Piispan kyselytunnilla viimeistä kertaa Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala

 

Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala jättää piispan tehtävänsä 31.1.2021. Mitä piispa Kalliala vastasi journalistien kysymyksiin viimeisellä Radio Dein Piispan kyselytunnilla?

Piispa Kaarlo Kalliala saapui omien sanojensa mukaan ”ihmisten ilmoilta” syrjäiseen paikkaan Helsinkiin. Aamujuna kyyditti Turun väistyvän piispan viimeiselle pistokeikalleen Radio Dein kyselytunnille, jossa vaihtuvat journalistit ovat tentanneet kuukausittain Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ajankohtaisten ja ikiakaisten teemojen siivilöimänä.

Heti ”kättelyssä” Kalliala paljastuu muodollisuuksista vapaaksi piispaksi. Hän on helposti lähestyttävä piispa, joka juttelee rennon lupsakkaasti ventovieraidenkin kanssa. Tämä muodollisuuksien karttaminen on luonteenomaista, joka käy pian ilmi suorassa lähetyksessä, kun Kotimaa-lehden toimittaja Olli Seppälä ihmettelee Kallialan tapaa olla käyttämättä muiden piispojen tapaan hiippaa, eli piispan hattua. Syy selittyy puhtaasti tyyliseikalla.

Karkku, neliöb 1/2: 20.11.-5.12. MJa

Kyselytunnin kärkeen puhuttiin kirkon poleemisesta avioliittokannasta. 

– Pysyvää ratkaisua ei voida saada millään muulla tavalla kuin että hyväksytään kaksi käytäntöä. Mitään hyötyä ei ole siitä, että sitä ratkaisua lykätään. Kaikki ne keskustelut ovat käyty kirkolliskokouksessa. Ne jotka ovat sitä mieltä, että vihitään sukupuolesta riippumatta ja ne jotka ovat vastakkaista mieltä, eivät tule kantaansa muuttamaan. Sellaista kompromissikantaa ei varmaan löydy. Ratkaisu, joka on realistinen, joka ei halpa kompromissi vaan hyvä kompromissi, että luodaan sellainen tilanne, jossa kummallakin tavalla voidaan toimia. 

– Sellainen ratkaisu pitäisi olla jo. Kukaan ei tule hyötymään siitä, että se lykkääntyy. Keskustelu ei tule edistämään sen kaltaista yhteyttä, että löydettäisiin yksi yhteinen kanta. Sen takia on parasta ottaa lusikka kauniiseen käteen, Kalliala evästää. 

Piispa Kalliala tunnetaan hyvänä huumorimiehenä, jonka tuttavallisessa keskustelutyylissä vilisee sarkasmia ja sutkauksia, mitkä tulivat tutuksi myös hänen viimeisessä Piispan kyselytunnissaan. 

Voi olla, että tämä asia ei tule valmiiksi ainakaan minun virkakauteni aikana.

Kehottaako Kalliala pappeja pidättäytymään homoparien vihkimisistä?

– Mä lähtisin siitä, että me toimitaan yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan. Tää on aika kattava ja suuri joukko, joka kirkon papeista toimii näin. Myös niistä, jotka haluaisi vihkiä, toteavat, että niin kauan kuin meillä ei ole yhteistä päätöstä, niin kauan en tee. Mä suhtaudun suurella kunnnioituksella tällaiseen lojaliteettiin, Kalliala painottaa. 

Kolme kirkon pappia ehdotti elokuussa, että kirkon työntekijät ja jäsenet lakkaavat pitämästä piispoja hengellisinä paimeninaan, kunnes nämä ”tekevät parannuksen”. Helsingin tuomiokapituli ja piispa ovat jo käynnistäneet sanktiotoimet yhtä pappia, Kai Sadinmaata, kohtaan epäämällä tältä viransijaisuuden jatkon vuoden loppuun. Helsingin tuomiokapituin notaari Aappo Laitinen toteaa Kotimaa24.fi-sivustolle, että Sadinmaan viransijaisuuden jatkoa on myönnetty vain 7.10. saakka, jolloin päätetään myös virainsijaisuuden jatkosta jollaista Sadinmaan seurakunnan srk-neuvosto kyllä puoltaisi. Pitäisikö Sadinmaalta ottaa sitten pappisvihkimys pois?

– None of my business, toteaa Kalliala ja tähdentää, että edes teoreettisella tasolla on turhaa kommentoida toisen hiippakunnan asioita.  

– Jos papista tuntuu hyvältä toimia omaehtoisesti ja rakentaa oman uskon tietoisuutensa sellaisista aineksista, jotka riitaantuu oman kirkkonsa, kirkon rakenteen kanssa, kirkon lain ja järjestyksen kanssa, mitä pappi lupaa vihittäessä noudattaa, niin totta kai siitä syntyy konflikti. Se konflikti voi johtaa siihen, että ei voi toimia pappina. Mutta tämä on niin kuin teoriatasolla. Mutta missä se raja menee, niin siihen en ota kantaa, Kalliala toteaa.

Voisiko henkilöseurakuntamalli estää kirkon hajoamisen? 

Radio Dein Viikon debatissa vieraili 16.9. sukupuolineutraaliin avioliittolakiin vastakkain suhtautuvat pastori Kai Sadinmaa ja Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela, jotka pohtivat, voiko kirkon ykseys säilyä tilanteessa, kun toisen kannan mukaan kysymys liittyy ihmisoikeuksiin ja syrjimättömyyteen ja toisten mukaan Jumalan ilmoituksesta, joka liittyy jo luomiskertomukseen, jonka niin Jeesus kuin apostolit ovat vahvistaneet. 

Leif Nummela pallotteli Kai Sadinmaan kanssa henkilöseurakuntamallia, joka voisi olla ratkaisuna pattitilanteessa, jossa kaksi todellisuutta voisi elää samassa kirkossa ilman, että kirkko hajoaisi. Miten piispa Kaarlo Kalliala suhtautuisi mahdolliseen Nummelan mainitsemaan “Tanskan malliin”?

– Mihin mä sitten meen? Jos on tuollaisia henkilöseurakuntia, niin mä en oo kauhean kiinnostunut noista vaihtoehdoista. Ja tää ajatus, että kirkossa on kaksi ryhmää: liberaalit ja konservatiivit. Niitten välillä pitäisi valita. Mä toivon, että keskikohta säilyy. Mä toivon, että tommonen keskikohta on olemassa, joka toivoo, että sekalainen seurakunta kokoontuu sunnuntaisin kirkkoon.  Mä en ole ollut koskaan innostunut tuosta henkilöseurakunta-ajatuksesta, jossa tyypit vahvistavat toinen toisissaan samoja piirteitä eivätkä jouudu vastakkain toisen kanssa. Ja toisen uskonkokemus on hyvin toinen kuin mun, muistuttaa Kalliala ja paljastaa jäävänsä mieluiten takariviin ja vieläpä pylvään taakse istumaan eläköidyttyään. 

Miltä kirkon diakoniatyö näyttää ”diakoniapiispan” näkökulmasta? 

– Diakonia tulee näkyviin ennen kaikkea tämän koronan aikana. Jos ajattelee, miten reagoitiin missäkin kohdassa ja kuinka haluttu yhteistyökumppani diakonia oli tai on, niin kyllä se osoittaa sen, että tietynlainen ketteryys ja kyky on jäljellä.  

Piispa Kalliala toimi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniajohtajana 1989-1998. Tuohon aikaan Suomea kohdannut lama osoitti diakoniatyön tärkeyden. Kalliala muisteli olleensa Turun sanomien toimittajien kanssa diakoniatyön julkisuuskuvasta. Kalliala haastaa kirkon diakoniaa tulemaan rohkeammin esille hyvän ja arkisen työnsä kautta. Hän näkeekin juuri julkisuuskuvassa haasteen ja ongelman. 

– Kun mä olin diakoniajohtajana, me pyydettiin Turun sanomien toimittajia keskustelemaan Turun diakoniatyöntekijöiden kanssa. Me oltiin annettu meidän toimintakertomuksen tiivistelmä, niin siellähän toimittajat katsoi, että ”täähän on mielenkiintoinen. Miksei tästä ja tästä oo puhuttu?” Tiettyä huomaamattomuutta ja turhaa pelkoa siitä, että kun kerrotaan tarinoita, niin jollain lailla se olisi jonkinlaista sosiaalipornoa tai että ihmisten ongelmat tulevat liikaa framille. Mutta kyllähän ammattitaitoinen toimittaja osaa sen kertoa ilman, että siihen tulee sellaista aspektia.

Miksi kirkon jäsenkäyrä on laskeva?

– Ensi kuussa on tulossa Kirkon nelivuotiskertomus, jota en ole vielä päässyt lukemaan läpi. Se epäkirkollistuminen (laskeva käyrä) näkyy nuorissa ikäluokissa. Se näkyy naisissa huomattavasti enemmän kuin miehissä. Ja Suomessa verrattuna eurooppalaisiin verrokkeihin vielä enemmän. Syystä tai toisessa länsi-Euroopassa on käynyt niin, että kansankirkollisuus on ohentunut. Nuoremmille ihmisille luterilaisuus ja paikallisuus eivät ole samalla tavalla annettuja ympäristöjä kuin ennen. Kahdenkymmenen vuoden päästä meidän tapa olla kirkko tulee olemaan erilainen, Kalliala arvioi. 

 

Ihmiset etääntyvät kirkon lisäksi myös herätysliikkeistä – Miksi Kalliala pitää tätä hyvänä? 

Yhtenä kirkon kantavana voimana on pidetty herätysliikkeitä, joiden merkitys on mahdollisista naispappeuskielteisyyksistä huolimatta todettu olevan vahva ja aktiivinen osallistuminen kirkon toimintaan. Moni herätysliike osallistuu kirkon toiminnassa varsinkin sen ytimessä olevaan pelastusoppiin liittyvän lähetystyönsä kautta. Kritiikkiä esiintyy varsinkin konservatiivisten herätysliikkeiden suhtautumisessa muiden ihmisten tapaan elää ja uskoa. Miten piispa Kaarlo Kalliala sitten pohtii herätysliikkeiden merkitystä tämän päivän maallikkojäsenten näkökulmasta? 

Kotimaa-lehdestä kaukaa viime vuosisadalta jäi mieleen Göteborgin lähetys, vanha schartaulainen herätys. Siinä kuvattiin niin, että kukaan ei-schartaulainen ei voi ottaa muuta kuin etäisyyttä kristinuskoon, koska tää näyttää kristinuskon prototyypiltä, että siihen on pakko syntyä. Se on niin erikoislaatuinen. Että siihen ei pääse ulkoa sisään millään tavalla. Ja se on kuitenkin mielikuva mitä on kristinusko. Luulen, että meidän herätysliikkeiden kohdalla on vähän samaa, huomattavasti lievempänä. Mielikuva on, että tämä on “the kristinusko”, että tällaista se on. Osa niistä on niin vahvasti perinneliikkeitä, että on synnyttävä sinne tai elettävä siinä kontekstissa voidakseen siihen tulla.

Vanhoillislestadiolaisten pitäisi omaksua oppiinsa vain yksi A-kirjain

Kyselytunnilla tuli esille muun muassa vanhoillislestadiolaisten problemaattinen suhde luterilaiseen kirkkoon oman eriskummalisen pelastusoppinsa kautta. Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäen mukaan vanhoillislestadiolaiset opettavat edelleen järjestämissään rippikouluissaan, että vanhoillislestadiolaisten ulkopuolella ei olisi mahdollista pelastua. Tämä muut kristityt oman herätysliikkeen ja samalla pelastuksen ulkopuolelle erottava ajattelu ei vaadi Kallialan mukaan suurta kristinuskon abc-ajattelun muutosta. 

– Se ei vaatis mitään muuta kuin yhden A-kirjaimen. Todettaisiin, että tämä meidän kristillisyytemme on Jumalan valtakuntaa eikä Jumalan valtakunta.  

Turun arkkihiippakunnan piispa ei ole kakkospiispa

Kaarlo Kalliala toimii piispana arkkihiippakunnassa, jossa toimii myös arkkipiispa. Tämä päällekkäinen piispa-käytäntö on toiminut vuodesta 1998 lähtien. Turun arkkihiippakunnan piispoina ennen Kallialaa ovat toimineet Kari Mäkinen (ennen arkkipiispana toimimistaan 2006-2010) sekä Ilkka Kantola (1998-2005). Kalliala toimi hiippakuntadekaanina vuodesta 1998 lähtien, jolloin hän näki kirkon sisältä päin miten hyödyllistä kahden piispan toimiminen saman hiippakunnan sisällä on ollut. Turun arkkihiippakunnan piispa ei ole hiippakuntansa kakkospiispa, sillä arkkipiispalla on niin paljon käytännöllisiä asioita hoidettavana niin koko Suomessa kuin maailmalla. Turun arkkihiippakuntaan siis tarvitaan myös päivystävää piispaa. Mutta miksi sitten Kalliala ei käytä hiippaa muiden piispojen tapaan?

– Käyttäisitkö sä itte? Jos jollakin lailla pitäisi pyrkiä näyttämään merkittävältä, niin sitä ei edesauta se, että näyttää omituiselta.

Piispoilla on ollut käytössä hiippa eli mitra jo keskiajalta lähtien. Hiippa otettiin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa uudelleen käyttöön 1900-luvulla. Viime vuosina piispan vihkimysten yhteydessä Björn Vikström ja Kaarlo Kalliala ovat esiintyneet ilman hiippaansa.  Kuka sitten kävelee vihittäväksi seuraavaksi Turun tuomiokirkossa arkkihiippakunna piispaksi? Tämä selviää mahdollisesti jo ensimmäisenä vaalipäivänä torstaina 5.11.2020. Ellei kukaan ei neljästä ehdokkaasta ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaalikierros käydään torstaina 3.12.2020.

Radio Dei mittaa Kallialan jättämää paikkaa hamuavat piispakandidaatit Viikon debatissa

Ensimmäisenä debattiparina keskiviikkona 7.10. kohtaavat Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala ja Malmin seurakunnan kirkkoherra Heikki Arikka. Toisena debattiparina keskiviikkona 14.10. ovat Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen ja Turun arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani Mari Leppänen. Lisää tietoa täältä. Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala eläköityy piispan tehtävistään alkuvuodesta 2021, jonka jälkeen uusi piispa aloittaa tehtävässään.

 

Piispan kyselytunnilla journalisteina olivat paikalla Turun sanomissa päätoimittajana pitkän rupeaman tehnyt ja tätä nykyä mediatoimisto Dicton yrittäjä-toimittaja Riitta Monto, toimittaja-kirjailija ja Kotimaa-lehden julkaisupäällikkö Olli Seppälä sekä Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki. Moderaattorina ja toimittajana oli Ariel Neulaniemi Radio DeistäKUUNTELE Piispan kyselytunti

 

 
Radio Dei RADIOT_FI 2