Sosiaalinen media siivittää herätystä arabimaissa

 

Al Hayat -kanavalla näkyvistä noin 40 ohjelmasarjasta suomalainen Avainmedia tuottaa puolet ja järjestön kansainväliset yhteistyöjärjestöt loput. Kuvassa kanavan tunnetuin ruutukasvo, marokkolaistaustainen Rachid. Moniin ohjelmiin voi myös soittaa.

Jo 100 000 ex-muslimia on kertonut kääntymyksestään suomalaisjohtoiselle Al Hayat -kanavalle. Samalla kun ohjelmien saamat palautemäärät kasvavat, niiden sävy on aiempaa myönteisempi: yhä harvemmassa palauteviestissä sadatellaan.

Raportit eri puolilta muslimimaailmaa kertovat ennennäkemättömästä kiinnostuksesta kristinuskoa kohtaan. Yksi liikehdinnän keskellä vaikuttavista evankelistoista on suomalaisjohtoinen Al Hayat -satelliitti- ja netti-tv/Youtube-kanava.

Viime vuoden lopulla kanavan historiassa saavutettiin merkittävä rajapyykki, kun ohjelmantekijät saivat sadannen tuhannen katsojilta tulleen kääntymystodistuksen.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Vuonna 2003 perustettu, medialähetysjärjestö Avainmedian johtama kanava tunnetaan islamin opetuksia avoimesti kyseenalaistavista ohjelmistaan sekä siitä, että suurin osa ohjelmissa esiintyvistä henkilöistä on itse entisiä muslimeja. Vuosittain kääntymyksestään kertovien määrä on kasvanut alkuvuosista merkittävästi: yli kolmannes näistä viesteistä on tullut kahden viime vuoden aikana.

Kääntymyksestään kertoneiden määrät ovat suuria, mutta tuskin kattavat kaikkia niitä, joiden uskoontuloon ohjelmilla ja kanavan muilla mediasisällöillä on ollut vaikutus.

Viitteitä taustalla olevasta suuremmasta liikehdinnästä antavat kanavan saamat palautteet.

Al Hayatilla katsojapalautteeksi lasketaan kanavan ja eri ohjelmien Facebook-seinille kirjoitetut kommentit ja ylläpitäjille osoitetut yksityisviestit, Youtube– ja Twitter-palautteet, sähköpostit, puhelinsoitot sekä vastaajaviestit. Viime vuonna näitä tilastoitiin yhteensä huimat noin 65 miljoonaa. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Facebook-tykkäyksiä ei lasketa palautteeksi.

Määrä on tiettävästi kristillisten arabikanavien ennätys.

Vaikka yksi kiinnostunut katsoja ehtii kirjoittaa vuoden aikana lukuisia Facebook-, Youtube- tai Twitter-kommentteja, silti palautetulvan taustalla on vähintään satoja tuhansia eri ihmisiä.

Satelliittilähetysten merkitys vähentynyt

Kanavan ja Avainmedian arabiankielisen työn johtaja Aaron pitää ohjelmien herättämän huomion ja kristinuskoa kohtaan tunnetun kiinnostuksen perussyynä monien muslimien pettymistä islamin tarjoamiin vastauksiin.

Lisäksi merkitystä on eri lähetysjärjestöjen ja kirkkojen kehittyneellä ja laajentuneella evankelioimistyöllä sekä mobiililaitteiden, internetin ja sosiaalisen median käytön yleistymisellä arabikansojen keskuudessa.

– Sosiaalisen median yleistyminen on auttanut meitä saavuttamaan arabimaiden ihmisiä aiempaa huomattavasti enemmän. Televisio on koko perheen asia, mutta mobiililaitteiden kautta henkilö pääsee katsomaan ohjelmia yksin milloin vain, Aaron toteaa.

– Sosiaalinen media on myös turvallisempi ympäristö kertoa omasta kääntymyksestään. Uskon, että tämä on tärkein syy siihen, että vuosittain kääntymyksestään kertoneiden määrä on noussut.

Mediankäyttömurros on ollut niin voimakas, että viime vuonna kanava lopetti kalliiden satelliittilähetysten lähettämisen Australiaan ja Uuteen Seelantiin. Samaa harkitaan myös joillakin muilla alueilla.

Aiempaa napakampia ohjelmia

Al Hayatin ohjelmaprofiilissa somen suosion kasvu on pyritty huomioimaan siten, että yhä useampi sarja koostuu Facebookissa ja Twitterissä paremmin toimivista muutaman minuutin videoklipeistä.

Ihmisten kotiseuturakkauteen vetoavat puolestaan arabian eri murteilla toteutetut ohjelmat.

Vuonna 2014 aloitetun Saudimakasiinin jaksoilla on parin vuoden aikana ollut yhteensä yli miljoona tilastoitua katselukertaa, ja viime vuonna aloitetun Marokkolainen ja kristitty -sarjan jaksot ovat nekin keränneet yhteensä satojatuhansia katsojia.

Samalla molemmat ohjelmat ovat puhutelleet muslimeja myös kyseisten maiden ulkopuolella; muslimimaailmassa kun ajatellaan yhä yleisesti, että saudi ja marokkolainen on aina myös muslimi.

Marokkolaissarjan osalta idea herätti jopa paikallisen median kiinnostuksen. Lisäksi sarjasta uutisoivat kansainvälisten Sky Newsin, CNN:n ja BBC:n arabiankieliset toimitukset.

Marokkolainen ja kristitty -ohjelmissa on kääntymystodistusten lisäksi kerrottu esimerkiksi siitä, miten perhe ja ystävät suhtautuvat entiseen muslimiin ja miksi kristityt rukoilevat Marokon kuninkaan puolesta.

Tänä vuonna murresarjat saavat jatkoa arabian kuwaitin murteella tehdyillä ohjelmilla.

”Islamin haastamiseen totuttu”

Myönteinen ilmiö on myös palautteiden sävyn ja sisällön muuttuminen. Alkuvuosina palautteesta ylivoimainen enemmistö oli kielteistä, nyt myönteistä.

– Aiemmin solvaukset ja kiroukset olivat jokapäiväisiä, ja myös tappouhkauksia tuli runsaasti. Nyt ihmiset kysyvät jotakin asiaa tai kertovat, kuinka he haluavat tutkia sitä itse, ja kysyvät, mistä saavat aineistoa. Tärkein syy tähän on varmasti se, että aiemmin oli uutta, että joku uskalsi kyseenalaistaa islamin opetuksia; nykyään sitä tekevät myös monet arabimaiden maalliset televisiokanavat, Aaron kertoo.

Silti näkyvä ja tuloksellinen muslimien evankelioiminen ei edelleenkään ole kaikkien mieleen, ja medialähetystyötä tekevät joutuvat huomioimaan turvallisuuskysymykset huolella. Al Hayatin historian vakavin tilanne tapahtui viime syksynä, kun puukoilla aseistautunut miesjoukko yritti tunkeutua erään marokkolaissarjassa esiintyvän kristityn kotiin. Onneksi yritys ei onnistunut.

Vaikka kristittyjen uskonnonvapaus on heikointa juuri monissa arabimaissa, katsojapalautteissa kääntyneiden kokema painostus ja vaino ei nouse esille isona ilmiönä.

– Olen ihmetellyt sitä. Vainoa tuntuu olevan paljon vähemmän kuin sitä kuvittelisi olevan. Vaikka kirkkoja on poltettu myös viime aikoina, kääntyneiden määrään nähden vainoa on yllättävän vähän.

Kanavanjohtajan isoin esirukousaihe onkin, että arabimaiden uudet uskovat uskaltautuisivat tulemaan yhä näkyvämmin esille omissa kotimaissaan. Tämä tekisi kääntymyksistä ilmiönä arabiyhteisöissä entistä tutumman.

Työ ei pääty ohjelman lähetyshetkeen

Vain pieni osa ohjelmien kirvoittamista palautteista ja kommenteista on ohjelmantekijöille suunnattuja soittoja, kysymyksiä ja yhteydenottopyyntöjä. Silti kanavan jälkihoitotyöntekijät kamppailevat ylivoimaisen urakan kanssa: parina viime vuonna tällaisia vastaamista edellyttäviä viestejä on tullut useita miljoonia vuodessa.

Omien jälkihoitotyöntekijöiden lisäksi työssä on mukana avustajia sekä yhteistyöjärjestöjen ja -seurakuntien edustajia eri maista.

Aikaa vievimmät ja herkimmät vaiheet ovat puhelimitse tapahtuva sielunhoito sekä kääntyneiden ohjaaminen paikallisen seurakunnan tai kotiryhmän yhteyteen.

Avainmedia perusti Al Hayatin vuonna 2003 yhdessä muutaman muun kansainvälisen medialähetysjärjestön kanssa. Kanavan ohjelmantuotannossa on tällä hetkellä mukana 16 eri toimijaa.

 

Al Hayat -kanavan lähetystä pääsee katsomaan täältä.