Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi kesällä etsivään nuorisotyöhön 12 miljoonaa euroa. Työntekijöiden palkkaus-, ohjaus- ja työnohjauskuluihin sai valtionavustusta yhteensä 212 hakijaa. Niiden joukossa ei kuitenkaan ollut yhtäkään seurakuntaa, vain pari kristillistä tahoa.
Tämä hämmästyttää toiminnanjohtaja Janne Rantalaa, joka anoi ja sai edustamalleen Rauman Seudun Katulähetys ry:lle 30 000 euroa.
– Yhtä lailla muut oikeustoimikelpoiset, kristilliset toimijat olisivat voineet hakea syrjäytyneitten nuorten tavoittamiseen tukea. Edellytyksenä vain oli yhteistyö kunnan kanssa.
Kunta päättää lain puitteissa siitä, toteutetaanko alueella etsivää nuorisotyötä, ja määrittelee sen tuotantotavat.
– Raumalla Katulähetys on etsivässä nuorisotyössä kaupungin yhteistyökumppani. Olemme sopineet keskenämme työnjaon ja yhteiset tavoitteet. Rauman kaupunki sai valtionavustusta 90 000 euroa, Rantala kertoo.
Rantalan mukaan kristittyjen pitäisi olla nykyistä virkeämpiä verkostoitumaan ja hakemaan rahoitusta eri lähteistä.
– Pelkkä kutsumus, lämmin sydän ja julistus eivät enää riitä. Lisäksi vaaditaan vankkaa ammatillisuutta, jota rahoittajat entistä enemmän arvostavat. Tämä kaikki on onneksi mahdollista yhdistää.
Valtionavustuksella tuettua etsivää nuorisotyötä tehdään nyt 93 prosentissa Suomen kunnista. Tavoite on löytää tuen tarpeessa oleva alle 29-vuotias ja auttaa hänet palveluitten piiriin, koulutukseen ja työmarkkinoille.
– Raumalla katulähetys on valinnut kohderyhmäkseen kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat nuoret, joita työntekijämme tapaa muun muassa päiväkeskuksissa ja tukiasunnoissa. Työntekijä lähtee niille kotioville, joille muut eivät enää kolkuttele.
Vinkkejä osoitteista tulee nuoren lähipiiristä, mutta myös viranomaisilta.