Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Pyhiinvaellus päättää monen seurakunnan kesäkauden – esillä keskiajan voimanainen

 
Meloja selin Somerniemen kirkon edustalla kanootissaan.

Somerolla järjestettiin ennen juhannusta pyhiinvaellus meloen. Matkaa taitettiin suvi-iltana Somerniemen kirkolta Someron kirkolle. Kuva: Jouni Palén

Vaellusretkistä on tullut monessa seurakunnassa suosittuja kesäkauden päättäviä hiljentymistilaisuuksia.

Vantaalla joka toinen vuosi toteutettava Pyhän Laurin vaellus juhlii tänä vuonna Euroopan merkittävimpien pyhimysten joukkoon kuuluvaa Pyhää Birgittaa. Tänä vuonna tulee 650 vuotta hänen kuolemastaan.

– Birgitta oli oman aikansa vahva nainen. Hän toimi vaikuttajana niin Ruotsin kuningashuoneessa, kuin muualla Euroopassakin ja erityisesti Roomassa, jossa hän eli kuolemaansa saakka. Häntä voi monessa mielessä pitää vahvojen vaikuttajanaisten esikuvana, kertoo pyhiinvaelluksen monena vuonna järjestänyt aikuiskasvatuksen pastori Tarja Korpela.

Dei, retroäijät, neliöb. 18.-24.6.

Paavi hyväksyi Birgitan luostarisäännön vuonna 1370 ja hän sai luvan perustaa nimeään kantavan luostarin. Pyhän Birgitan mukaan nimettyjä luostareita ja kirkkoja on Euroopassa runsaasti. Tärkein niistä on Vadstenan luostarikirkko Ruotsissa, jonne Birgitan maalliset jäännökset on haudattu.

Pyhän Laurin vaellus Pyhän Birgitan jalanjäljissä toteutetaan Vantaalla 12. elokuuta. Pyhä Birgitta näkyy vaelluksen alkuhartaudessa, perinteisessä vaelluslaulussa ja Pyhän Laurin kirkolla kuultavassa Sanna Supposen asiantuntijaluennossa sekä keskiaikaisessa messussa.

Vaellukselle pääsee mukaan eri puolilta Vantaata. Pääreitille lähdetään Helsingistä Vanhakaupungin lahdelta, josta se kulkee Vantaan- ja Keravanjokien vartta Pyhän Laurin kirkolle. Vaelluksen järjestelyistä vastaa Vantaan seurakunnat, joka julkaisee reitit ja aikataulut verkkosivuillaan.

Lempäälässä 12. syyskuuta järjestettävä Birgitan vaellus on Pyhän Laurin vaelluksen tapaan jo perinteeksi muodostunut kaikille avoin pyhiinvaellus. Tarjolla on eri mittaisia Lempäälässä ja kaupungin lähiseuduilla kulkevia reittejä, jotka kuljettavat vaeltajan Pyhän Birgitan kirkolle.

Perillä odottaa yhteinen ruokailu ja tunnelmallinen pyhiinvaellusmessu. Nimensä vaellus on saanut Lempäälän kirkon nimikkopyhimykseltä, Vantaallakin juhliltulta Pyhältä Birgitalta.

Tänä vuonna vaellusreittejä on kaikkiaan yhdeksän, joista uusin tuttavuus on Viialasta alkunsa saava noin 15 kilometrin mittainen reitti, joka vaelletaan ensimmäistä kertaa. Vaelluksen teemaksi on valittu ”Ilo Jumalan läsnäolossa”. Päivän aikataulut ja reitit pääsee katsomaan Lempäälän seurakunnan verkkosivuilta.