Rippikoulu on säilyttänyt suosionsa jäsenkadon keskellä

 

Isostoimintaa pidetään rippikoulun menestystekijänä. Kiimingin seurakunnan rippileirin isoset hengähtivät leirikeskus Suvelassa viime kesäkuussa.

Sunnuntaina 26. tammikuuta vietetään rippikoulusunnuntaita, joka käynnistää rippikouluvuoden.
– Rippikoulu koskettaa paitsi nuorta, joka on keskiössä, niin myös hänen vanhempiaan ja kummejaan, sanoo rippikoulutyön asiantuntija Jarmo Kokkonen.

Rippikoulu antaa Kokkosen mukaan nuorelle tietoa uskon asioista, mutta ennen kaikkea rippikoulu tarjoaa kokemuksia. Se luo muistoja ja uusia ystävyyssuhteita. Rippikoulu on hyvin sosiaalinen tapahtuma.

– Kristinusko niveltyy juuri yhdessä elämiseen ja yhdessä tekemiseen, sanoo Kokkonen Kirkkohallituksesta.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Rippikoulut ovat Suomessa suosittuja verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin. Vuonna 2011 rippikoulun kävi yli 86 prosenttia ikäluokan nuorista, kun Tanskassa vastaava luku oli 73, Norjassa 65 ja Ruotsissa vain 32 prosenttia.

Kokkonen näkee kaksi keskeistä syytä suomalaisten rippikoulujen suosioon. Rippikoulu huipentuu rippileiriin, joka nuorten odotuksissa on erityisen mielenkiintoinen osa rippikoulua. Toinen syy on isos-toiminta.

– Isoset ovat nuorta lähempänä kuin työntekijät. Isosten puoleen kääntymisessä on matalampi kynnys, ja isosilla on tärkeitä tehtäviä koko rippikoulun toteutuksessa, Kokkonen arvioi.

Kirkon jäsenkato ei näy rippikoulussa

Rippikoulu on onnistunut säilyttämään suosionsa vahvana, vaikka kirkon tilanne yleisesti on heikentynyt. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut vain muutaman prosentin lasku rippikouluihin osallistumisessa, eikä äkillisiä muutoksia ole havaittu.

Kirkkoon kuulumattomatkin löytävät rippikouluun. Kokkosen mukaan vuosittain rippikoulun käy muutama sata, korkeintaan tuhat nuorta, jotka eivät kuulu kirkkoon. Heistä suuri osa liittyy kirkon jäseniksi rippikoulun yhteydessä.

– Kirkkoon kuulumattomat ovat rippikouluun toki tervetulleita, Kokkonen muistuttaa.

Monissa seurakunnissa järjestetään sunnuntaina  26. tammikuuta erilaisia tapahtumia tämän vuoden rippikoululaisille ja heidän vanhemmilleen. Seurakunnat järjestävät muun muassa rippikoululaisille ja heidän perheenjäsenilleen sekä kummeilleen suunnattuja jumalanpalveluksia, kirkkokahveja, keskustelutilaisuuksia rippikoulusta – jossain myös rippikoulurastiratoja. Tarkoituksena on saada vanhemmat mukaan nuorten rippikoulutaipaleelle.

Kuuntele juttu rippikoulun suosion taustoista ja rippikoulusunnuntaista Radio Dein Ajankohtaistunnin ohjelma-arkistosta.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)