Työ köyhimpien ja vammaisten lasten hyväksi Jordaniassa jatkuu jälkeen

 

Englannin opetusta beduiiniteltalla. Kuva: Päivi Simi-Kim

Fida joutui reilu vuosi sitten lakkauttamaan työn Jordaniassa julkisen tuen leikkausten vuoksi. Nyt järjestö on palannut maahan. Työn tavoitteena on lasten, ja uutena myös vammaisten lasten, varhaiskasvatuksen sekä naisten tukeminen.

–Tämä tuntuu ihanalle, siunatulle! Merkityksellinen työ saa jatkoa, ja saan olla osa jotain huikeaa, sanoo hankekoordinaattori ja perheenäiti Katja Köykkä, joka joutui lähtemään perheensä kanssa Jordaniasta toissa vuonna Fidan lakkautettua siellä työn valtiontuen leikkausten ja säästöjensä seurauksena.

Päävastuun Fidan uudesta työstä kantaa paikallinen tiimi, ja Köykkä vierailee maassa vain osa-aikaisesti Suomesta käsin.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

–Jordania on meille strategisesti tärkeä Lähi-idän maa. Aikaisemmin tehty hanketyö on saanut hyvää palautetta Jordanian viranomaisilta. Samalla tiedostamme maassa olevien syyrialaispakolaisten runsaan lukumäärän, kertoo Fidan aluejohtaja Ari Joensuu.

Jordania on vastaanottanut 650 000 pelkästään YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n rekisterissä olevaa pakolaista Syyriasta. Määrä vastaa kymmenesosaa maan väestöstä ja aiheuttaa valtavan paineen julkisille palveluille kuten terveydenhoidolle ja kouluille. Yhteensä maassa asuu ainakin 1,4 miljoonaa syyrialaista siirtolaisina. Aikaisempinakin vuosina Jordania on vastaanottanut pakolaisia. Vuoden 2003 jälkeen maa vastaanotti vajaa miljoona Irakin pakolaista.

Kumppanit edistävät lapsen oikeuksia ja naisten asemaa

–Koulutusten myötä sain myös rohkeutta taistella oikeudestani omistaa maata ja rakennutin talon, summaa kehitysyhteistyön ansiosta työkseen englantia beduiiniperheiden lapsille opettava nainen Enas Al Quda.

Jordanian yhteisökehitysohjelma alkoi uudelleen kokeneiden paikallisten, maan köyhimmillä alueilla toimivien  kansalaisjärjestöjen kanssa. Outstanding Kids ja Hawd Al Kawthar pitävät yllä kahta esikoulua. Al Badia Society for Women Development on kouluttanut köyhien maaseutukylien naisia pienyritystoiminnasta, lasten kasvatuksesta ja väkivallan ehkäisemisestä. Järjestöt ovat Fidan kumppaneita vuodesta 2012 lähtien.

Esikouluopettajien koulutusta

Vammaiset lapset mukaan opintielle

Esikoulujen henkilökuntaa ja lasten vanhempia, etenkin äitejä, koulutettiin varhaiskasvatuksesta ja turvallisesta lapsuudesta ennen Fidan toiminnan lakkaamista.  Nyt esikoulut valmistautuvat huomioimaan myös toiminta-alueensa vammaiset lapset, joista koetaan yleensä suurta häpeää yhteisöissä.

Itä-Ammanissa toimivan 80 lapsen esikoulun naisjohtaja Maysa sai valtion opetusalan kehittämispalkinnon. Palkinto mahdollisti koulun remontoimisen esteettömäksi ja jo muutamien vammaisten lasten mukaantulon. Vammaisten lasten perheille on myös tarkoitus luoda keskusteluryhmiä. Itä-Ammanin alue on konservatiivisten muslimien asuttama Länsi-Ammania selvästi köyhempi alue.

Fidan maaohjelma hyödyttää kaikkiaan noin 8 000 naista, lasta ja opettajaa. Työ saa myös Suomen ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyötukea.

Kumppaneiden monipuolisten koulutusten myötä yhteisöt voivat vastata paremmin myös pakolaisten tarpeisiin.