Uskon Yö -tapahtumissa kohtaavat usko ja taide

 

Uskon Yössä sijaa saavat erilaiset ilmaisumuodot. Kuva on tapahtumasta Tapiolan kirkossa pari vuotta sitten. Tänä vuonna Uskon Yössä 27.10. Tapiolan kirkossa nähdään näytelmä Freudin viimeinen istunto.

Uskon Yö -tapahtumia toteutetaan 27.10. eri paikkakunnilla Kittilästä Lappeenrantaan, Alavieskasta Espooseen. Perusidea on se, että seurakunta ja paikalliset taiteilijat toteuttavat ohjelman yhdessä.

Uskon Yö -tapahtumia on järjestetty seurakunnissa vuodesta 2015 lähtien Kansan Raamattuseurasta lähteneestä aloitteesta. Jokainen seurakunta on toteuttanut tapahtuman samaan aikaan yhteisen teeman pohjalta, mutta kukin omalla tavallaan.

Tapahtuma toteutuu nyt 14 paikkakunnalla. Ohjelmissa on esillä laajasti erilaisia taidemuotoja, draamaa, musiikkia, sirkusta, kuoroja, kuvataidetta ja paljon muuta. Monilla paikkakunnilla myös kävijät saavat itse mahdollisuuden luovaan toimintaan.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Yhteinen teema on sovinto

Tämän vuoden teema viittaa maamme menneisiin vaiheisiin, mutta myös oman aikamme kysymyksiin. Sovintoa tarvitaan ja etsitään yhteiskunnassa, kirkossa, ihmisten keskinäisissä suhteissa. Ihmiset kaipaavat sovintoa oman elämänsä sisäisten ristiriitojen keskelle.

Lappeenrannassa Lauritsalan kirkossa Uskon Yö on ollut vuotuinen tapahtuma.
– Se on ollut hyvä ja hieman erilainen tapahtuma keskellä syksyä, kanttori Timo Lampinen kertoo.
– Useat seurakunnan  työalat ovat mukana. Saamme keskitetyn tapahtuman, jossa on taidetta ja kulttuuria sen sijaan, että on pieniä erillisiä juttuja. Aiemmissa tapahtumissamme on ollut mukavasti kaiken ikäistä väkeä mukana.

Ilta aloitetaan herkistämällä korvat kuoromusiikille. Mukana on kuusi etelä-karjalaista kuoroa, joista jokainen tuo ohjelmaan lauluja rauhasta.  Konserttia seuraa talk-show-tyyppinen Rauhan ilta Matti J. Kurosen johdattelemana.  Liikkeelle lähdetään lyhyesti Suomen sisällissodan teemoista ja edetään keskustellen ja musiikin kautta maahanmuuttajien kokemuksiin. Yhteisen iltapalan jälkeen vietetään Maailmojen messua, jossa on mukana ystävyysseurakunta Viipurista.

Tapahtuma tavoittaa uusia ihmisiä

Myös Iisalmessa Uskon Yö on toteutettu jo useana vuonna. Diakoni Virpi Jukarainen Iisalmesta on iloinnut tapahtumissa seurakuntien yhteistyöstä.

– Uskon Yö on hyvä matalan kynnyksen tapahtuma. Se on tuonut mukaan ihmisiä, joita ei muuten seurakunnan toiminnassa näy. Yhteinen valtakunnallinen aika ja teema antavat sysäyksen lähteä liikkeelle, Virpi Jukarainen toteaa.

Aiempina vuosina eri seurakunnat ovat tehneet erilaisia juttuja kaupungilla. Tänä vuonna tapahtuma keskittyy seurakuntakeskukseen. Työpajoissa voi pysähtyä Sanan äärelle, tanssia afrikkalaisia tansseja ja kokeilla rumpujen soittoa tai perehtyä kaupungin historiaan. Ilta päättyy ekumeeniseen messuun yhteistyössä ortodoksiseurakunnan kanssa.

Myös Nakkilassa on saatu hyviä kokemuksia Uskon yö -tapahtumista.
– Tunnelmavalaistu kirkko lyhyine ohjelmaosuuksineen on koettu positiivisesti erilaisena tapahtumana, lehtori Satu Salo kertoo.
– Olemme etsineet oman paikkakunnan ja lähialueen taitajia niin musiikissa kuin taiteessa. Tällä kertaa mukana on muun muassa paikallinen rumpuryhmä Zamburu.  Kirkossa on esillä kuva- ja lasitaidetta sekä maalauksia.

Alun perin Uskon Yön idea on lähtenyt Anna-Mari Kaskisen aloitteesta Vivamossa, Lohjalla järjestetyistä taidetapahtumista. Tapahtuma on tarjonnut taiteilijoille tilaisuuden teostensa esittämiseen ja samalla mahdollisuuden päästä vuorovaikutusteen yleisön kanssa.  Uskon yö viittaa myös hengellisessä vaelluksessa koettavaan yöhön tai erämaavaiheeseen.

Uskon Yö 2018 seurakunnissa 27.10.

Uskon Yö Facebookissa.