Timo Junkkaala: Kolehtijupakka kääntyy itseään vastaan

 

Timo Junkkaala

Kolehdin keräämisessä tietyille kirkon järjestöille on edelleen epäselvyyksiä. Ensi sunnuntain kolehtipyhä on herättänyt kohua jo etukäteen. Eräät lehdet ja arkkipiispa Kari Mäkinen ovat herättäneet kysymyksen herätysliikejärjestöille kannettavista kolehdeista. Nyt vuorossa on Suomen Raamattuopisto.

– Kummalliselta tuntuu, jos ihmisiä yritetään estää antamasta tukeaan niille järjestöille, joiden työtä he arvostavat, Raamattuopiston johtaja Timo Junkkaala kommentoi.

Muutamassa seurakunnassa on jo keskusteltu ensi pyhänä Raamattuopistolle määrätystä kolehdista. Muun muassa Helsingin Kallion seurakunnan seurakuntaneuvoston päätös olla kantamatta kolehtia Raamattuopistolle on herättänyt reaktioita.

Uusimpien tietojen mukaan Kallion seurakunnassakin kuitenkin kannettaisiin kolehti Raamattuopistolle. Kirkkohallituksen mukaan kirkkoneuvostoilla tai kirkkoherroilla ei ole oikeutta muuttaa kirkkohallituksen määräämää kolehtia.

Perheniemi neliöb. 5.-18.12. MJa

Raamattuopistolle löytyy tukijoita

Junkkaala ihmettelee miksi herätysliikejärjestöjen kannattajilta halutaan ottaa tuki pois, vaikka he uusimpien tutkimusten mukaan ovat kaikista aktiivisimpia paikallisseurakuntien jäseniä.

– On valitettavaa, että Tulkaa kaikki -liikkeen kaltaiset painostusryhmät, jotka vastustavat sekä herätysliikkeitä että kirkon perinteistä, raamatullista etiikkaa, ovat saaneet äänensä kuuluville mediassa ja tahtonsa läpi joidenkin seurakuntien luottamuselimissä.

Junkkaala arvioi, että Helsingin Kallion seurakunnasta liikkeelle lähtenyt keskustelu herätysliikejärjestöjen kolehdeista kääntyy itseään vastaan.

– Raamattuopistolle on jo tullut muutama lahjoitus, joiden antajat ovat halunneet lahjoittaa sen 200 euroa, joka heidän kuulemansa mukaan on Kallion kirkon normaali kolehtisumma. Ensi sunnuntaina ihmisillä on mahdollisuus osoittaa, haluavatko he tukea Raamattuopiston työtä, Junkkaala toteaa.