Perttu Pölönen: ”Korona-aikana joulu on entistäkin arvokkaampi”

 

Kuva: Jani Laukkanen.

Futuristi Perttu Pölönen toteaa Joulusanoma-lehdessä, että tarvitsisimme robottitontun, joka tekisi meistä leikkisämpiä.

Vasta 25-vuotiaalla Perttu Pölösellä on hengästyttävä lista titteleitä. Esimerkiksi sellaisia kuin keksijä, kirjailija, säveltäjä, puhuja, futuristi ja visionääri. Huvittavaa kyllä, Pölönen on sitä mieltä, että juuri tällaisista lokeroinneista meidän pitäisi päästä eroon. Tilalle hän tarjoaa esimerkiksi sanoja yhdistäjä, mahdollistaja ja kirkastaja.

– Kirkastaja on henkilö, joka selkeyttää ”hähmäisiä asioita”, Pölönen selittää.

IK-opisto vuosisop.,vko3-4, neliöb,MJa

– Jos olet kirkastaja, voit toimia vaikkapa konsulttina tai opettajana.

Pointtina on se, ettei kannatta lokeroida itseään tietyllä ammattinimikkeellä, vaan on mahdollista löytää itsestään omat luonnolliset vahvuudet, joita voi hyödyntää monessa hommassa.

– Joku voi olla innostaja, kiteyttäjä tai mahdollistaja. Toinen linkittäjä, läsnäolija tai joustavoittaja.

– Tulevaisuudessa tarvitaan monipuolisuutta.

Tämä on niin sanottua ”isoa ajattelua”. Pölönen oppi sellaista siellä, missä kaikki on suurempaa eli Yhdysvalloissa. Hän lähti vähän yli 20-vuotiaana opiskelemaan Piilaaksoon, joka on tunnettu niistä teknologiayrityksistä, jotka nykyään käytännössä hallitsevat koko maailmaa. Pölönen opiskeli muun muassa Singularity University -ajatushautomossa NASA:n tutkimusalueen kampuksella. Hän perusti myös yrityksen, joka kehittää ”lisätyn todellisuuden opetussovelluksia”. Lisätty todellisuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oikean elämän objektit heräävät eloon älypuhelimen ruudulla. Jos oppikirjan sivulla on esimerkiksi kuva eläimestä, puhelimen ruudulla sitä voi pyöritellä ja zoomailla kolmiulotteisesti.

Vuonna 2014 Pölönen valittiin Slush-tapahtumassa ”luovimmaksi suomalaiseksi” ja vuonna 2018 huippuyliopisto MIT listasi hänet 35 lupaavimman alle 35-vuotiaan eurooppalaisen innovaattorin joukkoon. Pölönen on myös tehnyt oman patentoidun keksinnön nimeltä sävelkello, jonka avulla näkee, mitä säveliä mihinkin sävelasteikkoon kuuluu.

Enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja

Sittemmin Pölönen palannut Suomeen. Hänellä on vientiä. Hän on kysytty puhuja myös siitä syystä, että hän on iältään nuori ja luonteeltaan valoisa.

– On aika hienoa kehitystä, että tällainen parikymppinen saa puhua yritysjohtajien edessä. Asiantuntijuuden muotti ei ole enää niin ahdas, Pölönen pohtii.

– Mutta en minä mitenkään tähdännyt puhujaksi. Siinä nyt vain kävi niin.

Hänen henkilöbrändiinsä kuuluu optimismi. Pölönen ei maalaa luennoillaan kauhukuvia.

– Puhun tulevaisuuteen liittyvistä teemoista, tulevaisuuden taidoista työelämässä. Informaatioteknologiat ovat myös yksi aihe. On tullut viime aikoina puhuttua myös vastuullisuudesta ja kestävyydestä.

– Minusta on arvokasta, että saan vaikkapa tunniksi monen ihmisen huomion. Voin vaikuttaa siihen, miten nämä ihmiset katsovat tulevaisuuteen.

Pölösen esikoiskirjan nimi on Tulevaisuuden lukujärjestys, ja joulukuussa 2020 ilmestyy toinen kirja, luultavasti nimellä Tulevaisuuden identiteetit. Futurismi ja siihen liittyvien kirjojenkin kirjoittaminen on osin Piilaakson satoa.

– Opin siellä valtavasti. Minua haastettiin. Sanottiin: ajattele isommin! Miten muutat miljardin ihmisen elämää? Se oli tosi rohkaisevaa. Suomessa kun maakunnissa kerroin näistä asioista, reaktiot olivat aluksi sellaisia, että kunhan tuo poika tuosta kasvaa, niin kyllä se into laantuu, Pölönen kertoo.

Hän jatkaa, että yksi asia, miten maailmaa voi muuttaa, on nähdä asioiden välillä enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.

– Olen opiskellut musiikkia, ja myöhemmin huomasin, että säveltämisellä on paljon yhteistä esimerkiksi yritysmaailman kanssa. Opettaja sanoi, ettei sävellys synny pelkästä inspiraatiosta vaan se pitää tehdä. Hyväksi säveltäjäksi pääsee säveltämällä paljon. Samanlainen ahkeruuden ajatus yritystoiminnassakin keskeistä, eiks niin?

– Kaiken pohjalla pitää olla innostus. Innostun itse helposti. Uskon että kaikilla ihmisillä on ainakin kymmenen eri intohimoa. Ne pitää vain löytää.

Läheisyys on joulun ydintä

Maailma muuttuu kovaa vauhtia. Luultavasti viimeisenä muuttuu suomalainen joulu. Joulu on suomalaisille vuodenkierron luovuttamattomin traditio. Pitäisikö sitäkin ajatella isommin?

– Tätä en ole aiemmin miettinyt!

– Mehän ei tiedetä, mitä me ei tiedetä, eiks vaan? Emme tiedä, puuttuuko joulusta jotakin. Onko siinä jotakin parannettavaa? Minusta joulu on parasta aikaa vuodessa. Se on ihanaa. Joulun asiat, kuten yhdessä oleminen ja toisista välittäminen, eivät toivottavasti koskaan katoa. Tulee turvallinen olo, kun autamme toisiamme, Pölönen sanoo.

Koronaviruksen aikana fyysinen läheisyys on kuitenkin vähän niin ja näin. Emme esimerkiksi vielä haastatteluhetkellä tiedä, onko tänä jouluna sopivaa kätellä tai halata.

– Kosketuksen rooli on tosi tärkeä. Nyt läheisyyden kanssa ollaan syystäkin varovaisempia. Jos tosiaan on joulu ilman kosketusta edessä, olisi tärkeä miettiä miten teemme siitä kuitenkin läheisen?

– Digilaitteet ovat jo ajat sitten muuttaneet yhdessäoloamme. Ne auttavat monessa asiassa mutta eivät tee meistä onnellisia, eivätkä ne ole ratkaisu tähän läheisyysasiaan.

Keksijänä Perttu Pölönen katsoo, että joulunviettoa voisi piristää touhukas robottitonttu.

– Se voisi korjata pöydältä astiat ja painaa piparit sekä nostaa pellin uunista. Tarvittaessa se voisi tanssia kulkusten tahtiin. Joku keksintö, joka tekee meistä leikillisempiä ja hulluttelevampia, olisi hyvä.

Niin, jouluhan otetaan Suomessa hyvin vakavasti. Se pitää hoitaa kunnialla.

– Paras keksintö olisikin sellainen, joka lisäisi naurua, Pölönen sanoo.

Hän ei lupaa heti aloittaa robottitontun kehittämistä. Pari keksintöä on kuitenkin työn alla, mutta ne ovat ”ihan mahdottomia”, eikä Pölönen kerro niistä enempää.

– Ehkä seuraava keksintöni on se uusi kirja.

Tänä jouluna Pölönen yrittää nauttia pienistä asioista.

– Joulu on nyt koronan jälkeen erityinen. Se ei ole enää itsestäänselvyys.

”Rukous pitää minut järjissäni”

Perttu Pölösen hengellinen tausta liittyy Kansan Raamattuseuraan ja erityisesti Raamattuseuran Vivamo-nimiseen keskukseen Lohjalla.

– Siellä olen viettänyt paljon aikaan. Vivamon Raamattukylässä pidettyihin näytelmiin olen muun muassa säveltänyt musiikkia. Käyn Vivamossa edelleen aina, kun voin.

– Rukoilen säännöllisesti. Se pitää minut järjissäni. Minulla rukous tapahtuu myös musiikin kautta.

Pölönen kertoo, että matkustaminen, ulkomailla asuminen ja isosti ajatteleminen eivät ole sinänsä muuttaneet hänen kristillistä vakaumustaan, mutta näkökulmia on tullut lisää.

– Vierailut seurakunnissa esimerkiksi Myanmarissa ja Kaliforniassa ovat auttaneet minua asettamaan itseni paremmin kartalle. Olen oppinut enemmän itsestäni ja siitä, että olen tottunut ajattelemaan ympäristöni mukaisesti.

– Helposti olemme niin syvällä omassa näkemyksessämme, että aliarvioimme kaikki muut. Ajattelemme, että meidän taustamme on se oikea. Kun olen syntynyt Suomessa 1995, monet asiat seuraavat suoraan siitä. Jos olisin syntynyt 1970-luvulla Etelä-Amerikassa, mikä olisi tilanne? On tärkeää oppia näkemään, miten minusta tuli minä.

Vaikka olemme sattuneet syntymään luterilaiseen Suomeen, se ei tietenkään todista, että juuri luterilaiset olisivat oikeassa. Toisaalta kristityt ajattelevat, että uskossa on jotakin enemmän kuin nämä kulttuurisidonnaiset asiat. Se on ehkä nimenomaan juuri se usko.

– Samaa hain. Kun oppii näkemään kulttuurin vaikutuksia, voi samalla huomata, että kaikki uskossa ei tiivistykään niihin. Että tässä onkin jotakin enemmän.

Kysyn, kuuluuko Pölösen arkeen myös pienempiä asioita. Sellaisia, joihin ei liity valtavia ajatuksia. Onko hänellä esimerkiksi hyödyttömiä harrastuksia?

– Paras keino rentoutua on tehdä jotakin, mikä vie minut täysin mukanaan. Se ei ole sitä, että katson Netflixiä, vaan ehkä sitä, että opiskelen, miten kasvatetaan ruusuja. Tavallaan itselleni ihan turhaa, mutta se toimii. Saan ajatukset muualle.

– Koetan myös pitää liikuntaa yllä, käydä lenkillä ja pelata jalkapalloa.

Pölönen ei tiedä, missä hän on kymmenen vuoden päästä, eikä hän haluakaan tietää.

– Kun maailma muuttuu, haluan osata reagoida siihen ja pysyä ajassa kiinni. En halua etukäteen päättää esimerkiksi minkä ammatin harjoittaja olen tulevaisuudessa. Unelmia on hyvä olla, mutta jos niihin sitoo itsensä täysin, saattaa kaivaa itselleen kuoppaa. Tove Jansson on sanonut Tuutikki-hahmonsa kautta, että ”kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”.

– Kymmenen vuoden päästä minulla on varmasti perhettä. Tai siis. Toivon, että on. Yritän tehdä maailmasta parempaa paikkaa omalta osaltani, en sen enempää, Pölönen sanoo.

Juttu on julkaistu Suomen Raamattuopiston Säätiön Joulusanoma-lehdessä 2020

 

Aiheet