Poliisi Seurakuntalainen.fi-sivuston kommenttikirjoittelusta: ei rikosta

 

Seurakuntalainen.fi-uutissivuston maaliskuisessa kommenttikirjoittelussa on tehty viiden henkilön osalta päätös, ettei heitä epäillä rikoksesta. Heidän ei katsottu syyllistyneen kunnianloukkaukseen. Niin ikään päätoimittajarikkomusta ei epäillä.

Yhden kommentoijan osalta poliisi jatkaa vielä esitutkintaa.

Siihen, ettei päätoimittajana toiminutta Vuokko Vänskää epäillä rikoksesta, oli poliisin mukaan vaikuttanut se, että hän oli vedonnut itse uutisvälineessään, että keskusteluun tulisi asiallisuutta. Lisäksi Seurakuntalainen.fi:stä oli poistettu kommentteja. Poistettujen viestien joukossa olivat kaikki ne viestit, joiden osalta esitutkinta on vielä kesken.

Tutkintapyynnön Vantaan poliisille uskonnollisesta vihapuheesta ja muun muassa siitä, onko hänen yksityisyytensä rajat rikottu, oli tehnyt kirkkovaltuutettu ja toimittaja Johanna Korhonen.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Korhonen pyysi poliisia selvittämään syyllistyivätkö eräät Seurakuntalainen.fi-sivuston uutisten kommentoijat rikoslaissa tarkoitettuihin rikoksiin kirjoituksissaan 1.-3. maaliskuuta 2013. Kirjoitukset olivat kommentteja Korhosen radiohaastattelua käsitelleeseen uutiseen. Korhosen mukaan kommenteissa, joita poliisi tutki, oli otettu kantaa yksityisasiaan eli hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa

Korhonen pyysi poliisia myös tutkimaan, rikkoiko Seurakuntalainen.fi:n päätoimittaja Vuokko Vänskä lakia ”salliessaan tutkintapyynnön kohteena olevien viestien julkaisun”.

– Kun poliisi tekee ei-rikosta päätöksen, asianomistajalle syntyy itsenäinen syyteoikeus, hän voi itse nostaa syytteen halutessaan näitä kirjoittajia vastaan, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Helenius Vantaan poliisista toteaa asiasta ensimmäisenä uutisoineelle Kotimaa24:lle.

Johanna Korhonen ei aio itse viedä asiaa eteenpäin.

– Ehkä poliisin kanssa keskusteleminen on auttanut kommentoijia, että he ymmärtävät nyt, mikä on positiivista käytöstä. Saamani törkypostin määrä on vähentynyt. Loppukeväästä sitä ei ole tullut niin paljon, Korhonnen arvioi Kotimaa24:lle.