Pro Fide soittaa uskon puolesta

 

Pro Fiden kokoonpano on vaihtunut vuosien aikana

Gospel-bändi Pro Fide haluaa välittää kokemaansa Taivaan Isän armoa muillekin musiikin kautta.

Pro Fide on latinaa ja tarkoittaa ”uskon puolesta”. Musiikin kautta gospel-yhtye haluaa välittää kokemaansa Taivaan Isän armoa muillekin. Yhtyeen laulajan ja kitaristin Ossi Mäki-Reinin mukaan musiikki voi olla todella tehokas kanava lähestyä ihmisiä ja kertoa Jeesuksesta.

Bändi Jumalan työvälineenä

Pro Fide on kohta 50-vuotias bändi, jonka kokoonpano on vaihdellut vuosien aikana useita kertoja, mutta sanoma on säilynyt samana. Bändi laulaa Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen sovitustyöstä ristillä. Tiivis yhteistyö Suomen Raamattuopiston nuorisotyön kanssa on mahdollistanut bändin yhtäjaksoisen toiminnan ja ihmiset sukupolvesta toiseen ovat saaneet kuulla evankeliumin ilosanomasta yhtyeen kautta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

 

Pro Fiden soittajat pitävät nykyisen kokoonpanonsa vahvuuksina innokkuutta, tuoreutta sekä hyvää tekemisen meininkiä. Bändin jäsenet näkevät myös historiansa vahvuutena. Entiset jäsenet ovat olleet mukana samassa missiossa ja ovat edelleen hengessä mukana. Pitkä historia on kantava voima johon nojautuen on hyvä lähteä tekemään uutta musiikkia ja kertoa Jeesuksesta.

 

– Se että bändi on pysynyt kasassa kohta viisikymmentä vuotta, on minulle vahva muistutus siitä, että meidän bändi on Taivaan Isän työväline, yhtyeen kitaristi ja taustalaulaja Markus Ikonen kertoo.

Usko ja kutsumus

Usko merkitsee Pro Fiden miehille elämän perustaa, toivoa ja turvaa. Uskosta vieraantuvassa maailmassa usko näyttäytyy joskus ikävänä ja ahdistavana suorittamisena. Pro Fide haluaa edustaa sellaista uskoa, joka on lepoa Jumalan rakkaudessa ja armossa. Yhtye puolustaa kristillisyyttä, joka ei ole ihmisten tekoja vaan Jumalan hyviin tekoihin luottamista ja Jumalan rakkauden varassa elämistä. Usko Jeesukseen on lepoa täytetyssä työssä ja Jumalan rakkaudessa. Pro Fide -bändin kutsumus on alusta asti ollut evankelioida, viedä ilosanomaa eteenpäin.

 

– Jumala on tällaisia lahjoja antanut ja me saadaan olla niitä käyttämässä Jumalan työhön ja laittamassa hyötykäyttöön, Ossi Mäki-Reini sanoo.

Gospel-musiikin tulevaisuus

Gospelmusiikin rooli on basisti ja taustajaulaja Petri Repon mukaan muuttunut seurakuntaelämässä. Hän pohtii, onko gospelbändeille käyttöä seurakunnan arjessakin, vai onko nykyään gospelbändien paikka vain festareilla. Pro Fideltä löytyy intoa olla mukana myös seurakuntien arjessa ja tehdä työtä ruohonjuuritasolla esimerkiksi kouluissa.

 

Artikkeli on julkaistu Nuotta 9-10/2014.

Teksti: Joonas Immonen, kuva: V-P Kangas