Tutkimus: Elämänlaatu voi säilyä hyvänä vakavasta sairaudesta huolimatta

Suomalaiset lähetystyöntekijät todistivat aidsin paranemista. Kuva: Shutterstock

Vakava sairaus ei välttämättä merkitse elämänlaadun heikkenemistä, kertoo tuore Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisema kyselytutkimus.

– Sairastunut voi löytää uusia tärkeitä asioita, kuten syventyneet suhteet läheisiin ihmisiin, kohtalotovereiden auttamisen sekä luonnon kauneudesta nauttimisen, sanoo teologian tohtori Matti-Pekka Virtaniemi.

Virtaniemen Kirkon tutkimuskeskukselle tekemä tutkimus perustuu kuuden ALS-tautiin sairastuneen haastatteluihin. Kirkon tutkimuskeskuksen kesäkuun alussa  nimellä Elämän tarkoitus ja vakava sairaus: ALS-tautiin sairastuneen eksistentiaalinen prosessi julkaisema tutkimus käsittelee sairastuneen pohdintoja oman elämänsä tarkoituksesta ja mielekkyydestä.

”Seuraukset ovat usein kielteisiä, mutta yllättäen myös myönteisiä”

Tutkimuksessa haastateltiin kaikkia mukana olleita kolme kertaa vuoden aikana. Virtaniemi kuvaa sairastumista syvällisenä käännekohtana, joka samanaikaisesti on psykologinen, henkinen ja hengellinen.

 Seuraukset ovat usein kielteisiä, mutta yllättäen myös myönteisiä. 

 Sairastunut joutuu kohtaamaan raskaita ja ahdistavia asioita, kuten lähestyvän kuoleman ja odottamattoman kohtalon, täysin toisten varaan joutumisen ja hengitysvaikeuksista johtuvan tulevaisuuden uhan. Osalla haastateltavilla sairaus synnytti kiitollisuuden tunnetta ja syvensi yhteyttä Jumalaan, kuvailee Virtaniemi tutkimustuloksiaan.

ALS (amyotrofinen lateraaliskleroosi) on aikuisiällä etenevä lihassairaus, joka rappeuttaa lihasten toimintaa. Tämä aiheuttaa lihasten surkastumisen ja lopulta kuoleman. Ensimmäisten oireiden ilmaannuttua keskimääräinen eliniänodote on 3–5 vuotta.

Virtaniemi linjaa, että monien ALSiin sairastuneiden kokemus elämänlaadusta säilyy hyvänä, vaikka fyysinen vointi heikkenee.

Stephen Hawking esimerkki ALSiin sairastuneesta

Keväällä edesmennyt englantilainen fyysikko Stephen Hawking on kuuluisimpia ALSiin sairastuneita henkilöitä. Suomessa ALSiin sairastuu noin 140 henkeä vuosittain.

Matti-Pekka Virtaniemi on tehnyt elämäntyönsä kirkon henkilöstökoulutuksen piirissä sielunhoidon, työnohjauksen ja bibliodraaman kouluttajana, ja hänellä on kokemusta myös sairaalapappina toimimisesta. Hän toivoo tutkimuksen antavan työkaluja seurakuntien ja hoitoalan työntekijöille, jotka työskentelevät vakavasti sairastuneiden ihmisten parissa.