Kongolainen kirurgi, tohtori Denis Mukwege vieraili Suomessa lähetysjärjestö Fidan kutsumana. Hän tapasi valtionjohtoa, luovutti vetoomuksen ulkoministerille ja puhui helluntailiikkeen maailmankonferenssissa. Vierailu nosti esiin vuosikymmeniä jatkuneen Kongon kriisin sekä sen yhteyden globaaliin teknologiatuotantoon – ja muistutti, että seurakunnalla on vastuu vaikuttaa.
Toista kertaa Fidan vieraana Suomessa ollut rauhannobelisti Mukwege kohtasi vierailunsa aikana useita vaikuttajia. Merkittävimpiin hetkiin kuului tapaaminen tasavallan presidentti Alexander Stubbin kanssa presidentin virka-asunnolla Munkkiniemessä. Tapaamisessa tohtori Mukwege kuvasi kotimaansa, Kongon demokraattisen tasavallan tilannetta, jossa yli 30 vuotta jatkunut konflikti on vaatinut yli kuusi miljoonaa ihmishenkeä.

Mukwege korosti, että kyseessä on vakava mutta kansainvälisesti usein unohdettu kriisi. Hän toivoi Suomen ottavan aktiivisen roolin rauhanprosessin edistämisessä, sekä kansallisesti että EU:n kautta.
Mukwege tapasi myös kansanedustajia eduskunnan ihmisoikeusverkoston sekä seksuaalioikeudet- ja kehitys -ryhmän tapaamisessa Pikkuparlamentissa.
”Kirkolla on vastuu toimia”
Helsingissä järjestetyssä helluntailiikkeen maailmankonferenssissa Mukwege puhui kansainväliselle yleisölle. Hänen viestinsä oli vahva ja suora:
– Kristuksen seurakunnalla on roolinsa siinä, miten tämä tragedia voidaan lopettaa. Seurakunta ei voi olla hiljaa. Meidän on rakennettava tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi maailma – erityisesti Afrikan sydämessä, joka vuotaa verta.
Mukwege muistutti, että Jumalan valtakunnassa jokaisella on yhtäläinen arvo. Kirkon tulisi rohkeasti puolustaa heikoimpia ja taistella eriarvoisuutta vastaan.
Kongon rikkaudet, maailman vastuu
Yksi Kongon vuosikymmeniä jatkuneen konfliktin juurisyistä on kamppailu luonnonvaroista – erityisesti elektroniikkateollisuudessa tarvittavista arvomineraaleista, kuten koboltista ja koltaanista. Monet sähköautot ja älylaitteet toimivat juuri Kongosta peräisin olevien raaka-aineiden varassa.
Mukwege on toistuvasti muistuttanut, että meidän kulutusvalinnoillamme on suora yhteys Kongon väkivaltaan. Vastuunsa on myös poliittisilla päättäjillä.
Vetoomus Suomen tuen jatkamisen puolesta
Vierailun aikana Denis Mukwege ja Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola luovuttivat ulkoministeri Elina Valtosellevetoomuksen, jossa Suomea kehotettiin tukemaan aktiivisesti Kongon rauhanprosessia sekä edistämään oikeudenmukaisia ja eettisiä toimintamalleja.
Vetoomus oli allekirjoitettavana Fidan verkkosivuilla huhti–toukokuun ajan, ja se keräsi lähes 2 000 allekirjoitusta. Vastaanottaessaan sen ulkoministeri Valtonen totesi Suomen tukevan rauhaa ja oikeudenmukaisuutta Kongossa sekä kansallisesti että EU-tasolla – muun muassa kansainvälisen rikostuomioistuimen uhrirahaston kautta, jonka pitkäaikainen kumppani Mukwegen säätiö on.
Yhteistyö Fidan kanssa jatkuu
Vierailunsa päätteeksi Mukwege vieraili vielä Martti Ahtisaaren perustamassa CMI-järjestössä, jossa keskusteltiin keinoista edistää rauhaa Kongossa.
Viikon kestäneen Helsingin vierailun jälkeen tohtori Mukwege jatkoi matkaansa Geneveen, missä väkevä työ rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta jatkuu.
Vaikka rauhannobelistin vierailu oli lyhyt, se nosti esiin vuosikymmeniä jatkuneen mutta usein unohdetun konfliktin, ja sai aikaan kaivattua keskustelua myös suomalaisessa mediassa ja päätöksenteossa.
Fida jatkaa pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä Kongossa yhteistyössä CEPAC-helluntaikirkon ja tohtori Mukwegen johtaman klinikkaorganisaation kanssa. Työ rauhan ja ihmisarvon puolesta jatkuu – ja siihen tarvitaan meitä kaikkia.