Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Mika Tuovinen arvostaa luterilaista tunnustusta ja väljyyttä näkemyksissä

 

Tuomo Heikkilä

Kansanlähetyksen uuden sukupolven lähetysjohtajaksi lauantaina valittu pastori Mika Tuovisen takki ei kiristä. 43-vuotias mies ottaa onnitteluja vastaan käsi paketissa rajun sählyottelun jäljiltä. Tuovinen määrittelee itsensä monisanaisesti luterilaiseksi tunnustukselliseksi, viidesläiseksi ja evankelikaaliseksi pietistiksi.

– Tämä kertoo, etten määrittele itseäni tiukasti. Jos haluamme olla laaja herätysliike, tarvitsemme väljyyttä toiminnassa ja teologiassa, kuitenkin sellaista, joka ei sodi perusteitamme vastaan, Tuovinen sanoo.

Onko Kansanlähetys järjestö vai seurakunta?

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

– Kansanlähetys on järjestö, joka antaa hengellisen kodin. En käytä sanaa seurakunta. Haluan, että me palvelemme omaa luterilaista kirkkoamme ja sen seurakuntia. Mitä enemmän meillä on yhteistyötä paikallisseurakuntien kanssa, sitä parempi.

Mikä on suurin haaste tehtävässäsi?

– Haasteena on, miten Kansanlähetys voi säilyttää opetuksellisen ja teologisen terävyyden ja olla samalla laajan herätysväen koti. Tärkeä haaste on myös lähetystyön ylläpitäminen, ja sen kasvattaminen. Lähetystyössä keskitymme julistamiseen niin, että seurakuntia perustetaan lähetysaloilla. Iloitsen monista nimikkosopimuksista seurakuntien kanssa, Tuovinen sanoo.

Tuovisen mukaan Suomessa haasteena on evankelioivan toiminnan ja uusien tapojen kehittäminen siinä, miten sanoma Jeesuksesta levitetään.

– Lisäksi toivon, että kun ihmiset kuulevat sanan Kansanlähetys, heille tulisi positiivinen mieli, siellä rakastetaan ihmisiä, suhtaudutaan ihmisiin myönteisesti ja kaikki ovat tervetulleita.

Teetkö yhteistyötä naispappien kanssa?

– Olen tehnyt jumalanpalvelusyhteistyötä naispappien kanssa. En ole tiukasti noudattanut tässä Kansanlähetyksen virallista suositusta. Minun näkökulmani on, että toimimme seurakunnissa seurakuntien tavalla. Missä Kansanlähetys toimii itsenäisesti omissa tilaisuuksissa, niihin emme kutsu naispappeja.

– Tiedän, että liikkeessämme ajatellaan tästä eri lailla, ja minusta on hienoa, että meillä on tässä omantunnonvapaus. Olemme tulleet tähän asti hyvin toimeen naispappeusasian kanssa, toivon tätä erilaisuuden sietokykyä edelleen.

Miten suhtaudut Luther-säätiöön ja siihen, että Kansanlähetyksenkin ystäviä valuu sen toimintaan?

– Mustamaalaaminen ja käskeminen eivät auta. Oman toimintamme pitää olla sellaista, että ihmiset haluavat olla siinä mukana, Tuovinen sanoo.

Entä mikä on suhteesi karismaattisuuteen?

– Nuorena olisin halunnut olla karismaatikko ja rukoilin itselleni armolahjoja, mutten saanut toivomiani ihmelahjoja. En voi pitää itseäni karismaatikkona, mutta suhtaudun avoimen lämpimästi siihen. Kansanlähetyksessä pitää olla tilaa karismaattiselle toiminnalle myös.