Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Retkiä, liikuntaa ja yhteislaulua –tätä ovat kristilliset eläkeläiset

 

Kristilliseen Eläkeliittoon kuuluvassa Tampereen Ikinuorten yhdistyksessä on ilo ylimmillään. Kuva: Sakari Röyskö

Kristillisten eläkeläisten toiminta on kasvanut hiljalleen ympäri Suomen. Yhteiskristillisesti toimiva Kristillinen Eläkeliitto kokoaa yhteen kymmenien paikkakuntien toimijat. Liitto on nostanut vuoden teemaksi liikunnan ilon.

Lähes neljäkymmentä vuotta sitten perustetulla, kristilliset eläkeläisyhdistykset kokoavalla Kristillisellä Eläkeliitolla on ollut jo muutaman vuoden ajan vuosittain vaihtuva teema. Tänä vuonna teemana on ”Iloa liikkeellä”.

-Monet yhdistykset ovat lähteneet riemulla mukaan. Pidämme liikuntakerroista kirjaa, ja eniten liikuntapisteitä kerännyt yhdistys palkitaan vuoden lopussa, Kristillisen Eläkeliiton toiminnanjohtaja Päivi Kyyrö kertoo.

IK-opisto Neliöb. 17.-30.6.

Yhdistykset tukevat jäseniään muutoinkin liikuntaharrastuksissa. Muutamilla yhdistyksillä on säännöllisesti omia kuntosalivuoroja ja liikuntaan liittyviä tilaisuuksia järjestetään paljon.

Hymymummoja ja hymypaappoja

Kristilliseen Eläkeliittoon kuuluu tällä hetkellä 73 yhdistystä eri puolilta Suomea.

-Yhdistykset painottavat toiminnassaan erilaisia osa-alueita. Esillä pidetään esimerkiksi terveyteen, ravintoon, liikuntaan, matkustamiseen ja tietotekniikkaan sekä henkiseen ja hengelliseen jaksamiseen liittyviä aiheita.

Kristillisten eläkeläisten toiminta on laajentunut viime vuosina hurjasti. Nykyään nimetään jopa vuoden hymymummot ja hymypaapat. Liittoon kuuluvat yhdistykset ja piirit järjestävät retkiä ja matkoja niin kotimaahan kuin ulkomaillekin. Kyyrön mukaan myös erilaiset leiri- ja virkistyspäivät ovat tärkeä osa toimintaa. Päiväretkille suunnataan teatteriin, kylpylään tai vaikka toisen paikallisyhdistyksen vieraaksi.

Musiikki on myös tärkeä osa Kristillisen Eläkeliiton toimintaa. Paikallisyhdistyksissä toimii monenlaisia kuoroja ja lauluryhmiä, jotka esiintyvät yhdistysten tilaisuuksissa ja tekevät myös vierailuja esimerkiksi palvelutaloihin.