Rovasti Olavi Peltola 90 vuotta: ”Nyt on minun vuoroni palvella Ritvaa”

 

Rovasti Olavi Peltola kotitalonsa edustalla Lauttasaaressa. Kuva: Jani Laukkanen.

Elokuussa 90 vuotta täyttänyt Olavi Peltola sanoo, että puheet on pidetty ja kirjoitukset kirjoitettu. Jäljellä olevan aikansa Peltola tahtoo palvella Alzheimerin tautia sairastavaa puolisoaan Ritvaa.

Olavi Peltola myöntää olevansa pohjattoman väsynyt, aivan loppu. Hänen vaimonsa Ritva on sairastunut Alzheimerin tautiin ja viime kevään Peltola on hoitanut häntä kotona Helsingin Lauttasaaressa. Nyt Ritva on laitoksessa, mikä on lisännyt Olavin ahdistusta entisestään. Uni ei meinaa tulla. Unilääkkeet auttavat, mutta ne aiheuttavat huimausta. Olavi käyttää keppiä asunnossa liikkuessaan.

– En pysy enää pystyssä, on tullut se aika, Peltola sanoo ja nauraa ilkikuriseen tapaansa.

israelpvt

Monet ovat loukkaantuneet Peltolaan, koska hän on omien sanojensa mukaan ”piikikäs”, eikä hänen kritiikkinsä karismaattista liikettä kohtaan ole aina pysynyt edes hyvän maun rajoissa. Toisaalta kenties juuri aitous ja suoruus ovat tehneet Peltolasta rakastetun sielunhoitajan. Käytännössä Peltoloiden kotona on vuosikymmenten ajan toiminut ”sielunhoitoklinikka”, jonka toimintaan ovat sisältyneet myös puhelinpäivystys ja kirjeenvaihto. Viime aikoina Peltola on koettanut vähentää sielunhoitotehtäviään, mutta puhelin vain pirisee.

– Psyykessäni on särmistä huolimatta jokin elementti, joka saa ihmiset kokemaan luottamusta. Ehkä se on jonkinlainen aitous. Ritva on tämän kaiken mahdollistanut. Ilman häntä en olisi voinut töitäni tehdä, Olavi kehuu.

Omaishoitajan työ on kovaa.

– Olen mennyt siinä liian pitkälle. Eräs ensihoitaja sanoi, että teillä on täällä kriisi. Hän näki sen silmistäni. Sellaista se on, kun tykkään siitä omasta Ritvastani. On vaikea osata tehdä muuta kuin olla vierellä. Tänä kesänä tuli 61 vuotta avioliittoa täyteen, Peltola sanoo.

– Nyt en enää kestäisi fyysisesti, jos Ritva tulisi uudelleen tänne minun hoidettavakseni.

– Tämä jakso on ollut nöyryyttävä.

Peltoloiden tavoitteena on hankkiutua yhteiseen senioriasuntoon, eräänlaiseen hoitokodin ja oman asunnon yhdistelmään. Hakemus on vetämässä, mutta hankkeen onnistuminen olisi Olavin mielestä ihme.

– Ehkä se ihme toteutuu.

Sodan satuttama

Olavi Peltola on kova kritisoimaan toisia kristittyjä, mutta yleensä kritiikki päättyy lopulta omien ”särmien” soimaamiseen.

– Et voi elää kristittynä tekemättä syntiä. Minä olen hyvin aggressiivinen ja sydämessäni on pohjaton viha. Sota-ajan lapsi, katsos.

Peltolan sulkee silmänsä. Mieli vie rintaman tapahtumiin.

– Alkoi vuotamaan… kuoli joukkosidontapaikalle… Miksi ryssä ampui?

Hän puhuu isästään.

– Hyökkäysvaunu tuli puskasta, kun hän oli lääkintäalikersanttia hoitamassa, haavoittunutta suomalaista.

Kun Olavin isä Johan oli kaatunut, äiti Elsa meni ahdistuneena hakemaan apua Käpylän kirkosta, jossa puhui Lennart Pinomaa, josta tuli myöhemmin systemaattisen teologian professori ja ”Olavi Peltolan mentori”. Elsa Peltola tuli imaistuksi mukaan Jumalan valtakunnan salaisuuteen ja Olavi liittyi seurakunnan poikakerhoon.

Myöhemmin Peltola kiinnostui karismaattisesta kristillisyydestä ja halusi ryhtyä suureksi julistajaksi. Hänet vihittiin papiksi 1954.

Peltolan mieleen on jäänyt sielunhoitotilanne pastori Per Wallendorfin seurassa. Wallendorf kysyi Peltolalta: ”Ola, tykkääks Jeesus susta?”. Peltolan käsitys Jumalasta kääntyi päälaelleen: tärkeintä olikin, mitä Jeesus ajattelee Olavi Peltolasta eikä päinvastoin.

Vuonna 1963 Peltola kutsuttiin johtamaan Raamattuopiston Helsingin-työtä. Myöhemmin Peltola oli mukana perustamassa Opiskelija- ja koululaislähetystä, Kansanlähetystä sekä Kylväjää – ne ovat nykyisen viidennen liikkeen järjestöjä.

–  Se oli nuoruudenhaaveeni, viidennen herätysliikkeen syntyminen.

Peltola vietti aikaa Raamattuopiston perustajan Urho Muroman ”jalkojen juuressa”.

– Jotenkin pelkäsinkin Muromaa. Meillä oli hänen kotonaan useita palavereita Martti Häkkisen ja Eino J. Honkasen kanssa.

– Muroman yöpöydällä oli muuten Jonas Laguksen Evankeliumin ääni ja Roseniusta. Sanon tämän, koska se mitä yöpöydällä on, kertoo ihmisestä paljon.

Raamattuopiston Herää Valvomaan -lehden levikki oli parhaimmillaan 1960-luvulla jopa 40 000. Peltola halusi koota sitä lukevan ”lauman” yhteen. Nykyään kirkon vuosikirjoissa onkin omana osionaan ”Viides herätysliike”.

– Voi, kun olisin elämäntyönäni osannut kirkastaa Jeesusta Kristusta. Muu on aika samantekevää.

Nettirovasti kuuntelee omia puheitaan

Osoitteesta rovasti.fi löytyy yli 500 Olavi Peltolan äänitettyä puhetta ja valtava määrä hänen kirjoituksiaan. Sivustolla on käyty vuodesta 2003 lähtien 1,5 miljoonaa kertaa. Peltola on pidetty raamatunopettaja. Mutta mitä on opettaja oppinut itse?

– Oleellisinta on ollut huomata, että Raamattu puhuu minulle. Jokainen puheeni on tehty myös itselleni. Nyt kun olen sairas ja vanha, kuuntelen mielelläni noita 500 puhettani itse. Onko itserakasta? No ei, kun ne ovat asiaa.

– Paljon olen lainannut hengellisiä isiäni Lutheria, Roseniusta, Valen-Sendstadia. Minun sukupolveni katsoi, että tulee jatkaa edellisten sukupolvien opetusta. Ei Raamattu ole muuttunut, Peltola toteaa.

Kirkosta puhuminen ei kiinnosta Peltolaa. Aihe on liian masentava.

– Kirkon suvaitsevaisuus-linja. Ja homoseksuaalisuus. Ystäväni Tapio Puolimatka on tuonut esiin englantilaisen nimen, jonka oivallus oli, ettei kristittyjen kanssa kannata väitellä Jumalan olemassaolosta vaan ”murretaan kristillinen seksuaalimoraali”. Silloin koko kristillisyys murtuu, ja nyt se on tapahtumassa. Niinpä niin, suvaitsevaisuuden ja rakkauden nimissä.

– Eskatologinen näkemykseni on Raamatussa: maa turmeltuu ja tulee täyteen väkivaltaa ja lopulta tulee tuomio. Mutta Jumala luo uudet taivaat ja uudet maat.

Rovasti sanoo kadehtivansa niitä, jotka kuolevat ”vähän yli 70-vuotiaina”.

– Onnellisia olkaa! hän huudahtaa.

– Vanheneminen merkitsee alamäkeä. Liikkumisessa, kaiken seuraamisessa, voimissa. Ei se ole hauskaa. Olen ollut intohimoinen lukija, mutta enää en jaksa. Enkä usko, että kirjoitan enää ikinä mitään.

Rukouksen juju

Peltolalla on edessään uusi ja vanha raamatunkäännös, joita hän siteeraa haastattelun aikana. Hän esittelee myös iltarukouskalenteriaan, jossa on 400 nimeä. Paljon lähetystyöntekijöitä. Joukossa on myös suomalaisia marttyyreita.

Eräs osio on otsikoitu ”Ystävät”. Siis lainausmerkeillä.

– Olemme Matti Väisäsen kanssa eri mieltä monesta asiasta, mutta Kyllä hänkin uskovainen on, Peltola luonnehtii Lähetyshiippakunnan emerituspiispaa.

– Luthersäätiöläiset ovat kaikki uskovaisia, hän innostuu.

Tytär soittaa.

Ritva soittaa.

– Oletko sinä rakas Ritva jo nöyrtynyt siihen osaan, jonka Herra on meille nyt antanut? Olet yrittänyt, eikö niin? Luetaanko vielä Isä meidän? Rukoillaan ihmettä, että saisimme asua saman katon alla. Että joka päivä saan tavata sinut sitten. Näin me teemme. No niin, älä muuta puhu. Hei hei. Taivaan Isän hoitoon, Ritva, Peltola päättää puhelun.

Hän palaa rukouskalenteriinsa ja siihen, mikä on ”esirukouksen juju”. Se löytyy 2. Mooseksen kirjasta: Kaiverra Jaakobin poikien nimet näihin kahteen kiveen — ja kiinnitä ne kasukan molempiin olkakappaleisiin muistuttamaan Jaakobin pojista. Aaron kantakoon heidän nimiään olkapäillään, jotta Herra muistaisi heitä.”

– Se on meidän vanhempien tehtävä. Jos emme muuta voi, voimme kantaa nimiä Herran eteen.

Julistamisen karisma

Peltola, joka on tavallaan keksinyt koko viidennen herätysliikkeen, osaisi ehkä antaa tämän liikkeen nykyisille johtajille neuvoja jatkoa ajatellen.

Hän alkaa luetella otsikoita Lähetysyhdistys Kylväjälle tekemästään kirjasesta: Jeesus Kristus on kaiken lähtökohta, keskus ja päämäärä. Sovitus on avannut tien Jumalan yhteyteen. Kristuksen paluu ja maailmanloppu.

– Kaiken keskuksena on tässä Jumalan sana.

Sitten Peltola kertoo, mistä asioista viidennen liikkeen johtajien pitäisi sanoutua irti. Ne ovat ”liberaali kirkollisuus, karismaattis-helluntailainen virtaus, lainomainen herätyskristillisyys sekä ääriluterilaisuus”. Viimeisellä Peltola tarkoittaa Lähetyshiippakuntaa.

– Se johtaa monet lopulta ortodoksiseen kirkkoon. Kuuliaisuus kirkkolaitokselle korostuu väärällä tavalla ja subjektiivisuus häviää, Peltola väittää.

Hänen mielestään nykyiset herätysliikkeet tarvitsisivat kipeästi sellaisia henkilöitä, joilla olisi ”julistamisen armolahja”.

– Heitä pitää etsiä kissojen ja koirien kanssa. Heidät pitää rukoilla esiin.

– Tämä lahja oli Urho Muromalla ja Kalevi Lehtisellä myös. Minulla ei sitä ole. Nykyisillä herätysliikejohtajilla on niin ikään muita lahjoja. Tuntuu, että tämä armolahja on kadonnut Suomesta.

Paikka, joka on lähellä

Rovasti Peltola ilmoittaa, että hän ei ajattele ikuista elämää ollenkaan. Hän tosin heti kumoaa oman väitteensä.

– Täällä maan päällä olen sillalla. Ei sillalle rakenneta mitään pysyvää.

– Olen usein palauttanut mieleeni ajatuksen alkukirkon ajalta: kun pakanat surivat vainajiaan, kristityt iloitsivat. Kristityt sanoivat: hän on muuttanut lähellä olevaan paikkaan. Se paikka on sanomattoman onnellinen ja valoisa, koska siellä on Kristus.

– Ei meidän kannata niin kauheasti itkeä ja surra – kohta tullaan perässä.

Filippiläiskirjeen kohta puhuttelee rovastia: ”Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi”.

– Just niin, aivan fantastinen kohta.

– Toivon, että saisin säilyttää uskoni loppuun asti. Ei se ole selvä juttu, sen on elämänkokemus osoittanut, Peltola sanoo ja tarkoittaa erästä raamatuntutkijaa, jonka etunimi oli kuulemma Raimo.

Kuolema ei Pelota Peltolaa, mutta Elämä pelottaa nykyään. Peltola sanoo, että tärkeintä on olla ”Jeesusta ihan liki”.

– Luotan häneen.

Peltola kertoo rukoilleensa jo 50 vuotta virren sanoin: ”Kirkasta oi Kristus meille ristinuhri Golgatan”.

– Ja tiedätkö, kyllä hän on kirkastanut. Mutta silti ymmärrän vain vähän.

– Ristin salaisuus on tärkeintä. Hän on ristiinnaulittu minun syntieni tähden. Hän ei omalta puoleltaan jätä työtä kesken ennen kuin olemme perillä.

– Jumalattoman vanhurskauttaminen on fantastinen asia. Olen nähnyt kuinka ilkeitä uskovat ovat ja kuinka ilkeä minä olen, vaikka olen vuosikymmenet ollut uskossa. Syntimereni keskeltä voin nostaa katseeni ristiinnaulittuun Kristukseen. Jokainen, joka huutaa avuksi Jeesuksen nimeä, pelastuu! Halleluja.

– Nyt minä toivon saavani olla loppuelämäni lähellä sairasta Ritvaani. Minulla on Jumalan antama kutsu palvella häntä. Voimani eivät riitä muuhun, eivätkä ne riitä siihenkään.

Puhelin soi.

Haastattelu on julkaistu Elämä-lehdessä 9/2019