Messiaanisen juutalaisuuden monet suuntaukset

Kuva: Istockphoto

Messiaaninen juutalaisuus on kristinuskon juutalainen muoto ja samanaikaisesti juutalaisuuden kristillinen versio. Liikkeen jäsenet uskovat Jeesukseen ja yhdistävät uskoonsa juutalaista elämäntapaa.

Teksti Sanna Erelä

Kristinusko syntyi alkuaan juutalaisena liikkeenä. Kristinusko ja juutalaisuus erkaantuivat selvemmin toisistaan 300-luvulle tultaessa, eivätkä kirkko ja synagoga enää hyväksyneet Jeesusta seuraavia juutalaisia keskuudessaan. Vasta protestanttinen lähetysinnostus 1800-luvulla herätti kristityissä mielenkiinnon juutalaisuutta kohtaan ja Eurooppaan syntyi heprealaiskristittyjen ryhmiä. Seuraava isompi herääminen ajoittui 1960- ja 70-luvuille, jolloin voidaan sanoa nykyisen messiaanisen liikkeen saaneen alkunsa.

Messiaaninen liike ei ole millään tavoin yhtenäinen ilmiö. Useimmat messiaaniset kuitenkin viettävät jollakin tavoin sapattia, ympärileikkaavat poikansa ja viettävät juutalaisia juhlia. Jeesus ja Apostolien tekojen alkuseurakunta toimivat heidän esikuvinaan. Roomalaiskirjeen luvut 9-11 ja erityisesti Paavalin ajatus uskollisesta jäännöksestä ovat keskeisiä heidän itseymmärryksensä kannalta. He hylkäävät raamatuntulkinnassaan juutalaisvastaisuuden ja perinteisen kristillisen supersessionismin eli korvausteologian, jossa kirkko korvaa juutalaiset ”uutena Israelina”.

Messiaanisen liikkeen taustalla näkyy protestanttinen evankelikaalinen vaikutus ja toisaalta halu pureutua juutalaisuuden kysymyksiin. Jeesuksen messiaanisuus ja Israelin valinta ovat peruspilarit, joiden varaan teologia rakentuu. Valtaosa messiaanisista pitäytyy klassisiin uskontunnustuksiin Kristuksen jumaluudesta ja ihmisyydestä, kolminaisuudesta ja Raamatun auktoriteetista, mutta oppisisällöt ilmaistaan mieluummin juutalaisen kuin hellenistisen käsitteistön avulla. Teologiassa yhdistellään kristillistä ja juutalaista diskurssia ja pyritään toimimaan sillanrakentajina kirkon ja synagogan välissä haastamalla kummankin ajattelua.

Monet messiaaniset ovat saaneet vaikutteita karismaattisuudesta, joskin kasvavassa määrin on nähtävissä kiinnostusta muodollisempaan jumalanpalveluselämään, jossa hyödynnetään juutalaista liturgista perinnettä. Useimmat messiaaniset uskovat tuhatvuotiseen valtakuntaan (premillenialismi), mutta eivät useinkaan ole dispensationalisteja. Lähi-idän ja Israelin tapahtumat sekä juutalaisten paluumuutto Pyhälle maalle liittyvät ainakin jonkinasteisesti heidän eskatologiaansa.

Teologian tohtori ja messiaaninen juutalainen Richard Harvey hahmottelee messiaanisesta liikkeestä jatkumon, jonka toisessa päässä (ryhmä 1) on hyvin kristillinen teologia ja toisessa päässä (ryhmä 8) hyvin juutalainen näkemys suhteessa keskeisiin teemoihin kuten Jumalan luonne, Messias, toora teoriassa ja käytännössä sekä Israelin tulevaisuus. Jokaisesta Harvey nostaa esiin keskeisiä ajattelijoita. Kristillisessä laidassa teologia on lähellä evankelikaalisuutta, jonka keskellä messiaaninen liike on syntynyt, ja toiseen ääripäähän sijoittuvat ne, joiden identiteetti ankkuroituu juutalaiseen sosiaaliseen kenttään ja uskonnolliseen normistoon. Kategorioita ei voi pitää varsinaisina koulukuntina, vaan lähinnä messiaanisen liikkeen kehittyvinä virtauksina.

1. Juutalainen kristinusko; Kristus-keskeinen, reformoitu näkemys

Ryhmän keskeisin opettaja on Baruch Maoz, joka luonnehtii itseään etnokulttuuriseksi juutalaiskristityksi. Maozin teologia kasvaa reformoidun protestanttisuuden ja konservatiivisen evankelikaalisuuden maaperästä ja hän kritisoi messiaanista juutalaisuutta kompromissien tekemisestä rabbiinisen juutalaisuuden kanssa. Maoz on lojaali Israelin valtiolle, mutta perustelee sen kansallisella ja kulttuurisella identiteetillään. Hän suhtautuu kriittisesti premillenialismiin ja on agnostikko eskatologian suhteen. Harveyn mukaan Maozin oppi Israelista vaatisi lisätyöstämistä, samoin kuin hänen teologiansa kulttuurista. Maoz erottaa etnokulttuurisen ja uskonnollisen juutalaisuuden tavalla, jota Harvey pitää mielivaltaisena.

2. Dispensationalistinen heprealaiskristillisyys

Tämän ryhmän johtava teologi on Arnold Fruchtenbaum. Hänen ajattelunsa taustalla ovat dispensationalistiset näkemykset, joissa Jumala on konservatiivisen evankelikaalisuuden Jumala eikä tilaa pohdiskelulle tai kontekstualisaatiolle juuri jää. Keskiössä on eskatologia, jossa odotetaan Jeesuksen pikaista paluuta, tempausta, vaivan aikaa ja tuhatvuotista valtakuntaa. Juutalaisella traditiolla on arvoa vain sikäli kun se tukee Raamatun ilmoitusta dispensationalistisen hermeneutiikan silmälaseilla katsottuna. Juutalaisten perinteiden säilyttäminen on hyväksyttävää, jos ne eivät ole ristiriidassa Uuden testamentin kanssa. Aabrahamin liitto on täyttynyt Messiaassa. Toora kuuluu Mooseksesta Jeesukseen asti kestäneeseen lain aikaan ja on tullut päätökseensä. Tämän näkemyksen heikkoudet liittyvät Harveyn mukaan dispensationalismin heikkouksiin; esimerkiksi kirkon ja Israelin näkeminen kahtena erillisenä Jumalan kansana on ajatus, jota useimmat messiaaniset eivät hyväksy.

3. Israelilainen nationalismi ja Israelin ennalleenasettaminen

Gershon Nerel on tämän suuntauksen keskeisin hahmo. Hänen teologiansa on epäsuorasti luettavissa hänen historiantutkimuksestaan, joka käsittelee juutalaisuskovia varhaiskirkossa, 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina. Nerelin teologian sydämessä on usko modernin sionismin eskatologiseen merkitykseen. Erityisen merkityksellisenä hän näkee juutalaisuskovien juurtumisen uudelleen Israeliin, minkä kautta hän uskoo tapahtuvan Pietarin ja Jaakobin alkuperäisen apostolisen seurakunnan uudistumisen. Tällä on seurauksia koko kirkolle, jonka tulisi  hylätä supersessionismi ja juutalaisvastaisuus. Juutalaisuskovilla on erityinen eskatologinen hengellinen auktoriteetti. He ovat vapaita kirkon vuosituhantisesta traditiosta ja siksi Nerel uskoo, että he voivat helposti rakentaa sillan ensimmäisen vuosisadan juutalaisuskovien ja tämän päivän välille. Nerelin ajattelu kasvaa itsenäisestä evankelikaalisesta virtauksesta messiaanisten parissa, jotka muuttivat Israeliin valtion alkuvuosina 1950-luvulla.

4. Uuden testamentin halacha, karismaattisuus ja evankelikaalisuus

Tämä suuntaus on suosituin, koska se operoi juutalaisuuden ja kristinuskon välimaastossa yhdistäen ”toora-positiivisen” asenteen elävään karismaattisuuteen. Nimekkäimmät hahmot ovat David Stern ja Daniel Juster. He puhuvat Uuden testamentin halachan (juutalainen laki, elämäntapa) puolesta, johon usko Jeesukseen yhdistyy. Messiaanisella juutalaisuudella on profeetallinen ja ennalleen saattava tehtävä sekä kristinuskon että juutalaisuuden uudistumisessa. Klassinen usko Jumalaan ja kolminaisuuteen ja nikealainen kristologia ilmaistaan juutalaisen käsitteistön avulla ja rekontekstualisoidaan. Toora määritellään uudelleen suhteessa Jeesukseen ja suullista tooraa arvioidaan kriittisesti Uuden testamentin valossa. Raamattu on ylin auktoriteetti, mutta sitä tulee tulkita ja soveltaa kontekstuaalisesti seuraten Fuller School of World Missionin periaatteita. Premillenialistinen eskatologia luo tiiviin odotuksen siitä, mitä Jumala tulee tekemään Israelin maassa. Pelastus on yksin uskosta Jeesukseen ja kulttuurisensitiivistä evankeliumin levittämistä tuetaan.

5. Perinteinen judaismi ja Messias

Tähän ryhmään kuuluu joukko itsenäisiä ajattelijoita, jotka asettuvat jatkumolla jonnekin neljännen ja kuudennen kategorian väliin. Heitä ovat John Fischer ja Michael Schiffman Yhdysvalloista ja Ariel Berkowitz, David Freedman ja Arieh Powlinson Israelista. Luokittelu on vaikeaa, koska heidän teologiansa on osin vielä jäsentymätöntä. He suhtautuvat tooraan positiivisesti ja arvostavat rabbiinista traditiota, mutta eivät kuitenkaan samassa määrin kuin Kinzer ryhmässä 6. Toisaalta he seuraavat rabbiinista halachaa tiukemmin kuin Stern ja Juster. Heidän eskatologiansa on premillenialistinen. Raamattua luetaan ylimpänä auktoriteettina mutta rabbiinisen perinteen valossa.

6. Postmissionaarinen messiaaninen juutalaisuus

Mark Kinzer ilmentää teoksessaan Postmissionary Messianic Judaism potentiaalia todellisen ohjelmallisen teologian luomiseen. Hän haastaa monin tavoin supersessionistisen raamatuntulkinnan: Israelin valinta on voimassa edelleen. Messiaanisen liikkeen on perusteltua noudattaa tooraa. Kinzer lukee Raamattua arvostaen juutalaista tulkintaperinnettä. Hän hyödyntää postliberaaleja kristillisiä ja juutalaisia lähteitä kunnioittaen molempia uskonyhteisöjä jumalallisen ilmestyksen välittäjinä. Kinzerin ekklesiologia on bilateraalinen: Jumalan kansaan kuuluvat ”epäuskoinen” Israel ja kirkko siten, että Jeesus on läsnä molemmissa, mutta Israel tunnistaa hänet vain osittain. Kinzerin teologia asemoi hänet protestanttisen evankelikaalisuuden valtavirran ulkopuolelle. Hänelle tärkeää on solidaarisuus juutalaista yhteisöä kohtaan, identiteetin säilyminen ja Jeesus-uskon integroiminen tähän sosiaaliseen kenttään.

7. Rabbiininen halacha Uuden testamentin valossa

Suomessakin kiertänyt israelilainen Joseph Shulam edustaa tätä joukkoa, joka ammentaa ortodoksijuutalaisuudesta. Shulam ottaa etäisyyttä kristinuskon valtauomaan ja haastaa messiaanista liikettä katkaisemaan napanuoran, joka sitoo sen kristillisiin tunnustuskuntiin. Juutalaisuus, sen rabbiininen ja jopa mystinen perinne muodostavat hermeneuttisen viitekehyksen, josta käsin hän  tulkitsee Raamattua. Shulam haluaa opettaa kristittyjä uskon juutalaisista juurista ja on julkaissut useita Uuden testamentin kirjojen kommentaareja, joissa hän pyrkii puhdistamaan tekstit niihin pesiytyneistä ei-juutalaisen lukutavan synnyttämistä esteistä.

8. Messiaaninen rabbiininen ortodoksia

Elazar Brandt edustaa pientä vähemmistöä messiaanisten keskuudessa: opetus on lähellä ortodoksijuutalaisuutta. Hänen mukaansa on ”vähemmän vaarallista seurata väärää messiasta kuin väärää tooraa”. Todellinen Messias ei hylkää tooraa – jos Jeesus tekee sen, hän ei ole Israelin messias eikä näin ollen voi olla kenenkään muunkaan messias. Messiaanisilla juutalaisilla ei ole mitään erityisasemaa Israelin sisällä esimerkiksi ”uskollisena jäännöksenä” (Room. 9-11). Brandtin soteriologia sisältää koko Israelin: Paavalin sana ”koko Israel on pelastuva” tarkoittaa jokaista juutalaista. Brandt kutsuu luopumaan hengellistävästä Raamatun lukutavasta ja palaamaan kirjaimelliseen tulkintaan ja kuuliaisuuteen. Messiaanisten tulee tehdä parannusta palaamalla liittoon ja olla uskollisia Jumalalle, maalle, kansalle ja tooralle. Tässä ryhmässä ei enää välttämättä hyväksytä klassista kristologiaa tai kolminaisuusoppia. Missiologisesta näkökulmasta on kyse islamin piiristä tutusta ”insider movement” -ilmiöstä. Ilman selkeämpää näkemystä Messiaan merkityksestä ollaan vaarassa luopua Jeesuksesta kokonaan.

*

Richard Harvey on teologian tohtori ja messiaaninen juutalainen Englannista, jonka uraauurtava väitöskirja Mapping Messianic Jewish Theology valmistui 2008. Harvey kirjoitti siitä 37-sivuisen artikkelin messiaanisen juutalaisuuden kysymyksiä käsittelevään aikakausjulkaisuun Mishkaniin. Tämä katsaus perustuu pääosin kyseiseen artikkeliin. Mishkan on ladattavissa ilmaiseksi Caspari-keskuksen sivuilta: http://www.caspari.com/wp-content/uploads/2016/05/mishkan57.pdf

Richard Harvey vierailee Suomessa 20.-26.11.2017. Hän puhuu Helsingissä, Joensuussa, Ryttylässä ja Turussa ja lopuksi Kauniaisissa Israel-raamattuseminaarissa 24.-26.11.  Katso viikon ohjelma: www.kylvaja.fi/tule-mukaan/tilaisuuksiin ja  https://sro.fi/raamattuopisto/kurssit-ja-tapahtumat/tulevat-kurssit-ja-tapahtumat/

 

 

 

Perussanoma – Perusta neliö 27.12. -31.1.2017