Pyhä Valentinus tuki rakastavaisia

 

Yhä edelleen voi 14. helmikuuta tunnustaa mielitietylleen: \”Sinä olet minun Valentinini.\”

Tänään vietetään ystävänpäivää, joka suomalaisessakin almanakassa on Valentinin päivä (sama päivä on myös Voiton nimipäivä). Pyhä Valentinus oli Rooman piispa, joka kärsi marttyyrikuoleman vuonna 269 kotikaupungissaan. Mutta miksi hänet liitetään rakkauteen?

Se ainakin tiedetään, että keskiajalta alkaen ne rakastavaiset, joilla on ollut ongelmia, ovat pyytäneet esirukouksia Valentinukselta. Myös merkkipäivän ajankohta antaa viitteen marttyyripiispan saamasta tehtävästä: hän kuoli 14. helmikuuta, ja ikivanha kansanuskomus tietää, että silloin valitaan kumppani. Muinaisilla Rooman nuorilla on tapana antaa tuolloin avioliittolupauksensa.
Piispa Valentinukseen liitetään myös seuraava kertomus: Rooman armeijan sotilaat eivät saaneet mennä naimisiin sen vuoksi, että perheen perustaminen olisi luonut paineita palkkojen korottamiselle. Jotkut kuitenkin uhmasivat kieltoa, ja heitä Valentinuksen kerrotaan vihkineen salaa avioliittoon. Kun Valentinus jäi toimistaan kiinni ja joutui vankilaan, hänen sellinsä ikkunaan tuotiin kiitoskortteja: ”Olet tukenut rakkauttamme itseäsi säästämättä!”
Yhä edelleen voi lähettää kortin 14. helmikuuta ja tunnustaa mielitietylleen: ”Sinä olet minun Valentinini.” Yhtenä päivänä vuodessa sen voi tehdä nimettömästi, joten myös ujot saavat tilaisuuden ilmaista tunteensa.
Meillä Valentin menetti oman päivänsä vuonna 1929, mutta nyt nimi on palannut helmikuiselle paikalleen.
Ystävänpäivän vietto on peräisin anglikaaninen maailmasta. Siellä se ei tosin ole säyseään tapaan ystävänpäivä kuten meillä, vaan rakastavaisten päivä.

 

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.