Mutavyöryt veivät talot Boliviassa – ”Rankkasateiden tuloa ei voi enää ennustaa. Luulen, että se johtuu ilmastonmuutoksesta”

”Kaduilla näkee yhä enemmän lapsia töissä”, kertoo pastori Emilio Aslla Flores. Hän kasvoi kaivosmiehen poikana ja teki rakennustöitä voidakseen jatkaa opintojaan isän kuoltua.

Suomen Lähetysseura on myöntänyt 10 000 euroa katastrofiapua Boliviaan. Sillä autetaan rankkasateiden ja mutavyöryjen takia kodittomaksi jääneitä perheitä pääkaupunki La Pazissa.Mutavyöryt

Teksti: Marjatta Kosonen

Jalkapallokentälle pystytetyssä leirissä asuu nyt 148 perhettä, joiden talot tuhoutuivat mutavyöryissä huhtikuun lopussa. Onnettomuudessa jäi kodittomaksi 180 perhettä, noin 400 ihmistä ja kuusi katosi. He ovat todennäköisesti kuolleet.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

– Kukaan ei uskonut, että tällaista voisi tapahtua vielä huhtikuun lopussa. Säätila näyttää muuttuneen täysin, ja rankkasateiden tuloa ei voi enää ennustaa. Luulen, että se johtuu ilmastomuutoksesta, pohtii pastori Emilio Aslla Flores, Bolivian evankelisluterilaisen kirkon johtaja.

Äidit ja perheet ensin

Suomen Lähetysseuran antama katastrofiapu menee perille Bolivian evankelisluterilaisen kirkon kautta. Tuhoalue sijaitsee 5 kilometrin päässä kirkon toimistolta.

Apua annetaan varsinkin lapsiperheille ja raskaana oleville naisille sekä vammaisille ihmisille. Heille jaetaan muun muassa kuivaruokaa ja hygieniatuotteita, kuten saippuaa, wc-paperia, lasten vaippoja, pesuaineita ja naisten hygieniatuotteita.

Lapset töissä kaduilla

Pastori Emilio Aslla saapui tällä viikolla vierailulle Suomeen. Aslla johtaa Bolivian evankelisluterilaista kirkkoa, joka on Etelä-Amerikan ainoa alkuperäiskansoista muodostuva kirkko. Jäseniä on noin 18 000.

– Meidän tehtävämme on taistella sen puolesta, että kaikilla Boliviassa olisi ihmisarvoinen elämä, sanoo Emilio Aslla.

– Bolivia on ainoa maa maailmassa, joka on laillistanut lasten työnteon. Lasten työnteko on suuri haaste. Asioiden ei pitäisi olla näin.

Lapsia ajaa työhön perheiden köyhyys, maaltamuutto ja se, että lapsille maksetaan aikuisia vähemmän palkkaa. Lapsia työskentelee kaduilla kengänkiillottajina, linja-autoyhtiöissä, sokeriruoko- ja pähkinäviljelmillä sekä kaivoksissa.

Ideoita Suomesta

Suomen Lähetysseura tukee kirkon kautta köyhien lasten koulunkäyntiä La Pazissa ja erityislasten koulunkäyntiä Cobijan kaupungissa. Kaivosalueen lapsia autetaan tukiopetuksella ja ammatillisella koulutuksella kaivostyöläisten yhdistyksen CEPROMIN kautta.

Emilio Aslla haluaa vierailullaan tutustua siihen, miten opetus on järjestetty esikouluissa ja kouluissa Suomessa. Ensimmäisenä päivänään Aslla kävikin jo espanjankielisessä La Casita –päiväkodissa Helsingissä.

Pastori Emilio Aslla osallistuu Lähetysjuhlille, jotka ovat 17.-19.5. Jyväskylässä yhdessä Kirkkopäivien kanssa. Niillä siunataan lähetystyöhön 15 uutta työntekijää, muun muassa filosofian maisteri Jaakko Lavonius Boliviaan.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan