Kirjoittanut
− Tämä on palvelutehtävä, jossa edustan Kristusta ja hänen kirkkoaan enkä itseäni. Merkittävää on, että monet ihmiset sanovat kantavansa minua ja viran hoitoa rukouksissa, kertoo Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka.
Espoon hiippakunnan piispan vihkimismessussa helmikuussa huomiota herätti liturgisena värinä punainen. Se toi ekumeenisen tuulahduksen kirkoista, joiden parissa piispaksi vihitty, teologian tohtori Kaisamari Hintikka oli edelliset vuotensa työskennellyt. Kirkon liturgisessa elämässä punainen edustaa Pyhää Henkeä.
Punainen on myös Hintikan piispankaavun väri. Uudelle piispalle on tärkeää, että Pyhän Hengen läsnäoloa voi rukoilla monin tavoin, myös värein. Kaisamari Hintikalle, 51, piispuus on virka, jossa kirkko ja Kristus itse kutsujana kantavat. Ulkoiset merkit, piispansauva, -kaapu ja päivittäin kannettava risti, merkitsevät kutsuviran päälle pukemista.
− Se on jotain minua suurempaa. Tämä on palvelutehtävä, jossa edustan Kristusta ja hänen kirkkoaan enkä itseäni. Merkittävää on, että monet ihmiset sanovat kantavansa minua ja viran hoitoa rukouksissa. Toivon pysyvän kirkkaana mielessä, että kutsu tulee Kristukselta ja seurakunnalta.
Seurakunnan kasvatti
Kaisamari Hintikan elämässä johdatus on ilmennyt hetkissä, jolloin hän on kokenut tulleensa kutsutuksi. Hän ei olisi hän ilman Helsingin Käpylän seurakunnan päiväkerhoa ja kerho-, nuoriso- ja rippikoulutyötä. Seurakuntaneuvostossa vanhat konkarit ottivat 18-vuotiaan vastaan varteenotettavana luottamushenkilönä ja tukivat kasvuvaiheessa.
Rippikoulun jälkeinen päätös lähteä opiskelemaan teologiaa oli ainoa oikea vaihtoehto. Teologian maisterin sisäisen kutsun kirkon virkaan vaimensi vuosiksi halu jäädä yliopistolle tutkijaksi, kunnes kutsu aktivoitui ja johti papiksi vihkimikseen. Työskenneltyään 2,5 vuoden sopimuksesta vuoden Euroopan kirkkojen konferenssissa, mitä varten hän oli puolison ja lapsen kanssa lähtenyt Geneveen, tuli toinen merkittävä kutsu.
Kuusi ja puoli vuotta Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä avarsi maailmaa ja teologiaa ja kirkasti näkyä siitä, miten monin tavoin kirkot maailmalla elävät ja julistavat evankeliumia sanoin ja teoin.
Tuomisenaan piispa Hintikka mainitsee myös vuoropuhelun taidon, johon kuuluu keskeisenä osana kuunteleminen. Sitä taitoa kirkossa olisi Hintikan mielestä hyvä harjoitella ohi puhumisen ja yli huutamisen sijaan.
Kutsu yhteyteen
Lähetys ja ekumenia kuuluvat Kaisamari Hintikan työhistoriaan. Hänen väitöskirjansa vuonna 2000 käsitteli Romanian ortodoksista kirkkoa osana sosialistisen valtion ulkopolitiikkaa ja ekumeenista liikettä.
Piispa korostaa, että seurakunnan ja jokaisen kastetun kristityn tehtävä on osallistua Jumalan lähetykseen tässä maailmassa ja toteuttaa sitä oman elämänsä kautta. Ekumenia taas on yksi kirkon peruskutsuista ja vastausta Kristuksen itsensä rukoukseen, että kaikki olisivat yhtä. Kristus on suurempi kuin eettiset tai teologiset erimielisyydet. Kristus kutsuu joka päivä tietoisesti rakentamaan yhteyttä.
− Jumalan mission lähtökohta on, että kaikkia kutsutaan, emmekä määrittele, minkälainen pitää olla voidakseen ottaa kutsun vastaan.
Hintikan mukaan media on yhä suuremmalle joukolle päivittäinen todellisuus ja yhteisö. Siksi kirkon jäsenten ja työntekijöiden on hyvä olla aktiivisesti läsnä, kutsua ja etsiä heitä, joita ei kasvokkain kohdata.
− Medialähetystyön kautta tavoitetaan ihmisiä ympäristöissä, joissa kirkon perinteinen toiminta on joko poliittisista tai maantieteellisistä syistä haastavaa. Toisaalta työ vahvistaa kristittyjä uskossa kasvamisessa, toisaalta tukee seurakuntien pappeja ja muita työntekijöitä tarjoamalla teologista ruokaa.
Yhteinen näky
Vuonna 2004 perustetun Espoon hiippakunnan kolmas piispa iloitsee, että sen keskenään erilaisia, kaupungissa ja maaseudulla eläviä seurakuntia yhdistää näky tehtävästä elää ja todistaa yhdessä hiippakuntana, kirkkona ja kristittyinä, vaikkei kaikista asioista olla samaa mieltä. Näky, että yhdistävät asiat ovat erottavia asioita suurempia ja vahvempia.
Kansainvälistyvässä hiippakunnassaan Hintikka on huomannut, että seurakunnat ovat hyvin kantaneet vastuuta maahanmuuttajista. Hän pitää hyödyllisenä omaa kokemustaan siitä, kuinka vaikeaa liittyminen uuteen yhteiskuntaan on.
− Siinä tarvitaan vastaanottajia, jotka ovat halukkaita auttamaan, sekä avoimuutta uusille tulokkaille, jotka haluavat tuoda lahjojaan yhteiseen pöytään.
Toivo Kristuksessa
Tuoreena piispana Kaisamari Hintikka oli mukana Että meillä olisi toivo -paastokirjeessä, jossa piispat vetosivat ympäristöä varjelevien toimien ja kristillisen toivon puolesta.
− Koska ilmastoahdistus lamauttaa ihmisen helposti, on tärkeää, että kirkossa voimme nostaa katseemme ympäröivää välitöntä todellisuutta kauemmas. Kristillinen toivo nousee uskosta ja elää jatkuvassa vuorovaikutuksessa rakkauden kanssa. Toivo on Kristuksessa. Kirkon sanomasta ei tule unohtaa Kristuksen kirkastamista ja sitä kautta toivon rakentamista tässä maailmassa.
Haastattelu on julkaistu huhtikuun Lähde-lehdessä 2/2019.
