Naistenpysäkillä matkattiin hallinnan harhasta silleenjättämisen riemuun

Kuva; Minttumaria Ukkonen

Elämänhallinnasta puhuminen on sietämätöntä. Se antaa meille aivan vääränlaisen viestin, sillä emmehän me ihmiset voi hallita elämää. Elämäntilanteita sen sijaan voimme jossain määrin hallita, toteaa Annukka Häkämies.

Länsimaisessa kulttuurissa meidän on vaikea hyväksyä avuttomuutta. Yritämme hallita kaikkea. Äärimmilleen asia menee, kun haluamme ottaa käsiimme sellaisiakin asioita, jotka eivät meille kuulu: syntymän ja kuoleman. Kun Jumala poistetaan meidän maailmastamme, tulee näkyviin se, miten haluamme itse valtaa. Muokkaamme lainsäädäntöäkin mahdollistamaan tällaisen. Huomaamatta me muutamme maailmankuvaamme ja ihmiskäsitystämme. Esimerkiksi kristittynä ajattelen elämän alkavan hedelmöityksestä. Mutta laki määrittelee sen alkavan toiseen aikaan, ikään kuin elämän alkaminen olisi vain sopimus.  Todennäköisesti Suomeen tehdään tulevaisuudessa myös eutanasialaki, arveli Tampereen ammattikorkeakoulun eläkkeelle jäänyt mielenterveystyön lehtori Annukka Häkämies Karkun evankelisen opiston Naistenpysäkki-tapahtumassa viime viikonloppuna.

Jumala loi alunperin meidät omaksi kuvakseen. Syntiinlankeemuksessa se kuva turmeltui, ja jotakin tärkeää hävisi. Vaikka ihminen kuinka paljon tutkisi itseään, aina jää jotain, mitä emme voi ymmärtää.  Häkämies kertoi olevansa huolissaan siitä, millaisista asioista ihmisillä ajatellaan olevan oikeus päättää itse.

–         Jos meillä ei ole ketään, jolle vastata omasta elämästämme, niin silloin on ymmärrettävää että ihminen ottaa itselleen oikeuden vastata ja päättää kaikesta. Näin kauas me olemme tulleet siitä, että luottaisimme Jumalaan kaikissa asioissamme.

Jumalan luomistyön sivuuttamisella on aina seurauksensa

Ihmisen ajatellaan voivan valita itse jopa sukupuolensa. Vaikka onkin totta, että on olemassa pieni joukko ihmisiä, jotka syntyvät ikään kuin väärään kehoon, on huolestuttavaa, että kymmenessä vuodessa näihin tutkimuksiin hakeutuvien ihmisten määrä on kahdeksankertaistunut. Se on syntiinlangenneen maailman ilmiö. Häkämies kertoi surevansa sitä, että tämän ilmiön vuoksi yritämme saada uudenlaista kasvatusta lapsillemme esimerkiksi niin, että lapsen pitäisi saada itse valita, onko hän tyttö vai poika.

–         Emme kuitenkaan saisi altistaa lapsia tällaiselle epävarmuudelle. Suurin osa maailman ihmisistä on sukupuoleltaan kuitenkin juuri se miksi syntyy. Kaikki pienet ihmisethän miettivät kuka minä olen, ja välillä lapsi haluaisi olla tyttö, välillä poika. Se on aivan normaalia. Mutta emme saisi sekoittaa sitä asiaa lisää. Maailman aika on sellainen, että haluamme hallita myös tätä Jumalan luomaa järjestystä ja taistella sitä vastaan.

Ihminen haluaisi olla vapaa biologisista ja hengellisistä perusteista. Mutta tällaisella vapaudella on aina hintansa, Häkämies muistutti.  Jos rikomme luomistyötä tai sivuutamme sen, sillä on väistämättä seurauksensa. Ja niitä seurauksia me olemme jo Suomessakin huomanneet. Voimme vapauttaa asioita lakien avulla itse päätettäviksemme, mutta emme voi vapauttaa niitä Jumalan luomasta järjestyksestä. Vapauden huumassa me muutumme muuksi kuin meidän on tarkoitus olla. Esimerkiksi tästä voisi mainita ihmisen rinnastamisen eläimiin eutanasiasta puhuttaessa. Ihmisellä sanotaan olevan oikeus lopettaa kärsimyksensä, koska kärsivät eläimetkin voidaan lopettaa. Työelämässä ihmisiä pidetään kuin koneina ja sivuutetaan se, että Jumala on luonut meistä rajallisia olentoja. Ihmistä ei voi vain siirtää pois käytöstä ja korvata toisella, tehokkaammalla.

Hallinnan harha sairastuttaa

Häkämies kertoi, että Jatkuva yritys hallita liikaa on ihmiselle myös fyysinen stressi. Työssään paljon vastuuta kantavat vievät usein huomaamattaan hallitsemisen mukanaan kotiinkin. On myös olemassa sairauksia, jotka liittyvät hallinnan ongelmiin, ja nekin ovat lisääntymässä. Sellaisia ovat esimerkiksi riippuvuudet ja syömishäiriöt. Ruuasta on tullut joillekin kuin uusi uskonto. On valtavasti erilaisia ruokaohjelmia ja ruokaan liittyviä filosofioita. Ihmiset kaipaavat sitä, että olisi jokin asia josta voisi pitää tiukasti kiinni. Toisinaan tämä saattaa siirtyä mielessämme Jumalasta ruokaan.

Mistä tähän on tultu? Häkämiehellä oli asiasta oma näkemyksensä. Länsimaisessa kulttuurissa arvostamme kovasti sitä, että lapset pärjäävät ja selviävät mahdollisimman nopeasti kaikesta itse. Äidit saattavat jopa kilpailla siitä, kenen lapsi itsenäistyy ja oppii taitoja nopeimmin. Jätämme hyvin pieniäkin lapsia selviämään asioista, joita heidän ei pitäisi vielä tehdä itsenäisesti.  Kärjistetysti voisi sanoa, että poliitikotkin ajavat sellaisia lainsäädäntöjä, että saisimme mahdollisimman pian lapset päiväkodista työelämään, hän naurahtaa.

–         Mutta emmehän me pyydä jokeakaan kiirehtimään, tai lunta satamaan nopeammin. Tiedämme ettemme voi kiirehtiä luonnon lakeja, asioita jotka Taivaan Isä on laittanut tapahtumaan omalla oikealla ajallaan. Mutta kun ajattelemme ihmistä, niin äkkiä haluaisimmekin hallita sitä, kuinka nopeasti joku asia pitäisi tapahtua.

Vaikka vaatimista tietyissä rajoissa tarvitaankin, jotta lapsi oppisi asioita, joskus vaatimukset kasaavat päällemme kuormia joita meidän ei kuuluisi kantaa. Esimerkiksi sota-aikana eläneet naiset joutuivat hoitamaan sekä miesten että naisten työt.  Sitä kautta he saattoivat omaksua vääränlaisen pärjääjän ja selviytyjän roolin, jonka sitten tiedostamattaan siirsivät omille lapsilleen. Nykyajan naiset saattavat yhä kantaa näitä taakkoja. Vaadimme liian paljon itseltämme, ja sitten myös muilta. Uskovilla se voi johtaa siihen, että alamme arvioida muiden uskoa ja uskonkäsityksiä. Alamme kilpailla siitä, kuka meistä on Jumalan täydellisin lapsi. Silloin hukkaamme samalla armonkin.

–         Naiset ovat toki usein hyvin taitavia toimimaan samanaikaisesti monissa vaativissa rooleissa, mutta kuitenkin se saattaa johtaa täydelliseen uupumiseen. Yritämme ottaa vastuullemme myös miesten roolin hoitamisen. Miesten osuus ja tarpeellisuus yhteiskunnassa on hämärtynyt. Onko se todellista tasa-arvoa, johon kannattaa pyrkiä, vai onko kyse kuitenkin siitä, ettemme osaa tai halua päästää irti haalimastamme vallasta?

Itsensä hyväksyminen johtaa muidenkin hyväksymiseen

Häkämies toivoisi että Raamatusta löytyvää rakkauden kaksoiskäskyä kutsuttaisiin mieluummin kolmoiskäskyksi. Siinä puhutaan myös itsensä rakastamisesta. On tärkeää oppia katsomaan itseään armollisesti ja hyväksyen. Muuten on todella vaikeaa tehdä niin muillekaan. Hän on työnsä kautta kohdannut lukemattomia ihmisiä, jotka ulospäin näyttävät hyvinkin itseriittoisilta, mutta heidän sisällään on kuitenkin kuin pieni lapsi, joka kyselee onko hänellä mitään arvoa. Itsensä rakastaminen on myös itseensä ja tarpeisiinsa tutustumista. Vajavuutensa huomaaminen saa ihmisen nöyräksi, mutta tekijämme kautta voimme nähdä myös sen, että olemme arvokkaita ja tärkeitä.

–         Olemme joskus hirvittävän julmia itsellemme. Voisimme opetella sitä, että me olemme itse myöskin se lähimmäinen, se jota pitää rakastaa. Me tarvitsemme syliä. Lapselle syli on konkreettinen lohdutuksen paikka, mutta läpi elämän me olemme sylinkaipuisia ihmisiä. Lapsen ensimmäiset vuodet määrittävät paljon asioita tulevaisuudesta. Tietysti olisi ihanne, että jumala olisi siunannut meitä lapsuudessa sellaisella sylillä joka ottaa vastaan, katsoo ihaillen ja hyväksyen. Lapsen logiikka rakastamisesta on mielenkiintoinen. Me aikuiset kristityt ajattelemme, että meidän pitää hoitaa lähimmäisiämme, koska he ovat arvokkaita ja tärkeitä. Mutta lapsen logiikka menee toisin päin. Hän ajattelee, että koska hän saa olla sylissä ja häntä hoidetaan, asian täytyy olla niin, että hän on ihana ja rakastettava. Tätä samaa toivoisin, että me voisimme kokea läpi elämän.

Aikuisellakin on sylin kaipuu

Joskus ihmisen vaikeimmat traumat tulevat siitä, että hän on aivan pienenä joutunut eroon sylistä, jota hän olisi tarvinnut kasvaakseen. Jumala on onneksi rakentanut maailman niin, että voimme myöhemmin saada korjaavia kokemuksia. Toisinaan pelastuskeinoksi nousee Raamatun jae tai rukous, jonka oma äiti tai vaikka mummo on meille lapsena opettanut. Se nousee sisältämme ja muuttuu eläväksi, vaikka se olisi vuosia ollut vain ulkoa opeteltuja sanoja.  Jumalan kasvojen edessä me olemme aina hänen rakastamiaan lapsia.

Silleenjättämisen riemu syntyy siitä, kun otamme oppia taivaan linnuista, jotka eivät huolehdi tarpeettomasti, tai kanna taakkoja jotka eivät heille kuulu. Voisimmeko me oppia luottamaan Jumalaan niin paljon? Häkämies kertoi Martti Lutherin sanoneen, että jos Jumala antaisi auringon nousta vain kerran vuodessa, viettäisimme silloin suurta kiitos- ja ilojuhlaa, mutta kun se tapahtuu joka päivä, ei kukaan ihminen ajattele, että siitä tulisi kiittää. Löytyisikö meillekin sellainen jokapäiväinen kiitosmieli, kuten pienellä lapsella on, että näkisimme joka päivä monia ihmeellisiä asioita ja hämmästelisimme ja ihastelisimme niitä? Voimme luottaa itsemme hyvän Jumalan käsiin. Jeesus on vienyt jo ristille kaikki taakkamme, miksi enää kantaisimme niitä? Ja onhan hän luvannut huolehtia myös pienemmistä asioistamme, Häkämies rohkaisi.

Elämä 2016 Artikkelibanneri 300×250