Minkälaisen piispan Turun arkkihiippakunta saisi Heikki Arikasta tai Kaisa Huhtalasta?

 

Radio Dein Viikon debatissa kohtaavat Turun arkkihiippakunnan piispakandidaatit. Minkälaisia linjaeroja tuli esille Helsingin Malmin seurakunnan kirkkoherra Heikki Arikan ja Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtalan kohdatessa?

Kirkkokansa pienoiskoossa saadaan kokoon kahdesti vuodessa. Tämä tapahtuu isoimmassa mittakaavassa Kirkolliskokouksessa, jossa on mukana kansankirkon keskikäytävällä olevien lisäksi eri herätysliikkeiden edustajia, pappeja ja maallikoita, byrokraatteja ja taiteilijoita. Tähän kun lisätään vielä erilaisia visioita tai dystopioita kirkkolaivaan liittyen, kirkolliskokousta sivusta seuraava saattaa huomata, että olennainen riita kirkkolaivan määränpään sijaan liittyy parhaillaan käytävään matkantekoon. Onko piispa se, joka nukkuu laivassa samalla, kun jotkut huutavat häntä hädissään hereille kertoakseen kantansa homoparien vihkimiseen? Ei. Tähän kysymykseen saatiinkin kahden vuoden Kirkolliskokouksen odottelun jälkeen peräti kuusi vastausta. Kuusi vaihtoehtoa, sillä yksi vastaus ei riitä tämän päivän kirkossa.

Kuusi vastaustakaan ei riitä, sillä moni ehdotuksista viittaa kompromissin tekemiseen. Se on oltava joko tai. Miten siis Turun arkkihiippakunnan tuleva piispa asettuu hiippansa alle, kun tätä päänvaivaa eli ”mitraa” on epämukavaksi kuvannut nykyinen piispa Kaarlo Kalliala? Kandidaatteja riittää neljä, joista Helsingin Malmin seurakunnan kirkkoherra Heikki Arikkaa ja Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtalaa arveluttaa eniten tuo piispan päähine. Tämä ei olekaan se pääasia kirkossa. Onko se Jeesus?

Sansa neliöb 15.2-15.3. MJa

Miksi Arikka ja Huhtala näkevät itsensä parempana vaihtoehtona kuin muut ehdokkaat?

Ehdokasasettelu on päättynyt. Neljä ehdokasta, joiden sukupuolet jakaantuvat tasan. Ehdokkaista kolme on kirkkoherroja sekä yksi kirkkoherrojen kanssa tiiviisti yhteistyötä tekevä hiippakuntadekaani. Monella ehdokkaalla on pitkä kirkollinen ura takanaan, mutta Turussa syntyneellä ja kasvaneella Heikki Arikalla on ennen kirkkoherran pestiään kirjavin työura. Miksi Arikka näkee, että hänet tulee valita?

– Äänestäjät päättää, muistuttavat molemmat ehdokkaat, mutta kumpikin löytävät jo toisessa virkkeessä helposti omat vahvuutensa.  Arikan mielestä hänen laaja ja monipuolinen työkokemus poikkeaa muiden työkokemuksesta.  Hänellä on omien sanojensa mukaan ”kansainvälisin ja monipuolisin työkokemus ja uskon, että tässä kansainvälistyvässä maailmassa siitä on hyötyä”.

Tuntiopettamisesta Opetusministeriöön ja sotilaspappeudesta keskusrekisterin johtoon

Arikka on toiminut muun muassa sotilaspastorina Afganistanissa ja Libanonissa, ollut Tallinnan suomalaisen pyhän Pietarin seurakunnan vs. kirkkoherrana, Tanskan suomalaisen seurakunnan pastorina, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtajana, kulttuuriministerin avustajana Opetusministeriössä, Helsingin NMKY:n nuorisosihteerinä ja Itäkeskusksen peruskoulun tuntiopettajana.

Miksi Kaisa Huhtala pitää itseään parempana ehdokkaana kuin muita? Hän huomauttaa kaikkien piispakandidaattien olevan hyviä ja sopivia sekä ennen kaikkea kutsuttuja piispan tehtävään, mutta..

– Mulla on käytännön näyttöä sellaisesta yhteyden rakentamisesta ja messuyhteisön rakentamisesta sekä keskusteluyhteyden rakentamisesta eri tavoin ajattelevien kristittyjen yhteydessä, toteaa Huhtala ja viitannee siihen, kun hän on suonut perinteisesti papin sukupuoleen suhtautuvan herätysliikeväen pitävän messujaan. Huhtala on Suomen ensimmäisten naisena papiksi vihittyjen joukossa.

Arkkihiippakunnan pulmien ratkoja ja hengellisen kentän tuntija 

Kaisa Huhtala on ollut Teljän seurakunnan kirkkoherran vuodesta 2011. Tätä ennen hän oli Pihlavassa nuorisopappina 1990-luvulla. Tässä välissä hän paneutui hallinnollisten tehtävien parissa Porin evankelis-luterilaisten seurakuntien keskusrekisterin johtajana. Vuodesta 2017 hän on toiminut myös Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorina. Rovastin arvon hän sai vuonna 2015.

Huhtala muistuttaa myös ratkaisseen työyhteisöllisiä, hallinnollisia ja hengellisiä kysymyksiä. Koko työuran Huhtala on viihtynyt Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa, joten arkkihiippakunta on hänelle luonnollisesti tuttu.

Pitäisikö piispan olla määräaikainen vai hiipan alta eläköityvä?

– Piispan virkaan vihitään. Siinä tehtävässä pitäisi jatkaa eläkeikään, Kaisa Huhtala (s. 1963) muistuttaa luterilaisen kirkon perinteestä, vaikka tiedostaakin paineen nykyisestä keskustelusta, että jokaisen johtajan  viran pitäisi olla nykyään määräaikainen.

– Osittain siitä syystä, kun tehtävät ovat raskaammat kuin aiemmin ja osittan sen tähden, että halutaan katsoa, että jos ei toimi, niin on selkeä mahdollisus katsoa uutta, Huhtala tähdentää.

Arikka (s. 1971) muistuttaa, että sisarkirkoissa esimerkiksi Saksassa piispanvirat ovat määräaikaisia.

– Se vastaisi enemmän tätä aikaa. Kirkon ylemmät virat voisivat olla määräaikaisia. Piispuus on osa pappeutta, vaikka piispaksi vihitään.

Arikka voisi olla potentiaalisesti tämän sauvan määräaikainen haltija. Huhtala hellittäisi irti vasta eläkeiässä. Kuva: Kirkon kuvapankki/Petri Hömppi

Piispan tehtävänä on vaalia ykseyttä – entäs kun osa kannattaa ja osa vastustaa homoparien vihkimistä?

Piispankokous toi elokuussa esille kuusi erilaista mallia, joiden jakaantumisen selvitti tämän jälkeen Kotimaa-lehti. Arkkipiispa Tapio Luoma kannattaa mallia, jossa kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti. Samaa sukupuolta oleville pareille annetaan mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen sallimalla papeille näiden parien vihkiminen avioliittoon. Arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala totesi Radio Dein Piispan kyselytunnilla, että ”pysyvää ratkaisua ei voida saada millään muulla tavalla kuin että hyväksytään kaksi käytäntöä.” Tämä olisi Kallialan mukaan realistinen mutta ei halpa vaan hyvä kompromissi. Kalliala kokee, että keskustelu ei tule edistämään sen kaltaista yhteyttä, että löydettäisiin yksi yhteinen kanta. Arikka komppaa Turun piispoja.

– Olen aika pitkälti arkkipiispan (Tapio Luoma) kanssa samoilla linjoilla ja siinä mielessä Kallialan kanssa. Tästä asiasta tuskin löytyy yksimielisyyttä ja silloin asia täytyy ratkaiosta siitä näkökulmasta, että jos teologiasta ei löydy yhtä linjaa niin mikä on se käytännön taso? Praktinen valinta on se, että sallitaan se tositilanne mikä tällä hetkellä kirkossa vallitsee. Helpoin tie on se, että meillä on yksi avioliittokäsitys, mutta kaksi käytäntöä tämän vihkimisen suhteen, toteaa Arikka. Tässä kysymyksessä Arikan ja Huhtalan välillä ei tule linjaeroja.

– Olen Heikin kanssa tämän kolmosmallin kannattaja niin kuin arkkipiispa on. Eli perinteisen avioliittokäsityksen kannalla. Se on kirkon opetus, ei oppi vaan opetus. Ne ihmiset, jotka oman omatuntonsa sekä raamatuntulkintansa kautta päätyvät siihen, että on mahdollista vihkiä tasa-arvoisen avioliittolain mukaan myös kirkollisesti, niin heillä pitäisi olla siihen mahdollisuus. Mä kunnioitan sitä. Ja tämmöisestä rangaistusmallista pitäisi päästä eroon. Meillä on paljon keskeisimpiä asioita. Meillä on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Ja siitä meidän pitäisi puhua ja kohdata ihmisiä eikä pysähtyä tähän.

Haluaako olla yhdessä vai oikeassa?

Voisiko henkilöseurakuntamalli ratkaista kirkon pattitilanteen?

Mahtuisivatko eri linjoilla homoparien vihkimiseen suhtautuvat  saman kirkon sisälle , mikäli käytössä olisi henkilöseurakuntamalli? Malmin seurakunnan kirkkoherra muistuttaa, että tätä pohtiessa vertailukohtaa ei pidä hakea muista pohjoismaista, sillä Suomessa on erilainen kirkkohistoria muihin maihin verrattuna.

– Tässä on juuri suomalaisen kirkon rikkaus. Meidän kannattaa pysyä yhtenäisenä myöskin tulevaisuudessa. Tanskassa, Norjassa ja  Ruotsissa on vähän erilainen kirkkohistoria. Siellä herätysliikkeet (perinteisemmin arvoihin suhtautuvat) ovat olleet alusta alkaen kirkon ulkopuolella. Meillä on ollut sisäpuolella. Tää on ollut kirkon vahvuus. Tää edellyttää kaikilta sietokykyä hyväksyä se, että me kristityt kirkon jäsenet olemme joistakin asioista eri mieltä. Tässä mä ajattelen pastorin vanhaa ohjetta, että haluaako olla yhdessä vai oikeassa.

Arikan mukaan moniäänisyys on kirkon rikkaus myös kirkon jäsenten erilaisten Jumala- ja Jeesus-kuvien johdosta. Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala on samoilla linjoilla. Hän muistuttaa, että henkilöseurakuntia on haluttu osittain sillä perusteella, että ihmiset voisivat osoittaa rahallisen tukensa sinne, missä on messuyhteisöjä. Huhtala ei usko henkilöseurakuntamallin ratkaisevan kirkon ongelmaa.

– Kirkon ykseyden ratkaisu tulee olemaan se, että me mahdumme samaan kirkkoon. Me suvaitsemme eri suuntiin uskonsa suuntiin ilmaisevia. Ja kaikissa muissa paitsi pelastuksen kannalta välttämättömissä asioissa meidän pitää suvaita molemiin suuntiin, Huhtala linjaa.

”Kaikki pääsee taivaaseen” – mitä piispakandidaatit ajattelevat tästä?

Piispan kuuluu valvoa, että Jumalan sanaa saarnataan kirkon tunnustuksen mukaan, sakramentit jaetaan oikein ja että jumalanpalvelukset toimitetaan määräysten ja kirkon tradition mukaisesti. Entä jos arkkihiippakunnan pappi julistaisi esimerkiksi, että kaikki pääsevät taivaaseen. Kaisa Huhtala muistuttaa, että kirkon oppi on selkeä ja piispan asia on huolehtia siitä, että sanaa oikein saarnataan.

– Jos arkkihiippakunnassa joku alkaisi puhua esimerkiksi sellaista, että kaikissa uskonnoissa pelastumme, niin aivan varmasti haluaisin aika nopeastikin hänen kanssaan siitä asiasta keskustella, toteaa Huhtala ja muistuttaa, että tässä kohtaa piispa käyttäisi ensiksi hänelle osoitettua pappien ohjausta ja mahdollisesti sen jälkeen puuttumista.

– Aivan varmasti meillä on jos jonkinlaista opetusta. Täällä pääkaupunkiseudulla on hyvin värikästä jumalanpalveluselämää ja piispalla on varmaan kiire näitä keskusteluja käydä, en tiedä. Se ei ole meidän kirkon opin mukaista sanoa näin (että kaikki pääsevät taivaaseen), Arikka toteaa.

Yhä harvemmalla kirkko näkyy elämän taitekohdissa – mitä pitäisi tehdä?  

Vaikka kirkkoon kuuluvien määrä osoittaa vain yhteen suuntaan, Kaisa Huhtalan näkee prosenttitunnelissa valoa.

– Kun (kirkon) yhteiskunnallinen ja julkisoikeudellinen asema saattaa muuttua jossain vaiheessa, niin kirkon sisäinen ymmärrys ja kirkko hengellisenä yhteisönä tulee nousemaan yhä suuremmin. Silloin nousee myös vapaaehtoisten seurakuntalaisten voimavara niin että me ollaa yhdessä tää kirkko eikä niin että te siellä, vaan me täällä.

Kirkon vaikutusvalta ja ääni tulee todennäköisesti heikkenemään

– Ajattelen, että kyse on hyvästä elämästä. Kyse on siitä, millaisessa yhteiskunnassa elämme. Suomi on kansainvälisissä tutkimuksissa todettu usein maailman parhaaksi  maaksi. Meillä on maailman pisimmälle viedyt oikeudet. Mihin tää yhteiskunta on rakentunut, niin se nousee luterilaisen kirkon arvoista. Kirkon vaikutusvalta ja ääni tulee todennäköisesti heikkenemään, mutta mitä tulee tilalle? Mitkä ne arvot on? Mitä vahvempi meillä on kansankirkon asema arvokasvattajana tässä yhteiskunnassa, niin tää on kaikkien etu. Jopa niille kirkon kieltäjille. Tämä yhteiskunta tarjoaa heille paremmat eväät toteuttaa sitä omaa maailman katsomusta kuin toinen vaihtoehto.

Huhtala muistuttaa, että ei meidän ihmisoikeutemme Suomessa ole enää ihan sellaiset kuin ne ovat aiemmin olleet. Jos ajatellaan vaikka mielenterveyskuntoutujia, niin he ja heidän läheisensä on aika usein heitteillä yksinkertaisesti säästöjen tähden. Ajatellaan lastensuojelun asiakkaita tai lastensuojelun ylikuormitettuja työntekijöitä, ajatellaan koulumaailmaa, joissa haasteet ovat muuttuneet aivan täydellisesti. Voidaan ajatella monia ihmisryhmiä Suomessa, joiden ihmisoikeudet ehkä muodollisesti mutta käytännössä ei ole enää niin vahvat. Ja jos kirkon asema ei ole enää sellainen julkisoikeudellinen mitä tulevaisuudessa ei tule olemaan, niin silloin kirkko pystyy enemmän olemaan ihmisen ääni ja  puolustamaan niitä, keiden ihmisoikeudet eivät enää ole mitä ne voisivat olla.

Arikka ajattelee, että moraali ja laki ovat eri asia.

– Moraalitaju sanoo, mikä on oikein ja väärin. Lainsäädäntö tai kunnallinen päätöksenteko siihen, mitä rahaa laitetaan vaikka mielenterveyskuntoutujiin, ovat eri asia, toteaa Arikka ja näkee, että jos kirkon ääni pienenee, me tullaan ihmisarvokysymyksiin.

”Jeesus on tärkeämpi ja sitä varten kirkko on.

Kirkkoon kuului vielä joitakin vuosia sitten 85 % suomalaisista, kun nyt osuus on alle 70 %. joissakin seurakunnissa noin puolet tai jopa alle puolet kuuluu kirkkoon. Kohta julkaistaan Kirkon nelivuotiskertomus, jossa katsotaan kirkkoon kuulumisen syihin. Aiemmin Gallup Ecclestiastican (2011) mukaan yhä harvempi uskoo Jumalaan, saati ylösnousseeseen Jeesukseen. Pitäisikö tässä uskoa Jeesukseen vai parempiin kirkon prosenttilukuihin?

– Mä ajattelen, että Jeesukseen uskominen on erinomainen juttu. Usko ei ole ihmislähtöistä vaan se tulee Jumalalta. Me ei voida siihen suoraan vaikuttaa. Me kirkon työntekijät vaan se on Pyhän hengen työtä. Meille kuuluu oma osuutemme siitä, mutta viime kädessä se (usko) tulee Jumalalta.  Mutta miksi kuulua kirkkoon tai olla kuulumatta, niin siihen me voidaan vaIkuttaa ja se on äärimmäisen tärkeä asia, Arikka punnitsee.

Kaisa Huhtalan mukaan Jeesus on tärkeämpi ja sitä varten kirkko on, että me uskoisimme Jeesukseen. Samalla meidän täytyy muistaa, että kirkon jäsenissä on todella paljon niitä ihmisiä, joilla on ääntä pitämätön arka usko. Sitä uskoa pitää kunnioittaa. Sen tukeminen (uskon) nousee siitä, että ihminen kokee, että häntä kunnioitetaan ja arvostetaan. Kaikissa työssämme ja kohtaamisissa pyrimme siihen, että ihmisen usko kasvaa.

Arikka allekirjoittaa kaiken edellä mainitun ja lisää, että eräs hänen seurakuntansa jäsen on lanseerannut kulttuurikristitty-termin, mikä on levinnyt hänen siviilityönsä takia laajalle Helsingin sanomien erään kirjoituksen kautta.

– Hän haluaa olla kirkon jäsen. Hän kokee seurakunnan ja toiminnan tärkeäksi, mutta tämä uskon kysymys ei ole hänelle kaikkein tärkein mutta seurakunnan jäsenyys on. Tämän kaltaisillekin kulttuurikristityille kirkossa pitää olla tilaa.

Uskontodialogi – mikä sen pointti on?

– Kunnioittava vuorovaikutus on äärimmäisen tärkeää. Vaikka meidän seurakunnan alueella toimii kymmeniä seurakuntia, meillä voi olla koululuokkia, joissa kristittyjä, meidän seurakunnan jäseniä on vähemmistö. Meidän täytyy ymmärtää toinen toisiamme, että minkälaista todellisuutta me jaamme. Uskontodialogin merkitys kasvaa, Arikka muistuttaa.

Kaisa Huhtala ajattelee, että ”uskontodialogi ja uskontojen kanssakäyminen kai lähinnä tähtää rauhaan. Että yhteiskunnassa on rauhallista ja turvallista elää ja että voidaan kunnioittaa toisia uskonnosta riippumatta.

Vaikka uskontodialogia auttaa pääsemään rauhan tasolle, se ei näy Huhtalan mukaan käytännön tasolla. Huhtala nimeää uskontodialogian ”ylätason keskusteluksi” ja sillä onkin oma merkityksensä, mutta se ei monestikaan auta tilanteissa, kun muslimista kristityksi kääntyneet joutuvat selkeästi vainon kohteeksi myös Suomessa.

Miten kirkossa tulisi suhtautua joogaan ja mindfullnesiin? 

Huhtala suhtautuu kriittisesti joogaa ja jopa kristillistä joogaa kohtaan.

– Se mikä on selkeästi kristillistä, on oikein. Ajattelen, että meidän täytyy olla erityisen tarkkoja siitä, että me emme mene mukaan mihinkään sellaiseen, mikä ei ole kristillistä. Myöskään tämän tyyppistä asiaa.

Arikka kuvailee nykyään esiintyvän paljon henkistä ja hengellistä etsintää, mutta harmittelee, että kirkko ei pysty sanottamaan kaikille etsijöille sitä henkisyyden kaipuuta tai hengellisyyden tarvetta, mikä ihmisillä on.

– Meidän sanoma tai tapa elää todeksi tätä meidän julistusta ja sanomaa ei aina kohtaa ihmisten tarpeita. Tää on kirkolle iso ongelma. Suurin osa meidän rituaaleista ja seurakuntatason toiminnasta on meidän ihmisten kehittämiä toimintamalleja. Meidän kehittämiä toimintamuotoja elää hengellistä elämää. Ne ei oo sillä lailla määriteltyjä, että pitää olla juuri näin. Ajattelen, että kirkon tulevaisuus ratkaistaan sillä, että miten me kirkkona pystytään kohtaamaan, ottamaan ihmisten kysymykset todesta ja kohtaamaan ne meidän asioiden ja arvojen kanssa, jotka on meille totta. Löytyykö niille tarttumapintaa? Ne on aika erillään, toteaa Arikka.

Arikan mukaan tärkeää onkin löytää liittymäkohtia, jolloin kirkko koetaan merkitykselliseksi. Jos näin ei tapahdu, ihmiset jättävät kirkon. Arikan mukaan kirkossa voidaan järjestää kristillistä joogaa.

PIISPA – hengellinen seremoniamestari vai jotain muuta?

Viikon debatissa vieraili syyskuussa Kai Sadinmaa, joka on työskennellyt viime kuukausina Malmin seurakunnan pastorina Heikki Arikan alaisuudessa. Sadinmaa kohautti kirkkoväkeä elokuussa …

– Piispat.. Mä en tiedä, mitä piispoilla tekee. Mä olisin valmis luopumaan piispoista. Juridinen valta mikä heillä on, niin kaikki tää tällainen pois. Jos nuo piispat halutaan pitää, niin sitten heidän roolinsa pitäisi olla seremoniallinen ja liturginen.

Arikka on eri mieltä piispuuteen liittyen alaisensa kanssa.

– Itse näen piispan tehtävän hyvin merkittäväksi. Meillä on tämä piispallinen jatkuvuus tuolta keskiajalta saakka ollut, niin näen, että enemmänkin piispalle voisi lisätä tehtäviä ja kapitulien tehtäviä vahvistaa eikä vähentää.

Huhtalan mukaan ”piispan tulee olla selkeä hengellinen johtaja”. Hengellisenä johtajana piispan tulee ohjata ihmisiä katsomaan Kristukseen ja samalla suureen ennakkoluulottomuuteen toiminnassa ihmisten kohtaamisessa ja vahvoihin, rohkeisin kannanottoihin yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Minkälainen somepiispa olisi Arikka ja Huhtala?

Piispoilla on etulyöntiasema käydä julkista keskustelua tai tuoda kantansa sosiaalisen median kautta niin kirkon kuin yhteiskunnan puolella esille tulleisiin teemoihin. Huhtala kertoo olevansa someaktiivi. Hän käyttää omaa facebook-profiiliaan vaikuttamiskanavana. Facebookin lisäksi Huhtala näkee twitterin tärkeäksi somekanavaksi.

– Twitter on yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana aivan ykkösluokkaa. Twitter on ehkä parempi tässä.

Heikki Arikka on ollut noin kymmenen vuoden ajan esimerkiksi instagramissa, twitterissä, linkedinissä, Facebookissa. Kaikki ovat profiililtaan vähän erilaisia.

– Sosiaalisen median alustat ovat yksi todellisuus, jossa pitää kuulua ja näkyä. Siellä taas algoritmit tukee sellaista, että mitä vihaisempi ja sellainen keskustelija olet, että herätät tunteita, niin sen enemmän ne algoritmit tukee sitä. Osaltaan alustat tukee sitä, että ihmisten vastakkainasettelu lisääntyy. Niihin on helppo mennä mukaan, jopa tahtomattaankin. Itse kyllä välttelen.

 

KUUNTELE Viikon debatti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Radio Dei Radiot_fi