Kirjoittanut
Vuonna 1901 perustetun Naislähetysliiton tarkoitus oli tukea naisevankelistoja ja edistää evankeliumin leviämistä. 120 vuodessa evankelistan tehtävä on muuttunut paljon eikä enää nähdä tarvetta vain naisille suunnatulle yhdistykselle.
Naislähetysliiton ensivuosikymmeninä evankelistat olivat niin kutsuttuja perinteisiä evankelistoja, jotka usein työpareina kyselivät suuntaa Jumalalta, kulkivat jalkaisin tai suksilla kylästä kylään kirjalaukku ja soitin mukana. Päivällä osallistuttiin talon töihin ja iltaisin pidettiin kokouksia.
Naislähetysliitto perustettiin vuonna 1901 Vapaakirkon eli silloisen Vapaan Lähetyksen piiriin. Kuutisen vuotta aiemmin perustettuun Saarnaajaliittoon eivät naiset voineet liittyä jäseniksi, eikä toisaalta nyt pelkästään uskoville naisille perustettava yhdistys kilpailisi Saarnaajaliiton kanssa. Liitos tarkoitus oli tukea naisevankelistoja ja edistää evankeliumin leviämistä.
Rakennemuutos muutti evankelistan tehtäviä
Liiton toiminnassa on ollut eläväisempiä ja hiljaisempia kausia, mutta esimerkiksi vuonna 1923 toiminnan virkistyttyä jäsenmäärä oli kohonnut 298 henkeen. Paikallisosastoja oli 14 ja liiton jäsenistä 54 oli hengellisessä työssä, seitsemän lähetystyössä ja useimmat muut piirilähetysten lähetteinä.
Vuosikymmenten vieriessä yhteiskunta ja työn luonne muuttuivat. Kiertämisen sijaan evankelistat alkoivat toimia paikallisesti tai maakuntatyössä ja kokouksia pidettiin kotien sijaan seurakunnissa.
Maakuntatyö oli voimissaan vielä silloin, kun Helena Penttilä ryhtyi evankelistaksi yli 40 vuotta sitten. Hän on toiminut kymmenen viime vuotta Tienaukaisijoiden hallituksen puheenjohtajana ja luovutti viestikapulan vuodenvaihteessa Salme Annalalle.
Vuosikymmenten aikana yhteiskunta on muuttunut ja samalla maakuntatyö kuihtunut.
– Sukupolvet ovat vaihtuneet ja uudet jatkajat tulleet maanviljelyspaikkakunnille. Kylillä saattaa olla muutama isompi maatila, kun pienemmät eivät kannata. Nämä ovat rajoittaneet työtä ihan luonnollisesti, Penttilä pohtii.
Ulospäin suuntautuvaan työhön keskitytään kaupungeissa isommin panoksin ja evankelistat vierailevat lähinnä seurakunnissa. Monilla pienillä seurakunnilla ei kuitenkaan ole varaa maksaa evankelistan vierailusta.
Tarvitaanko naisten yhdistystä enää?
Yhdistyksen nimi muutettiin Naislähetysliitosta Tienaukaisijoiksi vuonna 2015. Historiaa ajatellen muutos oli iso askel, sillä samalla sääntömuutos salli myös miesjäsenet muutoinkin kuin kannatusjäseninä, jotka mainitaan jo vuoden 1922 sääntöuudistuksessa.
– Naislähetysliitto sitoo ajatukset pelkästään naisiin, ja liittomme jäseniksi alkoi pyrkiä myös miehiä, Helena Penttilä kertoo.
Hieman yli 300 jäsenen joukosta noin 10 prosenttia onkin miehiä, kertoo Salme Annala.
Mistä kertoo se, että pelkästään naisille suunnattu yhdistys on tullut tarpeettomaksi 120 vuodessa? Tasa-arvostako?
Ainakin se kertoo yhdistysten luonteiden muutoksesta ja tehtävien eriytymisestä: Saarnaajaliitosta tuli Työntekijäliitto vuonna 1990. Jo kaksi vuotta aiemmin Saarnaajaliiton työntekijäpäiville olivat tervetulleita myös naistyöntekijät ja liittoon kutsuttiin naisia mukaan vuonna 1989, mutta vuosikymmenen vaihteessa sääntömuutos varsinaisesti avasi liiton kaikille työntekijöille sukupuolesta riippumatta. Naislähetysliitto jatkoi vielä tuolloin toimintaansa entiseen tapaan. Ja toisaalta Naislähetysliiton, sittemmin Tienaukaisijoiden, painotus on siirtynyt nimenomaan evankelistojen tukemisesta enemmän kurssien ja tapahtumien järjestämiseen.
– Alkuaikaan Naislähetysliiton toiminta oli naisten työn tukemista, mutta yhtä lailla miehet tarvitsevat Sanan opetusta ja sielunhoidollista opetusta, mitä naistenpäivät pitkälti ovat olleet, Salme Annala pohtii.
Sielunhoidolle on kysyntää
Nykyisin Tienaukaisijoiden työn ytimessä ovat kurssit ja tapahtumat. Niitä on järjestetty toki menneinäkin vuosikymmeninä, ensimmäinen naistenleiri pidettiin vuonna 1948. Naislähetysliiton historian aikana vuosittaiset virkistyspäivät ja vuosikokous keräsivät erillään toimineita evankelistoja yhteen, nyt ne keräävät kokoon naisia eri seurakunnista ja kirkkokunnistakin.
Valtakunnalliset naistenpäivät ovat suurin ja suosituin vuosittainen tapahtuma, jotka vetävät ihmisiä 70 osallistujasta parhaimmillaan sataan kävijään. Aiheet ovat yleensä sielunhoidollisia, kuten sisäistä paranemista ja peloista vapautumista.
– Tänä päivänä ihmiset tarvitsevat tosi paljon sielunhoitoa, Salme Annala tiivistää.
Niin ikään vuosittaisille Raamattu- ja rukouspäiville ei ole sukupuolirajoituksia, ja niissä keskiössä on nimenkin mukaisesti raamatunopetus.
– Koko ajan taustalla on ollut yhteyden pitäminen vielä vanhempiin evankelistoihin, mutta samalla kurssien tarkoitus on ollut tulla tämän päivän tasolle. Samalla on haluttu auttaa seurakuntia, sillä on seurakunnalle rikkaus, kun joku saa uudistua ja kokea Jumalan siunauksen kurssilla, Helena Penttilä kertoo.
Tienaukaisijat juhlii 120-vuotista taivaltaan tämän vuoden marraskuussa.
Pääasiallisina lähteinä on käytetty Eila Hämelinin ja Vappu Rautamäen teosta Tienraivaajat — Vapaakirkon naiset ilosanoman viejinä (Päivä Osakeyhtiö 2001) ja Vapaakirkon vuosikirjoja.
