Teologit arvioivat Heikki Räisäsen vaikutusta

Heikki Räisänen. Kuva: Esko Jämsä

Seurakuntalainen.fi kysyi muutamilta teologeilta emeritusprofessori Heikki Räisäsen (1941–2015) vaikutuksesta suomalaiseen teologiaan ja kirkkoon.

Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan professorina vuosina 1975–2006 toiminut Heikki Räisänen oli viime vuosikymmenten kansainvälisesti tunnetuin suomalainen raamatuntutkija. Räisäsen vaikutus suomalaiseen kirkolliseen keskusteluun on ollut myös suuri. Räisänen kuoli Terhokodissa 30.12.2015. Kuusi teologia ja raamatuntutkijaa kommentoi Seurakuntalaisen pyynnöstä Heikki Räisäsen vaikutusta suomalaiseen teologiaan ja Suomen ev.-lut. kirkkoon.

”Aivan kuin ei tunnistaisi Heikin kirjoituksista häntä samaksi ihmiseksi”

Lääninrovasti ja kirkolliskokousedustaja, dosentti Kalervo Salo muistelee Heikki Räisästä hyvin kannustavana opettajana, joka ohjasi opiskelijoita loogiseen ajatteluun.

”Väitöskirjaa valmistellessani kysyin neuvoja usealta professorilta eri puolilta maailmaa. Heikiltä saamani kommentit osoittautuivat olennaisesti merkityksellisemmiksi kuin nuo muut kommentit yhteensä.

Ihmisenä Heikki oli rauhallinen, älykäs, ystävällinen ja miellyttävä persoonallisuus. Silti hänen tarttuessaan kirjoitustyöhön teksti muodostui varsin teräväksi ja jossain kohdin jopa hyökkääväksi. Aivan kuin ei oikein tunnistaisi Heikin kirjoituksista häntä samaksi ihmiseksi, jonka persoonaan oli saanut tutustua. Terävyydellään Heikki haastoi suomalaisia teologeja ajattelemaan ja perustelemaan loogisesti omia näkökantojaan. Puolihuolimattomat uskonlauselmat eivät kelvanneet. Tällaisiin väittämiin Heikki tarttui armottoman kriittisesti ja loogisesti.

Heikin oma ajatuksenkulku vei hänet Raamatun tutkijoidenkin joukossa varsin liberaalille laidalle. Heikin faktojen analyysi oli johdonmukaista, mutta toki samoja tosiasioita tarkastelemalla saattoi päätyä kristinuskon keskeisten asioiden (kuten ylösnousemususkon) kohdalla myös toisenlaiseen lopputulokseen. Matkan varrella huomasinkin olevani monesta itse uskoon liittyvästä kysymyksestä Heikin kanssa eri mieltä.”

”Kirkko ei ole vastannut Räisäselle”

Teologian tohtori Timo Laato nostaa esiin Räisäsen kirkolle esittämän oppia koskevan haasteen.

”Räisäsen mukaan kirkko ei voi enää nykyaikana opettaa kuten aiemmin. Moderni raamattutiede on asettanut kyseenalaiseksi lähes kaiken uskontunnustuksessa: luomisen, neitseestä syntymisen, sovituskuoleman, ylösnousemuksen ja paljon muuta. Samoin on yleisesti hyväksytty, että evankelistat erehtyivät puhuessaan Jeesuksen paluun pi­kaisesta toteu­tumisesta. Edelleen Raamattu sisältää ainakin kaksi erilaista vanhurskauttamisoppia: Paavalin ja Jaakobin. Voiko sellainen siis olla Jumalan sanaa? Kirkko ei ole vastannut Räisäselle. Ei ainakaan kunnolla.

Ongelma on kasvanut entistä suuremmaksi, kun Räisäsen kouluttamat kymmenet tutkijat ovat päässeet kir­kon virkoi­hin. Sieltä täältä kuuluu Räisäsen alkuaan esittämiä kriittisiä kysymyksiä. Hän ”puhuu vielä kuoltu­an­sakin”. Piispakunta on ratkaissut ongelman siirtämällä tieteen esittämät vakavat haasteet ”sielunhoidolli­siksi keskusteluiksi”, joissa on tilaa papin omille epäilyksille. Papin epäuskosta tai oikean uskon torjumisesta ei juurikaan uskalleta puhua. Tämä on johtanut sisäiseen kaaokseen kirkon sisällä. Piispan ensiarvoinen teh­tä­vä luterilaisen opin ”vartijana” on lähinnä kuollut kirjain enää. Kirkon ykseyden vaaliminen on epä­onnistu­nut.

Oman tutkimustyöni pohjalta olen vakuuttunut, että Räisäsen antama haaste kannattaa ottaa vakavas­ti. Hän osasi toistuvasti hahmottaa, missä varsinainen ongelma piilee. Keinotekoiset ongelmanrat­kai­sut hän murskasi taitavasti. Harvemmin Räisänen rakensi mitään uutta ja kestävää rauniokasojen keskelle. Se jäi kai sitten meidän muiden tehtäväksi.”

”Eksegeettisistä havainnoista ei enää pitäisi nousta sellaista haloota kuin aikaisemmin”

Kuopion Puijon seurakunnan kappalainen, Helsingin yliopiston dosentti Kari Kuula vertaa Heikki Räisäsen vaikutusta kirkolliseen ajatteluun itse Jeesukseen.

”Kummankin Herran jo itsessään radikaalin sanoman iskuvoimaa moninkertaisti heidän oppilaansa ja vastustajansa. Räisänen toi riitaa haastamatta esiin, kuinka eksegeettiset tutkimustulokset haastavat pohtimaan uudestaan kirkon sanomaa ja etenkin sen muotoilua. Tästä syntyi kirkolliselle kentälle selkäydintuntuma siitä, että eksegetiikka jotenkin tietää, miten asiat oikeasti ovat, kun taas kirkon puolella puolivillaisesti uskotaan mitä halutaan faktoista riippumatta.

Räisänen ei ole yksin vastuussa tästä kehityksestä, joskaan ilman häntä eksegetiikkaan ei olisi kytkeytynyt niin teologisesti kriittistä perusvirettä. Toisaalta arvioisin että tämän kahden totuuden kulta-aika alkaa olla jo takanapäin. Tilalle on tulossa aidosti traditiohistoriallinen suhtautuminen Raamattuun. Pyhä kirja edustaa uskontradition varhaisvaihetta eikä siltä siksi tarvitsekaan odottaa lopullisen totuuden selkeyttä. Siksi eksegeettisistä havainnoista ei enää pitäisi nousta sellaista haloota kuin joskus aikaisemmin.”

”Aloittelevakin tutkija sai vapaasti epäillä professorin kantoja”

Jeesus-tutkija ja Åbo Akademin ja Helsingin yliopiston dosentti Tom Holmén kuului Räisäsen vetämään Suomen Akatemian huippututkimusyksikköön ja sanoo muistelevansa siinä tehtyä työtä hyvillä mielin.

”Muistan monessa seminaarissa kokeneeni, että aloittelevakin tutkija sai vapaasti epäillä ryhmää johtavan professorin kantoja. Väitellessäni Åbo Akademissa v. 1999 historian Jeesuksen liittokäsityksestä sain Heikin vastaväittäjäkseni. Tilaisuus venyi maksimipituuteensa. Minun piti todellakin ahkeroida ja puolustaa väitteitäni, sillä olimme varsin monesta asiasta varsin eri mieltä. Silti Heikki jo alkuun totesi arvostavansa tutkimukseni erittäin korkealle.

Vuonna 2007 Heikki tuli pyynnöstäni luennoimaan Wienissä järjestämääni historian Jeesuksen konferenssiin. Luentoteksti julkaistiin toimittamassani kokoomateoksessa myös artikkelina. Hänen tekstinsä käsitteli helvetti-teemaa Jeesuksen julistuksessa. Heikin mukaan helvetti ja siellä kärsittävä ikuinen rangaistus kuului olennaisesti Jeesuksen sanomaan. Luennon ulkopuolella hän totesi minulle, että on toinen asia, pitääkö siitä saarnata kirkossa.

Heikki Räisäsen ja kirkon suhteesta en ole paras ihminen sanomaan. Räisänen tuli jo vuosikymmeniä sitten ”kuuluisaksi” radikaalista eksegeesistään. Minulle ainakaan hän ei koskaan antanut ymmärtää, ettei ko. eksegetiikalle löytyisi myös varteenotettavia vaihtoehtoja. Sen sijaan vaikutelmani on, että kun radikaalit eksegeettiset käsitykset aiemmin koettiin kirkon taholta laajalti ongelmallisiksi, tuntuu kirkko nykyisin monesti kuin nimenomaan toivovan, ettei muunlaisia eksegeettisiä käsityksiä olisikaan.”

”Raamattukiistat kirkossa alkoivat Räisäsen ulostulojen myötä”

Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja, dosentti Juha Ahvio huomioi, että kansainvälisesti tunnustusta saaneiden tutkimusten lisäksi Räisänen kirjoitti populaareja alan oppikirjoja, joiden kautta hänen vaikutuksensa suomalaiseen papistoon on ollut ”yllättävänkin suuri”.

”Räisänen halusi vaikuttaa paitsi akateemiseen tutkimukseen myös kirkkoon ja sen käsitysten uudelleenmuotoutumiseen edustamansa varsin radikaalin historiallis-kriittisen ajattelun mukaisesti. Niin sanotut raamattukiistat kirkossa alkoivat Räisäsen julkisten ulostulojen myötä 1970-luvun alussa. Räisästä voidaan kiittää siitä, että hän edusti näkemyksiään avoimen rehellisesti ja selkeästi sekä vailla turhaa sentimentaalisuutta.

Toisaalta Räisänen tiesi senkin, etteivät hänen tutkijana ja pappina kannattamansa uskomukset edusta klassista kristillisyyttä eivätkä sitä kirkon uskoa, johon pappien tulisi tunnustuksen ja kirkkolain mukaan sitoutua. Tältä osin räisäsläisten näkemysten tuntuva vaikutushistoria viime vuosikymmenien kirkossa on ollut perin traaginen.”

”Hän antoi äänen hiljaisille kyselijöille”

Kirkon koulutuskeskuksen raamattuteologian kouluttaja, kirkolliskokousedustaja Mika Aspisen mukaan ”moninaisuus ja rosoisuus” tekivät Raamatusta Räisäselle kiinnostavan.

”Erilaisia raamatuntulkintoja arvioitaessa mielestäni erityisen tärkeää on pitää mielessä Heikin muistutus siitä, kuinka kaikki raamatullisuus on väistämättä valikoivaa: tietyt raamatuntekstit ja niiden tietyt tulkinnat saavat muita suuremman painoarvon, toiset tekstit taas jäävät hyvin vähälle huomiolle tai kokonaan unohduksiin.

Heikki säilytti lukuisat, jännitteiset mutta silti kestävät suhteet myös kirkkoon. Hän pysyi pappina kuolemaansa asti, osin tunnesyistä ja myös solidaarisuudesta omien kyselyidensä kanssa kamppailevia teologikollegoja kohtaan. Hän antoi tavallaan äänen monille hiljaisille kyselijöille. Hän ei halunnut olla se, joka esittäisi valmiita synteesejä, mutta hän halusi oman tutkimustyönsä pohjalta tarjota rakennuspuita analyyttistä ajattelua varten.

Haluan nostaa erityisesti esille kolme aluetta, joissa Heikillä oli varsinkin viime vuosinaan suuri merkitys myös kirkon kannalta. Yksi on Raamatun vaikutushistoria: mitä Raamatun tekstit ovat eri aikoina vaikuttaneet, sekä kirkossa että myös laajemmin yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Toinen on Raamatun ja Koraanin keskinäisten yhteyksien tarkastelu. Kolmas mainitsemisen arvoinen seikka on bibliodraama, jonka menetelmälliseen kehittämiseen Heikki mielellään osallistui. Kaikki nämä ovat alueita, joilla on paljon annettavaa teologien lisäksi myös kaikille kiinnostuneille seurakuntalaisille ja jotka säilyttävät ajankohtaisuutensa myös lähitulevaisuudessa.”

Ut ilmainen artikkelin alla