Nooan arkki rakenteilla Kentuckyssa

 

Kentuckyn osavaltiossa Yhdysvalloissa suunnitellaan jäljennöstä Nooan arkista. Rakennelmasta on tarkoitus tehdä alkuperäisen kokoinen. Arkki rakennetaan osaksi Ark Encounter nimistä teemapuistoa.

Aidon vaikutelman luomiseksi arkkiin hankitaan myös eläimiä ja näyttelijöitä havainnollistamaan Raamatun kertomusta Nooan arkista. Teemapuiston rakennusoperaatiossa on huomioitu kestävänkehityksen periaatteet pyrkimällä mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen.

Rakennushanke on herättänyt osavaltiossa keskustelua suhtautumisesta luomisoppiin.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Jos tämä rakennusoperaatio on Raamatun tekemistä eläväksi ja sen tapahtumien esittelyä julkisesti niin silloinhan hallitus kustantaa uskonnon edistämistä. Korkeimmassa oikeudessa sanotaan, että valtio ei voi toimia niin, kritisoi Erwin Chemerinsky Californian yliopiston lakitieteellisestä tiedekunnasta.

Rakennushankkeen johtaja Mike Zovath ei näe asiassa ongelmaa.

– Tämä on hieno mahdollisuus esitellä tarkkaa Raamatuun pohjautuvaa tietoa niille ihmisille, joita asia kiinnostaa, Zovath perustelee.

Nooan arkin lisäksi teemapuistoon rakennetaan muun muassa Baabelin torni ja ensimmäiseltä vuosisadalta oleva lähi-idän kylä. Rakennustöiden arvellaan työllistävän noin 900 ihmistä. Puisto on suunniteltu valmistuvaksi vuoteen 2014 mennessä. Ensimmäiselle vuodelle odotetaan 1,6 miljoonaa vierailijaa.