Surusta iloon – traumahoitoa seksuaalisen väkivallan uhreille

Nigeriassa terroristijärjestö Boko Haram on vuosien varrella kaapannut tuhansia naisia. Heitä pidettiin vangittuina ja pakotettiin kääntymään islamiin.

Naiset joutuivat seksuaalisen väkivallan eli hyväksikäytön, raiskausten, joukkoraiskausten ja pakkoavioliittojen kohteeksi. He kärsivät vankeutensa jälkeen pitkään traumasta ja sosiaalisesta eristämisestä. Open Doors kokosi hiljattain 30 väkivallan uhria viikon mittaiseen traumaohjelmaan. Eräs työntekijä kertoo, että kokoontumiset olivat täynnä tuskaa, vihaa ja kyyneliä. Lopuksi niissä myös naurettiin, koettiin vapautumista, ja toivo alkoi herätä.

Jakaminen tuo toivoa

“Tunnen itseni arvottomaksi. En usko, että perheeni ja ystäväni enää hyväksyvät minua.”

Perheniemi Rohkaisun voima

Aluksi naiset seisoskelivat hiljaisina. Ilmapiiri oli jäykkä ja heidän olemuksestaan näkyi häpeä, pelko, epävarmuus ja huono itsetunto. Ohjelman vetäjien oli hankalaa saada alakuloiset naiset osallistumaan tuokioihin.

Ajan kuluessa naiset rentoutuivat ja huomasivat, kuinka tärkeää oli jakaa se, mitä heille oli tapahtunut. Yksi osallistujista, Ijanada, kertoo, että hän ei aluksi halunnut ilmaista kokemuksiaan. Kun hän sitten totesi, että tuskasta puhuminen auttaisi, hän päätti jakaa kertomuksensa. Hän todella koki helpotusta – se oli ihmeellistä!

Kun hän kertoi synkkää tarinaansa, kaikki läsnäolijat alkoivat itkeä.

– Tunnen itseni arvottomaksi. En usko, että perheeni ja ystäväni enää hyväksyvät minua. Aiemmin kävin koulua ja olin luokkani parhaimpia. Minut jopa valittiin luokkani siisteimmäksi tytöksi. Jokainen halusi olla ystäväni. Opettajat ja luokkatoverini pitivät minusta. Halusin tulla asianajajaksi, hän kertoo elämästään ennen vankeutta.

– Unelmani tuhoutuivat, kun Boko Haram tuli neljä vuotta sitten kyläämme ja sieppasi minut. Jos on olemassa helvettiä pahempaa paikkaa, se oli Boko Haramin käsissä. Aika näiden paholaisten armoilla tuntui ikuisuudelta.

– Koulun siisteimmästä tytöstä tuli likaisin. Neljän vuoden ajan käytin joka päivä samoja vaatteita. En tiedä, kuinka monta kertaa minut raiskattiin. Palattuaan tuhoretkiltään he aina joukkoraiskasivat meidät. Jos heitä vastusti, tuli hakatuksi.

“En tiedä, kuinka monta kertaa minut raiskattiin.”

– Minulla on kaksivuotias poika ja olen kuudennella kuulla raskaana. Kuka pitäisi huolta pojastani, syntymättömästä lapsestani ja minusta? Kun minut vapautettiin maaliskuussa 2018, jotkut ystävistäni tulivat tapaamaan minua. Nähtyään lapseni ja raskauteni, he alkoivat itkeä. Minäkin itkin muistellessani, kuinka olimme opiskelleet yhdessä.

Vankeuden kauaskantoiset jälket

Monet muutkin naiset kertoivat arvottomuuden tunteestaan. Oli surullista huomata, että he olivat siirtäneet tämän kokemuksen myös lapsilleen.

Yksi naisista, Hauwa, oli myös ollut neljä vuotta vankina. Hänelläkin oli kaksivuotias poika. Nainen oli ohjelman aikana lopuillaan raskaana. Hän näytti aina synkältä eikä koskaan osoittanut hellyyttä pojalleen.

Keskustelussa hän oli rehellinen.
– Vihaan tätä poikaa. Pahat ihmiset raiskasivat minut, ja hän on heidän jälkeläisensä. Aina kun katson poikaa, muistan ne neljä vuotta Boko Haramin vankina. Pian synnytän toisen lapsen, joka myös muistuttaa minua tuskastani.

Monet kirkot ovat toivottaneet nämä nuoret naiset ja heidän lapsensa tervetulleiksi. Pastorit saarnaavat syrjintää vastaan ja kehottavat seurakuntalaisia osoittamaan rakkautta kovia kokeneille naisille. Yhteiskunnassa on kuitenkin vielä pitkä matka hyväksyntään. Useita naisia lapsineen pilkataan ja leimataan yhteisöissään.

Helmikuussa vapautettu Ladi kertoo kokemuksistaan.
– Aina, kun käyn ihmisten ilmoilla, joku osoittaa minua ja sanoo: Hän saattaa kantaa pommia! Hän voi laukaista sen milloin tahansa. Hän on ollut Boko Haramin vankina neljä vuotta!

Tabithan poikaa ajetaan aina takaa naapurin lasten leikeissä.
– He kutsuvat häntä Boko Haramiksi. Jos poika menee heidän koteihinsa, äidit kutsuvat lapsensa sisään ja lukitsevat oven. Hän on vain viaton, kolmivuotias poika, silti hänet leimataan. Kun hän tulee itkien kotiin, otan hänet syliin ja kuiskaan hänelle: “Sinun nimesi on David”.

Unelmana avioliitto

Naiset miettivät, saavatko koskaan kokea rakastavaa avioliittoa. Mary kertoo:
– Muutama kuukausi vapauttamiseni jälkeen tapasin yhteisössäni työskentelevän miehen. Aloimme pitää toisistamme ja puhuimme avioliitosta. Kun ihmiset kuulivat tästä, he alkoivat myrkyttää ystäväni mieltä. He kysyivät, miksi hän halusi olla kanssani, vaikka tiesi, että minulla oli kaksi Boko Haramin lasta. Näin suhteemme päättyi. En ole ainoa, joka on menettänyt tämän takia tärkeän ihmisen.

Traumaohjelman edetessä naiset alkoivat rentoutua. He jakoivat kokemuksiaan, osallistuivat pienryhmiin ja rukoilivat toistensa puolesta. Ohjelman lopulla he uskaltautuivat hauskaan valokuvaustuokioon leikkikentällä. Muutamina hetkinä he hihittelivät leikkiessään kuin lapset, joita he vielä jokin aika sitten olivat.

 

“Ohjelman aikana olen alkanut surra vihaani tätä viatonta lasta kohtaan. Lupaan rakastaa ja huolehtia hänestä Jumalan avulla.”

Viikko tuntuu lyhyeltä ajalta löytää lohtua koettuihin kauheuksiin. Jumalalle sekään ei ollut mahdottomuus tehdä ihmeitä naisten elämässä. Näin tapahtui esimerkiksi Hauwalle.
– Nyt tajuan, että poikani ei valinnut tulla luokseni Boko Haramin kautta. Ei ole hänen syynsä, että minut raiskattiin. Ohjelman aikana olen alkanut surra vihaani tätä viatonta lasta kohtaan. Lupaan rakastaa ja huolehtia hänestä Jumalan avulla.

Nämä naiset ovat tehneet valtavia harppauksia ensimmäisen traumaohjelman aikana. Heillä on silti edessään pitkä toipumisen tie. He tarvitsevat lisää hoitoa, seurantaa ja taloudellista tukea. He tarvitsevat myös rukousta. Haluatko kulkea heidän kanssaan toipumisen tiellä?

 

Nigeria on World Watch List 2019 sijalla 12. Lue lisää.

Lahjoita A