Nakkilan kirkkoherra Jussi Kärmeranta vetää elokuun lopussa päälleen punaisen Run4Missions-paidan ja juoksee kokoon varoja lähetysjärjestöjen yhteisessä juoksuhaasteessa.
Tampere Maraton elokuun viimeisenä päivänä on lähetysjärjestöjen tämän vuoden yhteinen Run4Missions-päätapahtuma. Mukana ovat melkein kaikki luterilaisen kirkon lähetysjärjestöt.
Nakkilan kirkkoherra Jussi Kärmeranta on ollut mukana jo monena vuonna. Loppukesästä hän vetää jälleen päälleen punaisen lähetystyön hyväksi juoksevien paidan.
Keräyskohteekseen hän on valinnut Kylväjän Itä-Aasian pioneerityön.
– Olen pioneerihenkinen ja myös Open Doorsin jäsen. Ahtaissa oloissa elävät ja Jumalan valtakunnan työ heidän keskellään on minulle tärkeää, Kärmeranta perustelee valintaansa.
Hän uskoo, että kristittyjen palvelutyö voi sytyttää liekin yksittäisiin kynttilöihin. Niistä leviää valoa, joka on vaikuttavaa.
– Jumalan valtakunta leviää suusta suuhun ja sielusta sieluun.
Kärmerantaa motivoi myös Paavalin puhe Kristuksen ruumiista, jossa niin ilo kuin kipu on yhteistä.
– Kun yksi jäsen kärsii, kaikki kärsivät. Kun rukoilen vaikeissa oloissa elävien kristittyjen puolesta, nämä sanat tulevat läheisiksi.
Kehon hyvinvointia
Lähetysjärjestöissä uskotaan, että yhteinen juoksuhaaste pitää lähetystyötä esillä, vahvistaa kristittyjen yhteyttä, tarjoaa ihmisille hauskan tavan osallistua ja muistuttaa kristityn kutsumuksesta elää kehon hyvinvointia kunnioittavaa elämää.
Osallistua voi juoksijana, kävelijänä tai tukijana – yksin tai joukkueena.
Juoksijat voivat valita joko maratonin, puolimaratonin, 10,5 kilometriä tai joukkuemaratonin. Liikkeelle lähdetään yhteisestä alkuhartaudesta.
Ja jos ei ehdi Tampereelle, haasteen voi toteuttaa myös jossain toisessa juoksutapahtumassa.
Kärmeranta aikoo juosta tänäkin vuonna täyspitkän maratonin.
– Kun pääsee maaliin, on voittajafiilis, ajasta riippumatta.
Kirkkoherra tietää, että treeniohjelmia riittää joka makuun, mutta hän ei niiden kanssa pingota.
– En harjoittele harjoittelun vuoksi. Tykkään lähteä lenkille, ja juoksen kaksi kertaa viikossa puolimaratonin. Kuuntelen samalla musiikkia, irtaudun ja rauhoitun. Treenaan mielenrauha ja hyvinvointi edellä.
Yhteisöllisyys on suola
Satakunnan alueella toimii salibandyjoukkue Sb Apostolit. Kirkkoherra on miettinyt, voisiko juokseminenkin olla seurakunnan yhteisöllistä toimintaa.
Urheiluhenkinen porukka voisi tehdä Run4Missions-seurakuntamatkan samaan tapaan kuin lähdetään vaikka Vivamon Raamattukylään tai Glow-festareille.
– Tätäkin on kiva tehdä yhteisönä, kokea yhdessä lähtemisen jännitys, vaikka jokainen juokseekin omia rajojaan vastaan.
Kärmeranta pitää yhteisöllistä meininkiä juoksutapahtumien suolana.
Suolaa tarvitaan myös juoksureitin varrella. Joskus sitä on ollut tarjolla suolakurkkujen muodossa, ja joskus sitä on kaavittu raakana muovipurkeista.
Tankkaaminen on tärkeää ennen ja jälkeen juoksun, mutta myös sen aikana. Kärmeranta suosii banaania ja urheilujuomia, mutta raa’an suolan hän jättää väliin.
Elokuun lopussa ei kuitenkaan ole enää helteen vaaraa.
– Se veisi nopeasti mehut.
Nesteytyksen ja suolojen lisäksi Jussi Kärmeranta on tarkka kengistä.
– Jäykkä on hyvä, sillä voi ottaa vastaan asfaltin iskut.
Lisätietoja R4M-juoksusta löydät tästä.