Tohtori Marjo Mitsutomi: Vaikenemisen aika on ohi — hyväksikäyttö jättää syviä haavoja

Kielitieteiden tohtori Marjo Mitsutomi jätti virkansa Kaliforniassa ja kokee, että nyt on aika tehdä toisenlaista työtä muiden hyväksi. – Kun olen oppinut rakastamaan itseäni, voin rakastaa muita aidommin. Kuva: Karoliina Leikkari

On hyvä, että #metoo-kampanja on nostanut julkiseen keskusteluun liian pitkään vaietun aiheen. Vain tekemällä näistä asioista julkisia, voidaan saada aikaan muutosta.

– Mieheni hieroi parransänkeään poskeani vasten. Se herätti minussa, silloin noin 40-vuotiaassa naisessa, traumaattisen reaktion ja aloin itkeä hysteerisesti.

Tapahtumien ketju vyöryi Marjo Mitsutomin silmien editse kuin sarjakuva, välähdyksiä unohdetuista kokemuksista vuosikymmenien takaa kaukaa menneisyydestä. Kasvot, joitakin tapahtumia ja paikka tulvivat hänen mieleensä.

Marjo meni terapiaan etsimään vastauksia näihin välähdyksiin.

– Selvisi, että olin hyväksikäytön uhri. Sukulaissetä — uskovainen, seurakunnan jäsen, ihana ja hauska, minulle tärkeä ihminen — käsitteli minua väärin, kun olin 12–13-vuotias esiteini.

Hän ei ollut uskaltanut kertoa kenellekään tapahtuneesta ja itsesuojelureaktiona mieli sulki nämä muistot kätköihinsä. Kaikkea hän ei edelleenkään muista.

Koulussa häntä kutsuttiin syöksy-Marjoksi. Hän oli kiltti, iloinen ja aktiivinen, tunnollinen koululainen ja ylisuoriutuja, ahkera pianonsoittaja ja innokas esiintyjä, mutta silti sisäisesti arka nuori.

– En uskaltanut tuoda aitoja mielipiteitäni julki, vaikka muutoin olin hyvin toimelias.

Usko auktoriteettiin häviää

Kun Marjo oli lukiossa, seurakunnassa vastuuta kantava keski-ikäinen mies kiinnostui hänestä. Asetelma oli merkillinen. Marjo muistaa hänen vaimonsa maininneen hänelle, että kun hän kuolee nuorena, hänen miehensä tarvitsee hyvän vaimon. Marjo koki, että häntä kosiskeltiin uudeksi vaimoksi miehelle.

– Mies haki minua koulusta ja ilmaantui paikoille, joissa olin. Hän hyväili minua ja olin ehkä imarreltu, mutta sekaisin, enkä aloitteellinen osapuoli, Marjo Mitsutomi kertoo.

Tapahtumat johtivat sopimattomaan käyttäytymiseen. Kun asiat alkoivat paljastua pienellä paikkakunnalla, mies väitti Marjon houkutelleen hänet uskottomuuteen. Mies joutui lähtemään perheineen paikkakunnalta ja siirtyi toiseen seurakuntaan.

– Koska minulle asiasta ei ole jälkeenpäin puhuttu, oletan, että miehelle ei koitunut muita jälkiseuraamuksia. En saanut sielunhoitoa, eikä kukaan kysynyt, miten voin.

Kerrottiinko seurakunnalle mitä hän oli tehnyt? Miten paljon vaimo tiesi?

– Tällaisissa asioissa on aina niitä, jotka tietävät. Heidän tehtävänsä on laittaa asioille piste.

Murskattu itsetunto

Vaihto-oppilasvuonna Japanissa Marjoa pyydettiin soittamaan pianoa tilaisuuteen, jonka puhujina oli hänelle ennestään tuttu messiaaninen juutalainen pariskunta. Tilaisuus oli hotellissa, ja hänet pyydettiin paikalle etukäteen sopimaan käytännön järjestelyistä.

– Minut saatettiin pariskunnan hotellihuoneeseen. Vaimo oli mennyt hotellin kauneushoitolaan. Tervehdysten jälkeen mies työnsi minut alas sängylle ja raiskasi.

Marjo katsoi kattoon ja ajatteli: ”Tämä ei voi olla totta. Tämä ei tapahdu oikeasti.”

Marjo soitti kokouksessa, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mies kuitenkin syyllisti häntä ja sanoi toimineensa niin, koska Marjo oli ollut puhelimessa kovin ystävällinen häntä kohtaan.

– En ollut pukeutunut provosoivasti. En ollut antanut minkäänlaista signaalia, menin keskustelemaan kokouksen järjestelyistä.

Vieraassa maassa vasta vähän aikaa ollut Marjo ei tiennyt, mistä olisi etsinyt apua tai kenelle voisi kertoa. Hän ei osannut kieltä.

– Häpeä oli suuri. Minä pelkäsin, mitä muut ajattelisivat tai uskoisiko kukaan, Marjo muistelee kyynelten valuessa jälleen poskia pitkin.

Hän ei silloin ymmärtänyt, että useimmiten raiskaajat ovat uhrin lähipiiristä. Henkilöitä, joihin uhri luottaa.

– Raiskauksesta jää sydämeen haava, joka ei koskaan täysin parane. Kaikesta terapiasta huolimatta, heikkona hetkenä vieläkin välillä yritän ymmärtää, miten kaikki tapahtui.

Asioiden työstämisen jälkeen Marjo on päässyt eteenpäin.

– Vihdoin minulla on sellainen itsetunto, että tiedän, mitä armo tarkoittaa. Olen oppinut ymmärtämään myös sen, että olemme kaikki jollakin tavalla haavoitettuja. Haavat voivat olla eri tavoin aiheutettuja — psyykkisiä tai fyysisiä — mutta ne muokkaavat elämäämme.

Epäterve turvallisuudenkaipuu

Marjolla oli nuorena kutsumus lähetystyöhön Japaniin. Yliopistossa hän tapasi nuoren miehen, jolla oli samanlainen kutsumus. Kotiseurakunnassa oli opetettu puolison etsimisen hengellistä puolta, mutta mihinkään muuhun asiaan ei ohjattu kiinnittämään huomiota.

– Minun silmissäni miehessä täyttyi kaikki hengellisten mittareiden edellytykset. Mies oli uskossa, osasi laulaa ja hänellä oli samanlainen kutsu kuin minulla, komeakin hän oli. En osannut katsoa asiaa mistään muusta näkökulmasta.

Marjo uskoutui miehelle ja kertoi nuoruuden ikävistä tapahtumista.

– Hän lupasi rakastaa minua niistä huolimatta, mutta huomautti, ettei moni muu minua huolisi tällaisena. En silloin ymmärtänyt, että sillä tavoin hän alisti minut.

Marjo oli oppinut ”kääntämään toisen posken”. Vuosia avioliitossa elettiin miehen ehdoilla. Miehen uhkaava ja alistava käytös sai jatkua pitkään. Marjo alkoi pikku hiljaa ymmärtää, että hänen olisi itse laitettava rajat sille, miten häntä sai kohdella. Vuosia väärissä uomissa ollut avioliitto ei kestänyt sitä.

– Hain pitkään turvaa parisuhteesta. Koska itsetuntoni oli niin huono, kaipasin rinnalleni vahvan miehen, joka pitäisi minut turvassa.

Hän oli oppinut peittämään kaiken. Seurakunnassa, jonka pastorina mies oli, hän antoi ymmärtää, että kaikki oli hyvin. Kotona hän mietti sitä häpeän määrää, jos asia tulisi julki.

Marjo uskoo, että salailun on loputtava, jotta seuraavat sukupolvet voivat kasvaa toisenlaisessa ilmapiirissä. On siis hyvä, että #metoo-kampanja herättää keskustelua kipeistä asioista.

– Mitä aidompia ja haavoittuneempia uskallamme olla toistemme edessä, sitä lähemmäksi Kristus voi tulla meille ja muille.

 

_ _ _

Joka toinen nainen Suomessa on kokenut väkivaltaa

EU:ssa tehdyssä tutkimuksessa vuodelta 2012 todetaan: ”Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa, kun on kyse naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Suomalaisista naisista 47 prosenttia kertoo kokeneensa fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa 15-vuotiaasta saakka.”

Suomen ylittää näissä ikävissä tilastoissa vain Tanska, jossa vastaava prosenttiluku on 52.

 

Aiheet