Vuoden pappi iloitsee palkinnostaan saamelaisnäkökulmasta: ”Umpihankihiihdosta hankikantoon”

– On ollut yksittäisten henkilöiden hyväntahdon varassa, että saamenkieli on kuulunut tai säilynyt kirkossa, sanoo Vuoden pappi Erva Niittyvuopio. Kuva: Marjaana Keränen

– Umpihankihiihto, joka työhön on kuulunut, on tullut siihen vaiheeseen, että nyt hanki kantaa. Saamelaistyö on nyt tunnustettu osaksi kirkon työtä, ja se on saanut selkeästi näkyvän ja toivottavasti pysyvän sijan, sanoo Erva Niittyvuopio.

Saamelaistyön sihteeri Erva Niittyvuopio valittiin Vuoden papiksi 2018 Pappisliiton 100-vuotisjuhlien yhteydessä eilen keskiviikkona.

Karigasniemen kylästä kotoisin olevalle Niittyvuopiolle valinta merkitsee paljon. Tänään torstaina Radio Dein Herätys”-aamulähetyksessä vieraillut Vuoden pappi kertoi iloitsevansa palkinnosta erityisesti saamelaistyön näkökulmasta. Hän kokee, että saamelaistyö ei ole aiemmin juuri tunnustuksia saanut.

Erva Niittyvuopion työssä saamelaistyön sihteerinä isossa roolissa on ollut työn juurruttaminen osaksi kirkon järjestelmää. Niittyvuopion vastuulla ovat saamelaisten ekumeeniset kirkkopäivät, saamenkielisistä kirkollisista kirjoista ja materiaalista huolehtiminen sekä osallistuminen saamelaisen kirkollisen työn toteutukseen erityisesti saamelaisalueen ulkopuolella.

­–Yksi minun sydämen asia on saamelainen rippikoulu, jota on lähdetty kehittämään. Antti Kähkönen saamelaisten pappina ollessaan aloitti tämän työn, ja sitten se jäi tauolle. Nyt on lähdetty viemään sitä työtä eteenpäin niin, että huomioidaan kulttuuri hyvin vahvasti.

Niittyvuopio korostaa, että saamelaisessa kulttuurissa ihminen käsitetään aina kokonaisena, jossa esimerkiksi uskoa ja muita asioita ei eroteta toisistaan, vaan kaikki elää ja on ihmisessä kokonaisuutena.

Saamelaiseen kulttuuriperimään liittyvien asioiden, kuten joikaamisen tai henkien palvontaan miellettyjen traditioiden ja kristinuskon välillä on toisinaan nähty ristiriitaa. Niittyvuopio näkee asian hieman toisin.

”Jos lukee vanhoja historiaopuksia, niin valitettavasti on sanottava, että ne ovat kuitenkin valtakulttuurin väestön kirjoittamia ja heidän näkökulmansa asiaan.”

– Rippikoulutyössä tänä päivänä puhutaan paljon myös näistä vanhoista palvospaikoista, katsotaan kuvia ja käydään niiden tarinoita läpi. Itse olen saamelaisena valmis ajattelemaan, että eivät ne esi-isät näiden kivien tai pyhien paikkojen tai pyhien tuntureiden äärelle tulleet kiven, tunturin tai puun takia vaan jokaisessa meissä asuu kaipuu pyhään.

– Myös näille entisajan saamelaisille, jotka ovat kulkeneet sieltä jokirannasta tunturiin porojen luokse, nämä pyhät paikat ovat olleet sellaisia, missä on ollut hyvä hengähtää ja pysähtyä, kiittää tai jättää toivomus tai rukous. Se on ollut tällainen entisajan kirkkopaikka minun mielestäni.

– En suostu uskomaan siihen, että meidän esi-isät kumarsivat näitä kiviä ihan niiden kivien vuoksi. Jos lukee vanhoja historiaopuksia, niin valitettavasti on sanottava, että ne ovat kuitenkin valtakulttuurin väestön kirjoittamia ja heidän näkökulmansa asiaan.

Menneisyyden kipeistä kokemuksista kohti sovintoa

Saamelaisten lähihistoriaan kuuluu kipeitä kokemuksia syrjinnästä ja tasapäistämisestä, kun alkuperäiskansaa on yritetty pakkosulauttaa osaksi valtaväestöä. Vuoden papin mukaan menneisyyden jäljet näkyvät edelleen. Vuonna 2012 Inarissa järjestettiin Saamelaiset kirkossa -seminaari, joka oli suuri keskustelunavaus.

– Kyllähän niistä jäljet jäivät, ja niiden jälkien kanssa tehdään työtä kovasti. Meillä on ollut kirkon puolella Saamelaiset kirkossa -seminaari. Silloin saatiin kokonaiskirkon tasolla saamelaisten ääni kuuluvaksi ja saamelaiset näkyväksi. Sen vuoden jälkeen kirkkohallitus otti hyvin vahvasti kopin saamelaistyöstä ja tästä tuli selkeästi osa kokonaiskirkon työtä.

”Tällä hetkellä seurakunnat työskentelevät jo voimiensa äärirajoilla.”

Vuonna 2012 piispa Samuel Salmi pyysi saamelaisilta anteeksi sitä, että saamenkieli ja kulttuuri ovat jääneet kirkossa lapsenkenkiin.

On ollut yksittäisten henkilöiden hyväntahdon varassa, että saamenkieli on kuulunut tai säilynyt kirkossa.

Niittyvuopion mielestä anteeksianto ja sovinto ei ole kertaluontoinen asia vaan prosessi ja keskustelua menneisyyden haavoista on syytä jatkaa niin kauan kuin sille on tarvetta.

Unelmana palvella ihmisiä heidän omalla äidinkielellään

Erva Niittyvuopion mukaan saamelaistyön tulevien vuosien haasteena on ihmisten tavoittaminen ja uusien saamenkielentaitoisten työtekijöiden löytäminen.

– Haasteita on tietysti monenlaisia. Yksi on se, kuinka tavoitamme ihmisiä. Saamelaisia asuu Hangon ja Utsjoen välillä ja välimatkat on pitkiä. Nyt meillä on meneillään nettisivu-uudistus. Toivotaan, että kun uudet sivut tulevat käyttöön, saamelaistyö löytyy sieltä helpommin ja eläväisemmin ja se palvelisi monenikäisiä saamelaisia.

– Jos ajatellaan Inaria, Utsjokea ja Enontekiötä, niin toivon, että saamelaisten kotiseutualueella ja erityisesti kotiseutualueen seurakunnissa olisi saamenkielentaitoisia työntekijöitä, ei vain pappeja vaan myös diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä.

Vuoden papin suuri unelma on, että kirkko voisi palvella ihmisiä pohjoisessa heidän omalla äidinkielellään.

– Täytyy luottaa siihen, että kokonaiskirkon tasolla löytyy taloudellinen tuki tälle asialle, koska tällä hetkellä seurakunnat työskentelevät jo voimiensa äärirajoilla. Ei lastata heille paineita vaan odotetaan tukea suuremmilta hartioilta.

Herätys! Radio Deissä joka arkiaamu kello 7.15-10.00.

Radio Dei Radiot_fi

Aiheet