Kirjoittanut
Ortodoksisen kirkon Helsingin Metropoliitta Ambrosius kommentoi Radio Dein suorana lähetettävässä Viikon debatissa viime aikoina esiin nousseita väitteitä kirkon pappien oikeusturvan puutteista. Hän on tyytyväinen suomalaiseen lainsäädäntöön, eikä myönnä piispojen käyttävän epäjohdonmukaista itsevaltiutta jakaessaan sanktioita historiallisia säädöksiä eli kanoneja rikkoneita pappeja kohtaan.
Helsingin Sanomien mielipidesivuilla ja Kotimaa24:n verkkosivuilla on viimeisen viikon aikana käyty reipasta keskustelua jopa 300-luvulta peräisin olevien kanonien ajanmukaisuudesta ja erityisesti niiden soveltamisesta pappeihin. On nostettu esiin pappien oikeusturva, jos pappi haluaa esimerkiksi avioitua uudelleen tai osallistua politiikkaan.
Itsevaltiuden mentävä reikä?
Ortodoksisella kirkolla ei ole tätä nykyä elintä, esimerkiksi alioikeutta tai ojennuslautakuntaa, joka käyttäisi kirkollista oikeutta. Tämä on herättänyt kysymyksiä piispojen mahdollisesti epäjohdonmukaisesta yksinvallasta kurinpitotapauksissa. Samat kanonit eivät koskisikaan kaikkia. Metropoliitta Ambrosius ei myönnä, että systeemissä olisi itsevaltiuden tai mielivallan mentävä reikä.
– Toivottavasti ei ole. Piispalla ei ole tämmöisissä asioissa itsevaltiutta. Piispa ei voi ottaa hiippakuntansa piston jäsentä pappeutta pois, eikä piispa voi myöskään panna paikallista pappia toimituskieltoon kuin tilapäisesti korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi. Pidempi toimituskielo joudutaan viemään piispainkokouksen kautta. Tässä piispainkokous käyttää tällaista kanonista kirkko-oikeudellista valtaa, Ambrosius kertoo.
Dein toinen debatisti, Helsingin ortodoksisen seurakunnan emeritus kirkkoherra Veikko Purmonen, kokee tilanteen ihmisoikeudellisesti hankalana ja näkee yksinvaltiuden vaaran.
– No, se pahimmillaan saattaa tarkoittaa ihan sitäkin. Kyllä mielestäni nyt olisi kirkon syytä ryhtyä tätä asiaa pohtimaan ja laatia kirkollista oikeudenkäyttöä koskevat säännökset. Uskon, että se olisi, ei vain papiston ja piispojen kannalta, vaan koko kirkon kannalta hyvin myönteinen ratkaisu, Purmonen linjaa.
Ojennuslautakunnista työsopimuslain alle
Vuonna 2007 tuli voimaan laki, jonka perusteella pappisvirat muuttuivat työsopimussuhteiksi. Tämän jälkeen pappien työsuhteiden ehtoja ei ole määritelty enää kanonisessa laissa vaan Suomen työsopimuslaissa. Ambrosius vastaa kysymykseen kanonien ja Suomen lain välisestä mahdollisesta ristiriidasta korostamalla Suomen tasapuolisen oikeuslaitoksen hienoutta.
– Meillä on länsimainen oikeusturva, joka toteutuu erittäin hyvin myös papiston kohdalla. Samalla tavalla kuin vielä keskiajalla tarvittiin kirkollista oikeutta puolustamaan ja tuomitsemaan pappeja, niin me emme tänä päivänä länsimaisessa yhteiskunnassa tarvitse. Suomalainen oikeusturva on todella maailman huippuluokkaa.
– Minusta on hyvinkin luotettavaa ja luonnollista että tämmöiset ristiriidat käsitellään, esimerkiksi papiston työoikeusasioita koskien, normaaleilla yhteiskunnallisilla foorumeilla. Tämä työnjako on valittu selvästi tässä uudessa kirkkolaissa.
Metropoliitta koki kirkon omat aiemmat oikeuselimet vielä ongelmallisemmiksi kuin nykyisen piispainkokouksen harkintavaltaan nojaavan käytännön. Tuolloin esimerkiksi avioitumiskieltoa rikkoneita pappeja rankaisivat maallikot.
– Kyllä niissä kirkon aiemmissa sisäisissä oikeusistuimissa, ojennuslautakunnissa, oli myös se ongelma, että päätöksenteko oli oikeasti aika diletanttimaista, harrastelijamaista, kun maallikot rupesivat puimaan näitä asioita.
Kanoneiden ja lain välinen ristiriita
Ovatko jotkut kanonit sitten ristiriidassa tasavallan lakien kanssa? Ambrosius vastaa epäsuorasti korostamalla tapauskohtaisuutta ja paimentamisen humaaniutta.
– Elämme epätäydellisessä maailmassa ja kirkko on elävä yhteisö. Se soveltaa omia periaatteittaan ja ihanteitaan. Vaikka monet kanoneista ovat meidän kannaltamme aika epärealistisia, niin kuitenkin ne perusihanteet, joita ne ovat pyrkineet omana aikanaan kuvaamaan, ovat tärkeitä.
– Kun kirkko soveltaa näitä vanhoja säännöksiä, niin silloin se käyttää tietysti pastoraalista huolenpitoa. Jokainen avioero on traagista ihmisten kannalta ja kirkko ei tällaisia ihmisiä, eikä myöskään pappeja, tuomitse. Mutta kirkko on katsonut omasta kokemusmaailmansa ja historiansa periaatteista käsin tärkeäksi, että papiston kohdalla jokainen tilanne pohditaan hyvin eri tavalla. Joissakin tapauksissa pappi, joka on eronnut puolisostaan, voi säilyttää vielä pappeuden. Toisinaan pappi on siinä tilanteessa, että hän joutuu toimituskieltoon. Jotku papit ovat sekoilleet niin paljon avioerotilanteessa, että heidät on ollut sitten pakko hyllyttää.
Esipaimen vihjaisee odottavansa, että maailmanlaajuisia yleisortodoksisia käytäntöjä päivitettäisiin. Tällöin Suomen paikalliskirkon selkänoja tehdä uudistuksia olisi tyystin toisenlainen kuin nyt on. Pappi voisi olla aviossa näyttelijättären kanssa, kylpeä juutalaisen kanssa tai piipahtaa jopa raveissa ilman, että rikkoo kanoneja.
– Ne vanhat kirkko-oikeudelliset prinsiipit (pääperiaatteet), joita meillä on, ovat kirkon elävän elämän osa ja niin kauan kuin niitä ei ole muutettu yleisortodoksisella foorumilla, niin meidän täytyy tätä kipuilua jatkaa.
Kipuilu ja keskustelu jatkuu epäilemättä sekä pinnan alla että välillä valitettavasti julkisuudessa. Yhden valtamedian pitkäperjantaille ajoittama päänavaus oli luonnollisesti tarkoitushakuinen, mutta saipahan provosoitua keskustelemaan.
