Musiikki toimii sairaalasielunhoitajan työvälineenä

 

– Perheen kanssa yhdessä musisointi on ihan parasta ajanvietettä, Tuula Portin summaa. Kuva: Philippe Gueissaz

Tuula Portin rakastaa virsiä. Mitä vanhempia, sitä parempia sanoituksia ja syvällisempiä tekstejä niistä löytyy.

Tuula Portinin (os. Polvi) lapsuudenkodissa musiikki soi yleensä aina. Isä oli aikoinaan soittanut tanssiorkesterissa saksofonia. Molemmat veljet soittivat kitaraa ja heillä oli omat bändinsä. Sisar puolestaan soitti haitaria.

– Itse en koskaan innostunut mistään soittimista, mutta lauloin mielelläni. Muistan olleeni aika monena jouluna koulun joulujuhlassa laulamassa yksinlaulua, muistelee Portin lapsuuttaan.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Erilaisten elämänvaiheiden kautta ja uskoontulon myötä Tuula Portin päätyi opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan. Lapualaistyttö ei osannut kuvitellakaan kuinka suuressa osassa musiikki tulisi olemaan hänen työssään.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan sairaalasielunhoitajana Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä hän kohtaa paljon sairauksien ja surun murtamia ihmisiä. Viikoittain tulee tilanteita, joissa potilas toivoo laulettavan jonkin tietyn virren.

– Noin 13 vuoden aikana on tullut ehkä vain kerran vastaan sellainen virsi mitä en osannut. Itse asiassa täytyy sanoa, että teologisessa tiedekunnassa yksi mieleisin kurssi oli virsilaulukurssi. Me kutakuinkin taidettiin kahlata virsikirja läpi. Ajattelin aina, että ihanaa kun pääsee taas laulamaan virsikirjan virsiä, Portin kertoo.

Laulaminen ilman säestystä kuulostaa haasteelliselta, mutta Portin kertoo laulamisen sujuvan luonnostaan. Toisinaan potilas saattaa yhtyä mukaan laulamaan, mutta usein on myös potilaita, jotka haluavat vain kuunnella, osa ei välttämättä jaksaisikaan laulaa. Musiikki toimiikin Portinin työssä yhtenä tärkeänä työvälineenä.

Hengellisellä musiikilla ja virsillä on ihmisten sydämissä iso merkitys, ja ne toimivat myös sielunhoidollisena lohduttavana asiana.

 

Tienä Jeesuksen luo

Portin rakastaa virsiä. Mitä vanhempia, sitä parempia sanoituksia ja syvällisempiä tekstejä niistä löytyy. Vuosia sitten hän oli ajatellut, että olisi mukava joskus tehdä levy itselle rakkaista virsistä. Vuonna 2014 ilmestyi Viisikielinen-laulukirja, joka on viidesläisten liikkeiden yhdessä kokoama.

– Kansanlähetys on ollut hengellinen kotini nämä vuodet, kun olen ollut uskossa, joten oli luontevaa lähteä tekemään levyä, jossa laulut on kerätty Viisikielisestä-laulukirjasta.

Vastikään ilmestyi Tuulan toinen äänite Sinun varaasi kaiken laitan (Aikamedia), jossa myös tytär Emilia esiintyy. Mitään varsinaista suosikkikappaletta Tuula ei levyltä halua nimetä, koska kappale voi olla tänään toinen kuin huomenna.

– Musiikki on itselleni niin mielialajuttu, että eri kappale puhuttelee eri päivinä. Toisaalta pakko sanoa, että pidän kuitenkin eniten niistä kappaleista, joissa Emilia laulaa mukana, Portin toteaa.

Äänitteiden tekemisessä motivaatio tulee suuremmasta tarkoituksesta.

– Tärkeä toive ja tavoite levyjeni suhteen on se, että niiden kautta kuulija voisi löytää tien Jeesuksen luokse.

 

Parasta ajankäyttöä

Suojatakseen omaa jaksamistaan Portin on nykyisin pyrkinyt rajaamaan seurakuntavierailuja yhteen kertaan kuukaudessa. Tämän vuoden seurakuntavierailut ovat pääosin puhujavierailuja, osaan niistä liittyy myös laulua.

Portinien lapset harrastavat kaikki musiikkia, vävy soittaa pianoa ja Tuulan puoliso Ismo soittaa Cajon-rumpua.

– Yhdessä musisointi on ihan parasta ajanvietettä, Portin summaa.

Pia Vilkman

 

Tuula Portinilta ilmestyneet

–  äänitteet: Sinun varaasi kaiken laitan ja Risti vain jäljelle jää (Aikamedia)

–  lasten kuvakirja: Roosa Sairaalassa (Päivä Osakeyhtiö)