Kirjoittanut
Jumalanpalvelusyhteisöt tekevät seurakunnista elinvoimaisia, uskoo Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtaja Timo Pöyhönen.
Timo Pöyhösen mukaan Hengen uudistus kirkossamme toimii pääasiassa kahdella alueella: se auttaa synnyttämään uusia yhteisöjä ja vapauttamaan armolahjojen käyttöä seurakunnissa. Pöyhönen on mukana kouluttamassa kahden vuoden mittaisissa koulutuksissa, joissa seurakuntia autetaan perustamaan jumalanpalvelusyhteisöjä. Näissä intensiivikoulutuksissa on mukana jatkuvasti noin 30 yhteisöä. Pöyhönen näkee jumalanpalvelusyhteisöissä luterilaisen kirkon tulevaisuuden.
Seurakuntalaiset pelikentälle
Jumalanpalvelusyhteisöt ovat Pöyhösen mukaan seurakuntia, joita pyritään rakentamaan yhteisöllisyyden näkökulmasta. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, että seurakunta ei olisi pelkästään erilaisia toimintamuotoja, vaan yhteisö, jonka jokainen jäsen toimii tämän yhteisön rakentumiseksi. Kysymys on paljon myös siitä, että seurakunta yksinkertaisesti nähdään uudella tavalla.
– Ajatuksena on, että keskitytään seurakuntayhteydessä niihin periaatteisiin, joita Raamatusta on johdettavissa. 1. Korinttilaiskirjeen mukaan seurakunta on Kristuksen ruumis maan päällä, ja jokainen meistä tämän ruumiin jäsen. Raamattu jatkaakin, että seurakunnan tullessa yhteen ’jokaisella on jotakin annettavaa’.
Pöyhönen huomauttaa, että tästä näkökulmasta myös papin rooli muuttuu. Hän toteaa, että jos seurakunta olisi jalkapallojoukkue, pappi olisi valmentaja ja seurakuntalaiset pelaajia.
– Välillä voi käydä niin, että pappi on se, jonka pelaamista muut jäävät katselemaan. Vaikka oikeastaan papin tehtävä on enemmänkin varustaa ja saada myös muut kristityt palvelemaan Jumalaa, kuten Efesolaiskirjeen neljännessä luvussa lukee, Pöyhönen miettii.
Kohti Kristusta
Jumalanpalvelusyhteisöt luodaan usein ihan tavallisten jumalanpalvelusten yhteyteen, mutta tilaisuudet muodostetaan ja rakennetaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Pöyhönen kuitenkin ajattelee, että seurakuntaelämän on tarkoitus jatkua kirkkosalin ulkopuolellakin: yhteisö ei lakkaa olemasta Kristuksen ruumis jumalanpalveluksen jälkeen.
Pöyhönen näkee, että Raamatussa on neljä keskeistä periaatetta, jotka auttavat seurakuntaa luomaan yhä vahvempaa yhteisöä.
Ensimmäisenä Pöyhönen muistuttaa, että seurakunta on Kristuksen ilosanoman synnyttämä yhteisö. Seurakunnan ydinprosessi onkin juurtua ymmärtämään tätä ilosanomaa yhä enemmän ja syventyä henkilökohtaisessa suhteessaan Jumalaan.
– Jos miettii taas sen kautta, että seurakunta on Kristuksen ruumis, niin Raamattu sanoo, että Kristus on tämän ruumiin pää. Seurakunnan ydinprosessi on Raamatun mukaan auttaa jäseniään kasvamaan kohti päätä eli Kristusta.
Toisena huomiona on Pöyhösen mielestä se, että vaikka seurakunnassa on paljon erilaisia ihmisiä, Jumala kutsuu heitä kaikkia erityiseen rakkauteen toisiaan kohtaan.
– Me kaikki olemme erilaisia, mutta silti saman ruumiin jäseniä. Seurakunnan jäsenten keskeinen tehtävä onkin opetella rakastamaan toisiaan. Kuten Jeesus sanoi: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastaisitte toisianne”.
Jokaisella jotakin annettavaa
Kolmantena Pöyhönen nostaa ajatuksen siitä, kuinka jokaisella seurakuntaruumiin jäsenellä on jotain uniikkia annettavaa yhteisölle. Pöyhönen uskoo, että papit näyttelevät merkittävää roolia seurakuntalaisten rohkaisijana, jotta heidän lahjansa pääsevät esille ja rakentamaan uutta seurakunnassa.
– Jumala on antanut kaikille erilaisia lahjoja. Kun nämä lahjat tuodaan yhteen, syntyy usein jotain luovaa ja innostavaa, Pöyhönen sanoo.
Hän kertoo tarinoita siitä, miten eri tilanteissa seurakuntalaisten lahjojen vapauttaminen on tuonut uudenlaista sykettä seurakunnan elämään. Pöyhönen oli useamman vuoden mukana istuttamassa erästä luterilaista yhteisöä, jossa seurakuntalaisille annettiin vapaat kädet rakentaa sellaisia messuja, joita he itse halusivat.
– Testasimme muun muassa koko messun toteuttamista improvisoiden. Meillä oli myös paljon erilaisia teemoja messuille, kuten dj-messut, jazz-messut, lastenmessut, yö-messut ja taidemessut. Joskus korvasimme kirkkosalin penkit tyynyillä ja välillä salin valaistus toteutettiin kynttilöin tai esimerkiksi suurilla projisoinneilla. Eräässä miesten järjestämässä messussa synninpäästö tehtiin moottorisahalla, Pöyhönen naurahtaa.
– Kikkailut eivät tietenkään ollut itsessään se juttu. Mutta oli mahtavaa nähdä, kuinka seurakuntalaiset toivat lahjansa yhteen, ja miten näiden lahjojen yhdistely alkoi synnyttää kaikenlaista uutta ja hienoa.
Jeesuksen tehtävän jatkajat
Viimeiseksi Pöyhönen toteaa, että seurakunnan tehtävä Jeesuksen opetuslapsina on jatkaa sitä missiota, jonka Jeesus on aloittanut.
¬ Meidät on kutsuttu toimimaan Jeesuksen suuna, olkapäänä, käsinä ja jalkoina tälle maailmalle. Seurakunnalla on tehtävä viedä Jumalan valtakuntaa eteenpäin niissä yhteisöissä, joissa seurakunta kulloinkin vaikuttaa.
