Opetushallitus päivitti ohjeitaan – päiväkodin juhlissa voi olla uskonnollisia elementtejä, mutta ei rukousta

 
 

Kuvituskuva: Pixabay

Varhaiskasvatukselle on laadittu täsmennetty ohje siitä, mitä tulee huomioida, kun järjestetään juhlia ja uskonnollisia tilaisuuksia sekä katsomuskasvatusta. Opetushallitus on aikaisemmin julkaissut vastaavat ohjeet esi- ja perusopetukseen sekä toiselle asteelle.

Päivitetyt ohjeet koskevat varhaiskasvatuksen yhteisten juhlien sekä uskonnollisten tilaisuuksien ja katsomuskasvatuksen järjestämistä. Opetushallituksen tiedotteen mukaan ohje noudattaa aiemmin julkaistun vastaavan esi- ja perusopetuksen ohjeen periaatteita ja ottaa huomioon perusopetuslain mukaisen uskonnon ja omantunnon vapautta koskevat säännökset.

 Yhtenäinen ohjeistus varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja edelleen perusopetukseen ja toiselle asteelle edistää koulutuksellista tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja kulttuurisen moninaisuuden arvostamista. Myös kasvatuksen ja koulutuksen järjestäjiltä on tullut toiveita yhtenäisen ohjeistuksen päivittämisen suhteen. Siksi oli tärkeää, että myös varhaiskasvatuksen ohje päivitettiin, sanoo kasvatus, koulutus ja osaaminen -päätoiminnon johtaja Jarkko Niiranen

Ohjeiden aihepiiriä koskeviin säädöksiin ei ole tullut muutoksia, mutta ohjeisiin on tehty täsmennyksiä ja täydennyksiä muun muassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintöjen ja ylimpien laillisuusvalvojien uusimpien ratkaisujen pohjalta. Ohjeissa on muun muassa otettu kantaa uskonnollisen tilan käyttöön juhlien pitopaikkana.  

Yhteiset juhlat kuuluvat kaikille lapsille 

Ohjeistuksessa korostetaan, että yhteiset juhlat ovat kaikille varhaiskasvatuksessa oleville lapsille tarkoitettuja. Lisäksi ohjeissa muistutetaan, että juhlien vietossa tulee ottaa huomioon lapsiryhmään kuuluvien lasten erilaiset kulttuuritaustat. 

Ohjeessa on täsmennetty, että yhteiset juhlat eivät voi olla uskonnollisia tilaisuuksia, eikä niille järjestetä vaihtoehtoisia tilaisuuksia. Juhliin voi kuitenkin sisältyä uskontoon viittaavia yksittäisiä elementtejä, jotka ovat suomalaiseen kulttuuriin liittyviä traditioita.  

Yhteisillä juhlilla vahvistetaan lasten, henkilöstön ja huoltajien yhteenkuuluvuutta ja osallisuutta tukevaa toimintakulttuuria, opetushallituksen tiedotteessa todetaan. 

Uskonnolliset tilaisuudet järjestettävä erillään muusta toiminnasta 

Varhaiskasvatuksen uskonnolliset tilaisuudet tulee järjestää erillään muusta toiminnasta ja niille on aina järjestettävä vaihtoehtoista toimintaa, joka on tavoitteiltaan samankaltaista uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta. 

Ohjeessa on täsmennetty, että uskonnollisia tilaisuuksia ei voida järjestää, jos esimerkiksi varhaiskasvatuksen tilat tai henkilöstöresurssit eivät mahdollista uskonnollisten tilaisuuksien tai niille vaihtoehtoisen toiminnan järjestämistä ohjeiden mukaisesti. 

Varhaiskasvatuksessa katsomuskasvatus on kaikille tarkoitettua uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta pedagogista toimintaa.   

Ohjeessa tarkennetaan myös, että katsomuskasvatus ei voi pitää sisällään uskonnon harjoittamista, esimerkiksi ruokarukousta tai jumalanpalvelusta.  

Huoltajia tiedotettava ajoissa ja riittävästi

Päivitetyssä ohjeessa on täsmennetty aiempaa selvemmin varhaiskasvatuksen järjestäjän tiedottamisvastuuta sekä yhteistyötä huoltajien kanssa. 

Huoltajia tulee tiedottaa riittävän ajoissa ja riittävällä tarkkuudella, onko kyse varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksesta, uskonnollisesta tilaisuudesta vai muusta tilaisuudesta. Lisäksi huoltajalla tulee aina olla mahdollisuus ilmoittaa, osallistuuko lapsi uskonnolliseen tai sille vaihtoehtoiseen tilaisuuteen. 

Seuraavaksi:

Kirkkohallituksen kansliapäälliköksi valittiin Niilo Pesonen