Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Tuhon jälkiä siivotaan yhteisvoimin Japanissa

 

Tuhon jälkiä Japanissa. Ritsu Takuwa

Japanin tuhoisasta maanjäristyksestä ja tsunamista on kulunut runsaat kaksi kuukautta. Vapaaehtoisryhmiä eri seurakunnista osallistuu tsunamin jälkien siivoamiseen Japanissa.

Tuhoalueen raivaustöiden edetessä ihmisten masentuneisuus nostaa päätään. Viimeisimpien tietojen mukaan kuolleita on 14 949 ja kadonneita 9 880. Kouluissa ja urheiluhalleissa asuu vielä 117 085 ihmistä.

Myös vaara ydinsaasteen leviämisestä on yhä todellinen. Alueella tuntuu edelleen jonkin verran jälkijäristyksiä.

Kansanlähetyksen, Kylväjän ja Evankeliumiyhdistyksen yhteistyökirkot ovat mukana avustustoiminnassa Lutheran Tonaribito (Luterilainen Lähimmäinen) -järjestön kautta. Sendaissa luterilainen kirkko toimii vapaaehtoisten huoltopisteenä.

Sieltä käsin toiminta on suuntautunut Ishinomakin kaupunkiin, jossa taloja siivotaan veden täytettyä niiden alakerrat ja alustat. Kaikkien rakennusten palauttaminen asumiskuntoon vie vielä kuukausia.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

Katastrofialueella rakennetaan väliaikaisasuntoja kovaa vauhtia. Hallituksen tavoite on saada riittävä määrä valmiiksi elokuun loppuun mennessä.

Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä Jorma Pihkala kertoo, että Koben maanjäristyksen jälkeen vuonna 1995 ihmiset asuivat väliaikaisissa asunnoissa noin kaksi vuotta.

Arvioiden mukaan evakkoaika saattaa kestää nyt jopa viisi vuotta, sillä tuhojen raivaaminen vie kolme vuotta puhumattakaan uusien asuntojen rakentamisesta.

– Ongelmana on se, että talot on rakennettava nykyistä korkeammalle. Sopivaa tonttimaata ei ole riittävästi saatavissa ennen merkittäviä maansiirto-operaatioita, Pihkala toteaa.

Masentuneisuus herää

Sitä mukaa kun siivoaminen etenee ja aikaa kuluu, ihmiset heräävät tyrmistyneinä todellisuuteen. Masentuneisuus nostaa päätään ja yhä useampi tuntee itsensä lannistuneeksi.

– Meidän on kiinnitettävä enemmän huomiota katastrofin uhrien henkisiin ja psykologisiin tarpeisiin, Yoshiko Wada Samaritans´s Purse järjestöstä sanoo.

Avustustyö on poikinut myös sen, että eri kirkot ja kristilliset organisaatiot työskentelevät käsi kädessä Pohjois-Japanin hyväksi.

– Vaikka tämä on kipeää aikaa Japanille, näemme samaan aikaan Herran tekevän työtä ja vaikuttavan hänen kansansa välityksellä kärsivissä yhteisöissä, Wada sanoo.