.

Luukkanen painottaa, ettei ylioppilaskoe voi olla mielipiteiden tai asenteiden esittämistä, vaan sen on perustuttava tiedollisten sisältöjen ja analyysien arvosteluun.

– On hyvin huolestuttavaa, että lautakunta katsoi asialliseksi nostaa arvioitavaksi yhden ihmisen mielipiteet Suomessa, jossa vallitsee uskonnon- ja omantunnonvapaus, ja asettaa hänen vastapoolikseen instituution, ”kirkon”.

– Arvostelun perustana oli ajatus siitä, että Räsänen on väärässä. Kiitettävän vastausmallin mukaan hän ei edusta luterilaista opetusta luomisesta ja käyttää väärää raamatunkäännöstä vuodelta 1938.

Luukkasen mielestä samalla, kun Räsäsen maalittaminen on kyseenalaista, sitä on myös puhua Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta yhtenäisenä, samanmielisenä yhteisönä. Kirkon sisällä on erilaisia näkemyksiä ja paljon muun muassa Räsäsen tavoin ajattelevia.

Luukkanen pohtii, olisiko ylioppilaskokeen uskonto-osion tarpeellisuutta harkittava.

– Ehkä historian ylioppilaskokeen tiedolliset kysymykset uskonnosta riittävät ja etiikan osalta filosofian ylioppilaskoe.

Luukkanen aprikoi myös teologisen tiedekunnan asemaa.

– Pitäisikö se keskittää vaikkapa Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteyteen kirkon ylläpitämäksi ammattikoulujärjestelmäksi? Kirkko voisi maksaa ja ylläpitää sitä aivan mainiosti. Rahat riittävät kyllä.

– Kirkko voisi ottaa omalle kontolleen koko teologisen koulutuksen ja sen järjestelyn niin, että se tukisi sen aitoa perustehtävää.

Luukkasen mielestä tulevaisuudessa on aika tarkastella kirkon ja uskonnon roolia yhteiskunnassa paljon aiempaa kriittisemmin. Hän moittii kirkkoa osallistumisesta vihervasemmistolaiseen identiteettipolitiikkaan.

Yhteiskunta tarvitsee yhteisen arvopohjan

Johanna Ojala-Niemelä toteaa, että luterilaisessa perinteessä ollaan tarkkoja siinä, ettei uskontoa tai ihmisten uskonnollisuutta käytetä hyväksi pyrittäessä edistämään puoluepoliittisia päämääriä.

– On pidetty ehdottoman tärkeänä, ettei ihmisen luottamusta Jumalan rakkauteen ehdollisteta eettisen tai poliittisen tavoitteen hyväksymisellä. Pelastuskysymys on pidettävä tiukasti erillään eettisistä ja poliittisista tavoitteista ja sitoumuksista.

Ojala-Niemelän mielestä uskonnon pyhien kirjojen tai muiden auktoriteettien opetusta ei länsimaisessa oikeusvaltiossa pidä asettaa perustuslain tai yhteisesti sovitun lainsäädännön yläpuolelle siten, että uskonto antaisi ihmiselle luvan lainvastaisiin tekoihin.

– Uskonnot ovat tässä suhteessa hyvin erilaisia. Kristinuskossa ja juutalaisuudessa kunnioitetaan Vanhaa testamenttia, jonka profeetallisiin kirjoihin sisältyy voimakasta yhteiskuntakritiikkiä. Uskonnolliselta kannalta kyse on parannussaarnasta, maalliselta kannalta yhteiskuntapolitiikasta.

Timo Laaninen ei osaa kuvitella maailmaa, jossa uskonto ja politiikka olisivat tiukasti erillään ilman minkäänlaista kosketuspintaa.

– Läntisissä demokratioissa kristinusko ja politiikka ovat erkaantuneet vuosien saatossa. Voidaan pohtia, ovatko ne erkaantuneet niin kauas toisistaan, että se murentaa yhteistä arvopohjaa, joka tarvitaan, jotta yhteiskunta voi toimia.

– Mitä tilalle, jos esimerkiksi kristinuskoon kuuluva ajatus jokaisen ihmisen ihmisarvosta katoaa? Tätä pohdin, kun mietin vaikkapa keskustelua maahanmuutosta ja pakolaisista, Laaninen sanoo.

Ojala-Niemelä huomauttaa, että jos uskonto ja politiikka erotettaisiin toisistaan täydellisesti, uskonnosta pitäisi karsia kaikki eettisiin ja moraalisiin ihanteisiin viittaaminen. Jos taas politiikka ei saisi liipata lainkaan uskonnon tontille, se lisäisi vakavien väärinkäytösten riskiä uskonnollisessa toiminnassa.

– Se, että uskonto ja politiikka ovat jossain määrin tekemisissä keskenään, vahvistaa yhteiskunnassa sekä eettisyyttä että laillisuutta, Ojala-Niemelä sanoo.

Teksti: Pia Tiusanen

Juttu on julkaistu Elämä-lehdessä 11-12/2020