Maria ja Markku Ihonen tukevat pariskuntia – tie työhön kulki oman kriisin kautta

 
Asioiden läpikäyminen omassa suhteessa on tuonut Maria ja Markku Ihoselle syvyyttä ja myötäelämisen taitoa tukiparityöhön. Kuva: Sari Savela

Asioiden läpikäyminen omassa suhteessa on tuonut Maria ja Markku Ihoselle syvyyttä ja myötäelämisen taitoa tukiparityöhön.
Kuva: Sari Savela

Maria ja Markku Ihonen ovat auttaneet pariskuntia yli 20 vuotta.

2000-luvun alussa pariskunnat alkoivat kysellä Ihosilta tukea omiin parisuhdekysymyksiinsä. Tukityö alkoi kuitenkin aikaisemmin.

– 1990-luvun lopussa, kun olimme vielä omassa kriisissä, aloimme pyörittää jonkinlaisia pienryhmiä.

Radio Dei Jumis

Se oli osittain samantyyppistä kuin nykyinen tukiparitoiminta. Tapasimme pareja useampaan otteeseen, Ihoset kertovat.

Ihoset ovat olleet naimisissa 38 vuotta, he ovat viiden lapsen vanhempia ja kymmenen lapsenlapsen isovanhempia. Hengelliseltä taustaltaan he ovat esikoislestadiolaisia, tosin Maria kiirehtii tarkentamaan, että on ollut mukana vasta 16-vuotiaasta lähtien.

Ensimmäinen lapsi syntyi heti seuraavana vuonna Ihosten avioitumisen jälkeen. Siitä lähtien lapsia syntyi joka toinen vuosi. Tiivis lapsiperhearki verotti parisuhdetta.

Lapsiperhearki etäännytti puolisot

Lasten hyväksi puhalsimme yhteen hiileen, mutta etäännyimme toisistamme, Maria kertoo.

Toisen hyvinvoinnin ajatteleminen ja kahdenkeskinen aika jäivät sivuun arjen pyörityksessä. Se kostautui. Kun päälle tulivat vielä henkilökohtaiset kasvuprosessit, suhde kriisiytyi.

– Olin ainoa lapsi. En ollut nähnyt, miten iso perhe toimii, Maria toteaa.

Iso perhe oli kyllä toiveissa, mutta käytännössä lapsiperhearjen pyörittäminen kuormitti.

– En ole varsinaisesti käytännön ihminen.

Maria tiedosti muutoksen välttämättömyyden.

– Olin alun perin ollut mukautuvaa tyyppiä. Meillä elettiin sen mukaan, mikä oli Markun käsitys perhe-elämästä. Alkuun se oli sopinut myös minulle. Vähitellen aloin tulla enemmän esiin. Myös hermoni alkoivat kulua sekä lasten että miehen kanssa, Maria muistelee.

Ristiriita oli Ihosille uusi ja outo tilanne.

– Emme olleet tottuneita riitelemään. Yhteen mennessä meitä sitoi toisiimme henkinen yhteys. Oli yllätys, kuinka kauas olimme etääntyneet, kun ollut aikaa olla kahdestaan ja keskustella.

Mariaa alkoi häiritä myös Markun suoraviivaisuus. Alkoi tulla pahoja yhteenottoja. Tuntemukset, että toinen on vihollinen, joka sortaa, olivat yhä tavallisempia.

Parisuhteen kriisiytyminen sai Ihoset hakemaan apua, ensin kirkon perheneuvonnasta.

– Kaaduimme toistemme varjoihin. Toisen tunnereaktiot tarttuivat herkästi. Minulle tyypillinen tunne siihen aikaan oli, että minulla ei ole tilaa omassa kodissa. Olin kuitenkin sokea sille, että itse otin aivan valtavan tilan, Markku tunnustaa ja jatkaa:

– Kyllä siinä näkyi, ettemme olleet kunnolla erillistyneet.

Kipeä kasvu erillisyyteen

Samoihin aikoihin Maria itsenäistyi ja palasi opintojen pariin, suoritti maisterintutkinnon ja siirtyi työelämään.

Markkua huolestutti. Hän pelkäsi, että Maria jotenkin karkaa ja luisuu pois.

– Tiesin Marian älykkyyden ja sen, miten hän kohtaa ihmisiä, mutta myös hänen eroottisen voimansa.

– En uskaltanut rohkaista Mariaa irrottautumiseen ja kasvuun, vaan epäreiluilla konsteilla manipuloin häntä.

Sitten Marian läheisin ihminen, mummi, kuoli. Äiti oli jättänyt Marian lapsena, ja isänsä alkoholiongelman vuoksi hän oli asunut mumminsa kanssa.

– Tapahtumaan liittyi Marian sulkemista ulos suvusta mummin kuoleman jälkeen. Se oli iso isku, ja vaikka yritinkin auttaa, tilanne suisti meidät syöksykierteeseen, Markku kertoo.

Siinä vaiheessa, kun Ihoset olivat jo hankkineet apua, kummallakin oli työpaikkaihastus. Suhteen tunnetyhjiö sai kummankin hakemaan kaipaamaansa tunneyhteyttä liiton ulkopuolelta. Ihastukset eivät kuitenkaan johtaneet fyysiseen uskottomuuteen.

Kriisi kesti seitsemän vuotta. Vähitellen ei enää pudottu syvemmälle, vaan pohja alkoi kantaa.

Kriisissä ollessaan Ihoset ymmärsivät kehittää riitelyyn säännöt, joita on noudatettu siitä lähtien. Riitoihin ei vedetä sukulaisia mukaan, eikä toisen henkisiä, seksuaalisia tai fyysisiä ominaisuuksia ei käytetä aseena.

”Pelkäsin, että murtuisin”

Ystävät olivat jo vuosia suositelleet Ihosille avioliittoleiriä. Kynnys sille osallistumiseen oli kuitenkin korkea, etenkin Markulle.

– Minua ei ole kauhean helppo neuvoa. Keksin aina hyviä syitä, ettei voi osallistua leirille.

– Olimme olleet parisuhdetyössä monin tavoin mukana vuodesta 1997. Tietoa oli myös kertynyt paljon, Markku kertoo.

Lopulta Ihoset kuitenkin osallistuivat HNMKY:n (nykyinen Parempi avioliitto ry) avioliittoleirille vuonna 2006, ja seuraavana vuonna he olivat jo luennoimassa leirillä.

Ensimmäisellä leirillä Markku pyysi, ettei hänen puolestaan rukoiltaisi ryhmässä.

– Pelkäsin, että murtuisin, jos puolestani olisi rukoiltu. Olisin joutunut tunnustamaan syntini.

Tunnustamisen vuoro tuli leirin jälkeen. Markun sisälle oli kertynyt niin paljon painetta, että hän tunnusti nyt kokonaisuudessaan kaiken, mikä liittyi avioliiton ulkopuoliseen ihastukseen. Marian ihastus oli käsitelty jo aikaisemmin.

– Kaadoin koko sontaläjän Marian päälle.

– Se oli sellainen jälkikaneetti, johon en tiennyt miten suhtautua, Maria toteaa.

– Silloin emme ymmärtäneet vielä anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen syvempää ideaa. Ymmärsin sen vain omana tahdonratkaisunani ja haavoitin Mariaa. Myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeää on, että rikkoja palaa asiaan ja pyytää tekoaan uudelleen anteeksi, tarvittaessa montakin kertaa, Markku pohtii.

– Joka tapauksessa oli hyvä, että se tulppa aukesi, Maria sanoo.

Kriisivaihetta lukuun ottamatta avoimuus on aina ollut tärkeä arvo Ihosten liitossa.

– Meillä ei ole salaisuuksia, mutta kunnioitamme toistemme yksityisyyttä, Markku toteaa.

Tukiparityöstä kutsumus

Avioliittoleiri vahvisti Ihosten ajatusta parisuhdetyöstä yhteisenä kutsumuksena.

– Niihin aikoihin aloimme kysellä ja rukoilla, mikä olisi meidän kutsumuksemme. Elämässä alkoi olla tilaa, kun nuorinkin lapsista lähestyi täysi-ikäisyyttä. Ajattelimme, että voisiko se olla avioliittotyö, Ihoset kertovat

Aika nopeasti Ihosille alkoi kertyä tuettavia pareja. Seurakuntien pastorit ja avioliittotyön vastuunkantajat alkoivat ottaa yhteyttä ja kysyä, voisiko heille lähettää pareja tuettavaksi. Myös suoria yhteydenottoja tuli tukea tarvitsevilta pareilta.

Ihosten työskentelytavat ovat tavanomaisen psykologian ja psykoterapian mukaisia.

– Näemme kuitenkin, että Jumala saa aikaan ne ihmeet niissä pareissa. Sanon usein, että tarvitsemme tietoa, taitoja, tahtoa, harjoittelua ja sitten sanomattomasti armoa. Me emme olisi tässä ilman Jumalan armoa, Markku sanoo.

Tukiparityön lisäksi Ihoset luennoivat ja ohjaavat ryhmiä avioliittotapahtumissa sekä kouluttavat uusia pareja avioliittotyöhön.

– Erityisesti tukiparityö on tuonut valtavan syvän merkityksen meidän elämäämme, he kertovat.

Työ laajenee ja ammattimaistuu

Ihosten osaaminen ja kokemuspääoma ovat karttuneet tukiparityön aloittamisesta yli kaksikymmentä vuotta sitten. Asioiden läpikäyminen omassa suhteessa on tuonut syvyyttä ja myötäelämisen taitoa tukiparityöhön. Myös tiedollisesti he ovat ahkerasti päivittäneet osaamistaan tutkimuskirjallisuudella ja kursseilla.

– Eihän meillä silloin aikaisemmin ollut niin paljon taitoja, vaikka hyvää tahtoa olikin, Maria sanoo.

– Silloin olimme pelkästään vertaisia. Nythän emme ole enää samassa määrin vertaisia, vaan ehkä pikemmin myötäeläviä asiantuntijoita. Meille tulee nykyään myös sellaisia pareja, joilla on hyvin vaikeita asioita, Markku kertoo.

Tuettavien pariskuntien määrä on kasvanut vähitellen.

– Tällä hetkellä meillä on viisi paria samaan aikaan kuljetettavana. Toissa talvi oli kaikkein hurjin. Tuimme vuoden aikana yhtätoista paria, Ihoset kertovat.

Tukiparitapaamisia voi sattua yhteen viikkoon joskus kaksi tai kolmekin. Viikonloput ja kesät he pitävät vapaata. Yhtä pariskuntaa he tapaavat keskimäärin viidesti.

Nykyään tukiparityö on hyvin organisoitua. Parempi avioliitto ry:n tukiparikoordinaattorit koordinoivat työtä. Ihoset kieltäytyvät heille tarjottavasta tuettavasta parista, jos ovat sellaisia, joissa he eivät osaa auttaa.

– Alkuun ajattelimme, ettemme uskalla ottaa esimerkiksi uskottomuuskriisiä läpikäyviä pareja, mutta siten totesimme, että ne ongelmat ovat niin tavallisia. Kristityissä kodeissa riehuu samat perkeleet kuin muualla, Markku toteaa.

– Olemme pyrkineet vastaamaan tarpeeseen hankkimalla lisää tietoa ja osaamista. Meillä on myös jonkinlaista ammattimaista identiteettiä, mikä tarkoittaa sitä, että pystymme säätelemään etäisyyttä ja nollaamaan tilanteen tapaamisen jälkeen nopeasti ja kuitenkin keskittymään täydellisesti pariin tapaamisen aikana.

Vakavissa riippuvuustilanteissa Ihoset ohjaavat tuettavia aina myös ammattiavun piiriin.

Teksti Sari Savela