Piispat kannustavat jokaista rukoilemaan Ukrainan puolesta

 

Rovaniemellä Suomen ja Ukrainan liput liehuvat perjantaina 24.2. klo 9–16 kirkonmäen lipputangoissa. Kirkonkellot soivat vartin ajan keskipäivällä toivoen rauhaa Ukrainaan. Tapahtumakuvitus: Maija Hagberg, Rovaniemen seurakunta

Rauhankellot soivat kirkoissa keskipäivällä ympäri Suomen ensi perjantaina 24.2.2023, jolloin tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat kutsuneet seurakunnat ympäri Suomen osoittamaan tukeaan Ukrainalle perjantaina.
Seurakunnissa myös rukoillaan Ukrainan ja ukrainalaisten puolesta vuosipäivää seuraavana sunnuntaina ja lähiajan jumalanpalveluksissa.
Piispat ovat rohkaisseet seurakuntia järjestämään tukitapahtumia yhdessä muiden tahojen kanssa, rakentamaan yhteyttä Suomeen tulleisiin ukrainalaispakolaisiin sekä tekemään lahjoituksia sota-alueella toimiville avustusjärjestöille.

Ainakin Joensuussa, Kuopiossa, Oulussa ja Salossa soivat kaikkien kirkkojen kellot perjantaina keskipäivällä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Arkkipiispa Tapio Luoma on mukana Turun tuomiokirkon rukoushetkessä, piispa Matti Repo puolestaan rauhanrukouksessa Tampereella, Kiovan puistossa.

Helsingissä rakentuu perjantai-iltana kynttilämeri Tuomiokirkon portaille. Hyökkäyssodan vuosipäivän tapahtuman järjestävät yhteistyössä Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto, valtioneuvoston kanslia ja Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry.

Ortodoksisissakin kirkoissa soitetaan rauhankelloja.

Uspenskin katedraalissa toimitetaan rukouspalvelus rauhan puolesta 24.2. kello 10 suomeksi, englanniksi ja ukrainaksi. Palveluksen jälkeen arkkipiispa Leo pitää lyhyen puheen.

Myös Pohjoismaisten ekumeenisten neuvostojen verkosto kehottaa kristittyjä rukoukseen. Se julkaisi viime kokouksessaan viestin ilmaistakseen kauhua ja huolta, joita sota ja Venäjän armeijan siviileihin ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistamat iskut herättävät.

”Nämä ovat ihmisyyttä vastaan rikoksia, jotka rikkovat kansainvälistä oikeutta. Kirkkoina ja ekumeenisina neuvostoina teemme yhteistyötä kumppaneidemme kanssa Ukrainassa ja ukrainalaisten vastaanottamisessa ja auttamisessa omissa maissamme. Kehotamme Venäjän ortodoksisen kirkon johtoa vastustamaan hyökkäystä ja julmuuksia, joita Ukrainan kansa on kokenut kuluneen vuoden aikana. Meidän tehtävämme seurakuntina on Kristuksen rauhan, rakkauden ja myötätunnon velvoittamina huomioida heikommassa asemassa olevia.”

”Rukoilemme oikeudenmukaisen rauhan puolesta Ukrainassa ja sodan välitöntä loppumista. Vuosi on kulunut Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja kutsumme pohjoismaiset kristityt yhteiseen rukoukseen oikeudenmukaisen rauhan puolesta.”