Suomeen saapuva William Lane Craig: Maallistuneissa länsimaissa tarvitaan apologetiikkaa

 

William Lane Craig on maailman johtavia uskon puolustajia. Kuva: Wikimedia Commons

Juuri suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Valveilla (Uskon perusteltu puolustaminen, Uusi Tie 2012) maailmankuulu filosofi William Lane Craig esittää, että länsimaisesta yhteiskunnasta on tullut jälkikristillinen. Tämä asettaa haasteita evankelioimistyölle.

”Henkilö, joka on kasvanut kristinuskoon suopeasti suhtautuvassa kulttuurissa, on avoin evankeliumille eri tavalla kuin maallistuneessa yhteiskunnassa varttunut henkilö. Täysin maallistuneelle henkilölle on aivan sama, kehotatko häntä uskomaan keijuihin tai haltioihin vai Jeesukseen Kristukseen!” Tämän vuoksi kristittyjen on harjoitettava apologetiikkaa eli esitettävä uskolle järkiperäisiä perusteluja.

”Jos haluamme saada evankeliumin kuuluville älyllisesti varteenotettavana vaihtoehtona aikamme ajatteleville ihmisille, meidän kristittyjen on välttämätöntä muovata kulttuuriamme niin, ettei kristinuskoa voida sivuuttaa pelkkänä taikauskona”, William Lane Craig kirjoittaa.

Craigin mukaan apologetiikalla on muitakin vaikutuksia kuin länsimaisen kulttuurin muovaaminen. Se toimii myös uskovien vahvistuksena ja välikappaleena ei-uskovien voittamisessa Kristukselle. Kirjan esipuheessa kirjailija Lee Strobel kertoo Craigin ja ateisti Frank Zindlerin käymästä väittelystä, jossa 47 epäilijää tuli uskoon eikä kukaan kääntynyt ateistiksi.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Valveilla-kirja on julkaistu alun perin englanniksi nimellä On guard (2010). Oppikirjamainen teos esittää kansanomaisella tavalla keskeiset järkisyyt kristillisen uskon puolesta.

William Lane Craig on yksi maailman tunnetuimmista kristityistä filosofeista ja apologeetoista. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi kosmologisesta jumalatodisteesta ja teologian tohtoriksi Jeesuksen ylösnousemuksesta. Hän toimii filosofian professorina Biola Universityn teologisessa seminaarissa La Mirandassa, Kaliforniassa.

Craig saapuu perjantaina 13. huhtikuuta Suomen-vierailulle. Perjantaina kello 20 hän esiintyy Helsingissä Café Nya Vindenissä. Lauantaina 14. huhtikuuta hän pitää kaksi luentoa Apologia-forumissa Kansanlähetysopistolla Ryttylässä (klo 13 ja 18). Maanantaina 16. huhtikuuta hän väittelee kello 10 Helsingin yliopistolla Porthaniassa professori Kari Enqvistin kanssa Jumalan olemassaolosta.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie