Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Suomalainen Taneli ja japanilainen Rie perustavat yhdessä uutta seurakuntaa Kiotoon

 
Nainen ja mies istuvat vierekkäin rakennuksen edessä. Heidän vieressään on japanilaisen animaatiohahmon kuva.

Fidan lähetit Taneli ja Rie Sinivirta istuttavat seurakuntaa Kioton suurkaupunkiin.

Espoolainen Taneli kasvoi uskovassa kodissa. Jo lapsena hän kuunteli tarkkaavaisesti seurakuntansa pastoreita, Tansanian lähettejä Kyösti ja Irma Frestadiusta. Vaikka lähetystyö oli tärkeää, Taneli ei nähnyt itseään lähetystehtävissä.

– Kuvittelin, etten voisi ryhtyä lähetiksi, koska silloin minun pitäisi olla jonkinlainen supersankari, hän nauraa nyt, parikymmentä vuotta lähettiuraa takanaan.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

Taneli tuli uskoon 13-vuotiaana seurakunnan leirillä ja jo silloin hän koki ensimmäistä kertaa kutsumusta lähetystyön pariin. Myöhemmässä teini-iässä hänen elämässään tuli jakso, jolloin hän koki pettymystä toisiin kristittyihin ja oli vihainen Jumalalle. Kutsumus unohtui ja Taneli vieraantui seurakunnasta joksikin aikaa, mutta aikuisuuden kynnyksellä hän palasi takaisin ja koki jälleen Jumalan kutsuvan häntä palvelemaan seurakuntatyössä. Pian Taneli lähtikin opiskelemaan Englantiin paikalliseen raamattukouluun. Siellä Taneli tapasi tulevan vaimonsa Rien.

Kuvittelin, etten voisi ryhtyä lähetiksi, koska silloin minun pitäisi olla jonkinlainen supersankari.

Jumalan läsnäolo vakuutti

Japanilainen Rie kulki hyvin erilaista polkua kutsumukseensa. Hän eli tavallisen japanilaisen lapsuuden: hän ei ollut koskaan kuullutkaan evankeliumia, ja tiesi vain sen, että Jeesus mainittiin historian oppikirjassa Kristinuskon perustajana. Ensimmäistä kertaa hän kuuli evankeliumin 20-vuotiaana, kun saapui Englantiin opiskelemaan. Samalla kampuksella toimi kristillinen opisto. Rie tutustui kristittyihin opiskelijoihin, jotka kutsuivat häntä erilaisiin kokoontumisiin. Joku opiskelijoista ehdotti, että Rie voisi joskus kokeilla rukoilemista. Eräänä päivänä Rie oli kävelemässä kampuksen puutarhassa, kun hän koki, että joku oli lähellä. Rie koki sydämessään rauhan ja turvan. Silloin hän mietti, onko tämä sitä Jumalan läsnäoloa ja alkoi rukoilla.

Kun Taneli ja Rie tapasivat, oli Rie ollut uskossa kaksi kuukautta ja halusi innokkaasti kertoa monille Jeesuksesta. Taneli ajatteli, että heistä voisi tulla ystäviä ja he voisivat jakaa evankeliumia yhdessä. Pian ystävyys syveni rakkaudeksi ja pari avioitui.

Yhteinen kutsu

Raamattukoulun aikana Taneli oli ajatellut lähtevänsä lähetystyöhön johonkin islamilaiseen maahan. Rie ei ollut vielä kertonut Tanelille, että hän taas koki kutsua palata Japaniin, oman kansansa pariin. Hän koki Jumalan sanovan hänelle, etteivät japanilaiset tunteneet evankeliumia, koska kukaan ei ollut sitä heille kertonut.

Kun raamattukoulu oli loppusuoralla, Taneli näki unen, jossa Jumala kutsui hänet lähetystyöhön Japaniin. Silloin hän kertoi kutsustaan Rielle. Tämä paljasti oman haaveensa ja yhdessä he iloitsivat, että olivat saaneet saman kutsun kumpikin tahoillaan.

Japanin 127 miljoonaisesta kansasta vain alle prosentti on kristittyjä.

Ensimmäiset työkaudet Japanissa

Sinivirrat muuttivat Takamatsuun, Rien kotikaupunkiin vuonna 2003. Viiden vuoden ajan he auttoivat entisiä opiskelutovereitaan, jotka olivat juuri perustaneet sinne seurakunnan. Kun seurakunta oli kasvanut, tuli aika palata Suomeen. Seurakunnassa oli jo yli 30 jäsentä, paljon lapsia ja hyvä tiimi työntekijöitä, joten aika palata oli otollinen.

Sinivirrat asuivat Suomessa vuodet 2008–2012. He palvelivat Espoon helluntaiseurakunnassa ja suorittivat lähetyskurssin Keuruulla.

Vuonna 2012 he pääsivät lähtemään jälleen Japaniin, tällä kertaa Fidan lähettäminä. He asettautuivat Gifun kaupunkiin Fidan kumppaniseurakuntaan ja vierailivat seurakunnissa ympäri maata. Vuoden 2014 alussa alkoi uuden seurakunnan istutus Kiotossa. Työssä vierähti viisi vuotta. Sinivirrat joutuivat kuitenkin vakavien haasteiden eteen, kun Rie sairastui syöpään. Koska sairaus oli levinnyt, palasivat Sinivirrat Suomeen saamaan Rielle hoitoa.

He asuivat Espoossa kolme vuotta, jonka aina Rie toipui. Tämän ajan Taneli työskenteli lapsi- ja nuorisotyössä kotiseurakunnassaan. Syksyllä 2021 Sinivirrat pääsivät palaamaan takaisin Kiotoon seurakunnan istutuksen pariin.

Täällä tarvitaan todellinen ihmissuhde, jotta evankeliumia voi jakaa.

Evankeliumia ystävyyden kautta

Kioto on japanilaisen hengellisyyden keskus, täynnä buddhalaisia temppeleitä ja shintolaisia pyhättöjä. Japanin 127 miljoonaisesta kansasta vain alle prosentti on kristittyjä. Ennen Sinivirtojen Suomeen paluuta seurakunnanistutus tavoitti noin 30 henkilöä, nyt kävijöitä on noin 15.

– Ajateltiin, että saataisiin jatkaa siitä mihin jäätiin, mutta piti aloittaakin ikään kuin alusta, Taneli sanoo ja jatkaa, että Japanissa työn tulee olla pitkäjänteistä.

– Kristittyjen määrä Japanissa vähenee. Jotkut seurakunnat kasvavat, mutta kasvu on vielä melko pientä. Ihmisten tavoittaminen vie aikaa.

Kyoto Net Church kokoontuu vuokratiloissa keskustassa. Kahdesti kuussa kokoonnutaan kasvotusten, kahdesti etäyhteydellä. Sanoma jalkautuu ihmisten pariin seurakuntalaisten elämänpiirien kautta.

– Levitämme evankeliumin verkkoja esimerkiksi futiksen parissa. Mennään ihmisten pariin ja kutsutaan mukaan kristittyjen yhteyteen. Täällä tarvitaan todellinen ihmissuhde, jotta evankeliumia voi jakaa.

Sinivirrat ovat saaneet viimeisen parin vuoden aikana iloita kahden ystävän uskoontulosta ja juurtumisesta seurakuntaan. Myös yksi ystävä meni hiljattain kasteelle.

Kyoto Net Churchin lisäksi sekä Rie että Taneli tekevät palkkatyötä: Taneli opettaa englantia ja Rie työskentelee hotellissa.

Sinivirrat auttavat myös Kioton itäpuolella sijaitsevaa kumppanikirkkoa, jonka yläkerran asunnossa he asuvat.

– Japanin työ on aikaa vievää. Siinä tarvitaan omistautuneisuutta ja kärsivällisyyttä. Kaikesta huolimatta japanilaisilla on toivoa, koska he ovat avoimia hengellisille asioille ja Japanissa on uskonnonvapaus. Rukousta ja työtä täällä tarvitaan, Taneli kertoo.


Artikkeli on julkaistu aiemmin Paimen Plus -lehdessä 5/2023. Kirjoittajat: Helena Utti & Kirsi Koski-Kujala