Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Raamattu kulkee myös sormitietokoneessa

 

Sormitietokonebuumin myötä yhä useammat lukevat Raamattua myös tableteilla. Esimerkiksi Applen Ipadille on jo runsaasti erilaisia raamattuohjelmia, vaikkakin suomenkielisiä on tarjolla vielä niukalti.
Monet Ipadin raamattusovellutukset ovat näppäriä lukuohjelmia.

Tarjolla on myös työkaluja, joilla voi tehdä pyhän kirjan tekstiin esimerkiksi alleviivauksia ja sanahakuja.
Käännösten kirjo on laaja. Eräs ohjelma sisältää peräti kuusi sataa raamatunkäännöstä.
Kristityt ovat kautta aikain olleet auliita omaksumaan uusia tallennemedioita. Varhaisten kristittyjen keskuudessa Uuden testamentin käsikirjoitukset levisivät koodeksikirjasina, eivätkä kääröinä, ja reformaation aikoihin alkoivat jyskää kirjapainot.
Nykyisessä viestinnän murroksessa pyhät kirjoitukset on puolestaan digitalisoitu.
Kotitietokoneisiin on saanut raamattuohjelmia jo parisenkymmentä vuotta. Suomessa tällaisia raamattuohjelmia ovat käyttäneet jo ainakin kymmenet tuhannet kristityt.
Esimerkiksi Data Universum Oy:n DigiRaamattu-ohjelma on vakiinnuttanut asemansa Suomessa, ja ohjelmaa kehitetään edelleen. Internetistä saa myös suppeita, ilmaisia raamattuohjelmia.
Raamattuohjelma voi helpottaa pyhän kirjan tutkiskelua. Ohjelmalla voi esimerkiksi lukea vaivatta rinnakkain useita käännöksiä ja tehdä tehokkaita sana- tai ilmaisuhakuja. Käytännössä raamattuohjelmat ovat jo korvanneet hakusanakirjat.